Oletettavasti minulla ei ole tartuntaa. Heräsin jotain kello 10 ilman kellon soittoa. Vekkarista on nimittäin patteri loppunut ja se on ihan levällään yöpöydälläni. Pitää käydä ostamassa uusia pattereita lähipäivien aikana. Muistin samalla, että palohälyttimestäkin on patteri loppu… varmasti palaa koko kämppä sillä aikaa kun saan hankittua uuden pariston palohälyttimeen! Noniin, jos alottaisi päivän kuitenkin keräämällä järjen rippeet jostakin syövereistä…

Tänään on pääministerin vapaapäivä, niin ei tule niitä hallituksen tiedotteitakaan, mitä on viikonpäivinä saanut kuunnella. Mietin, että jos käyttäisin päivän johonkin muuhun kun telkkarin ääressä nysväämiseen. Kämppä ei ole vieläkään ojossa vaikka aikaa olisi siivoamiseen. Mutta ensiksi aamupala. Keitin teetä ja otin voileivän. Sillähän sitä voi pärjätä pari tuntia.

On jotenkin hämmentävää kun pyykkikorit eivät tursua likaisia vaatteita nykyään. Viime vuoden puolella sai olla jatkuvasti pesemässä milloin mitäkin kun oli vielä lemmikkejä. Nyt ei ole lemmikkejä niin ei tule samalla tavalla likapyykkiäkään. Tosin, koronahässäkän takia tulee pestyä ulkovaatteita enemmän, kun niissä tulee liikuttua kämpän ulkopuolella. Sen verran neuroottinen olen, että vaihdan ulkovaatteet heti pois kun tulen asuntooni. Ne lojuvat eteisen tuolilla. Eteinenkin pitäisi siivota.. helvetti sentään! Kaikki pitää siivota, siivota, siivota! Menen kohta takaisin nukkumaan ja herään tähän päivään uudelleen. Noh, laitoin pyykkikoneellisen pyyhkeitä peseytymään niin onpahan jotain mihin näppinsä pyyhkii, kun käsiä pitää olla pesemässä koko ajan. Ja niitä kyllä kului menneen viikon aikana kun serkku oli kylässä. Meillä oli molemmilla omat käsipyyhkeet. En ole neuroottinen mutta….

Aurinko paistaa ja aamupäivällä ikkunasta suoraan kämppään… ihana keväinen ilma! En tiedä mitä lämpömittari näyttää kun se on vielä kaupassa, mut aivan sama – pääasia että paistaa aurinko. Pitääkin muistaa ostaa samalla uusi lämpömittari kun ostan paristojakin… toivottavasti muistan. Kirjaan tarpeelliset ostokset puhelimen kauppalistaan. Pukeudun kotivaatteisiin ja samalla huomaan kuinka vaatekasa pöllähtää. Mie niin otan tänään itteäni niskasta kiinni ja siivoan! Se on nyt siivottava jos meinaa. Koronavirustilanne on niin kuumottava tällä hetkellä, että sitä ei voi tietää milloinka se iskee ja kuinka kipeäksi se tekee. Silloin ei nimittäin siivota yhtään! Kämppääni kun katsoo, niin ei ehkä heti tulisi mieleen kellekään, että siivoaminen on minulle jonkunlainen pakkomielle. Tiedän kyllä pahempiakin tapauksia kun minä.

Päätin käydä kaupassa, kun kaapista puuttuu mielestäni joitain tarpeellisia asioita… olin unohtanut esimerkiksi ostaa dödöä. Joutuuhan sitä itteään haistelemaan tässä kotona kun touhuilee kaikenlaista, että ihan hipiksi en aio ruveta! Oli kauppalistallani muutakin, mitä en edellisellä kerralla muistanut ostaa, nimittäin leipää. Kävin Lidlissä. Siellähän oli jauhelihaa! Ostin kaksi isoa pakettia, en hamstrannut.

Kauppalistalta kyllä puuttui sitten asioita, joiden olemassaolosta en tiennyt kauppaan astuessa mitään, kuten tämä saniainen, jonka ohittamiseen olisi kulunut aivan liikaa energiaa… sille oli oikein sopiva paikka jo varattuna olohuoneestani. Ostoskassiin sujahti myös kurkku ja suomalaisia tomaatteja. Tomaatit ovat toistaiseksi hetken pussissa, kunnes ehdin pestä ne ja sitten vasta laittaa jääkaappiin. Tomaatit ovat karanteenissa!

Oltuani muutaman tunnin hereillä alkoi nälkäkin jo huikoa. Ei kun sapuskan lämmitykseen. Tänään oli ruokana kanankoiven palaset ja keitettyä perunaa. En jaksanut edes paistella niitä – laitoin mikroon. Olisi ensin pitänyt pestä paistinpannu, nääs. Ei jaksanu, ei huvittanu. Se lienee päivien teema vähän turhankin usein. Ruokaa syödessä tuli sitten tuijoteltua telkkaria…. hei, mut sieltähän tulisi sisustusohjelmia! Remppa vai muutto Vancouver, yksi lemppareistani. Ihan sika hienoja sisustuksia tää Gillian tekee. Kunpa olisin itsekin noin taitava! Kaksi jaksoa tuli katsottua että hujahti.

Sisustusohjelmat ovat vaarallisia, mutta sain kuitenkin revittyä itteni sohvalta ylös ja toteuttamaan yhtä pikkuprojektia, jota olen makustellut muutaman päivän ajan jo. Olin viritellyt ajat sitten ikkunan ääressä olevalle peikonlehdelle sen yläpuolelle valon roikkumaan. Se loisti kuitenkin ikävästi esteettiseen silmääni kun tässä sohvalla istuskelen, niin ei siinä muu auta kun tehdä ympärille varjostin. Kaivoin kankaan esiin ja ompelin valaisimelle peikonlehtikuosista uuden varjostimen.

Kärräsin huonekasveja paikoilleen olohuoneen puolelle. Kiinanruusu muutti takaisin partsin oven äärelle, ja kirjovehkat peikonlehden viereen. Anopinkielet vein makuuhuoneeseen, mutta siitä ei nyt kuvia vielää kun kaikki on niin helkutin sekaisin siellä. Olkoot makkari huominen projekti, tai jonkun muun päivän. Peikonlehti on saamassa pistokkaita ruukkuun lisää lähiaikoina. Niitä on juurtumassa makkarin puolella parissa eri lasiastiassa. Huomasin, että pistokkaisiin oli jo ilmestynyt juuria.

Lähdin alkuillasta kävelylenkille. Keli oli vielä oikein loistava, aurinko ei ollut vielää laskenut. Ulkona ei juuri näkynyt muita kävelijöitä – hajurako oli helppo pitää. Kävelin Lakasentien korkeaa mäkeä ylös ja ohitseni pyyhälsi kuorma-auto, joka sai aikaan niin järkyttävän pölypilven, että silmiä oikein kirveli. Piti oikein pysähtyä hetkeksi. Myös kurkkuani alkoi kuivaamaan. ”Kiva yskiä”. Ei uskalla yskiä oikein missään kun kaikki paskoo housuun… eikö sitä vessapaperia just sen takia hamstrattu: kun yksi yskäisee niin kymmenen paskoo housuun. Onneksi reittini varrelle sattuu kaikkien janoisten sankari Bar kenguru, johon päätin pistäytyä pikaisesti huuhtomaan pölyt kurkusta pois. Se menisi kuitenkin kiinni pian, kahdeksalta. Baarissa ei juuri porukkaa näkynyt, ja ne joita oli, kaikki vaikuttivat päällisin puolin terveiltä. Kertakäyttöhanska ja tuoppi kouraan. En koskenut toisella kädellä mihinkään. Kävelin parin stoben jälkeen kotiin.

Soittelin kotiin tultuani muutaman puhelun; tädilleni, kaverilleni ja sitten serkulleni. Siihen se loppuilta sitten menikin. Ei tässä tältä päivältä enempää muuta kuin, että pysykää terveenä ihmiset

Oletettavasti minulla ei ole tartuntaa. Tämä on ensimmäinen täysi karanteenipäivä. En käynyt ulko-oven tuolla puolen, edes viemässä roskia. Alkaa jo hieman hämmentää tämä tilanne. En ole myöskään katsonut tänään uutisia, kun olen vaan siivonnut ja järjestellyt joitain paikkoja.

Tämä kirjoittelu saattaa mennä just tällaiseksi diibadaabaksi, jos aikoo kirjoitella jokainen päivä… siitä en toki ole vielää päättänyt, mutta ”pahimmoillaan” siinä saattapi käydä just niin!

Ihanaa kun aamulla paistoi aurinko! Kaihtimet auki makkarista, ja siinä hetken ihailin kiinanruusua lipaston päällä kun tiesin, että siirrän sen takaisin olohuoneeseen. Se oli siis olkkarissa aiemmin, mutta kun serkkuni oli täällä kylässä ja tupakoi, halusin siirtää sen pois siitä parvekkeenoven vierestä, ettei se saa vetoa. Ehdittiin vaihtaa serkun kanssa muutekseen parien huonekalujenkin paikkaa, mutta niistä nyt sitten myöhemmin kunhan asia on esittelykelpoinen. Enkä muistanut ottaa kuviakaan päivällä.

Noh, kuitenkin. Olen saanut tänään yllättävän paljon aikaiseksi kämpässä; imuroin ja pesin lattiat – rokkenroll! Nyt on puhdasta perkele, mut en viitsisi kuitenkaan lattiaa nuolla tai syödä ruokaa siitä! Mallailin sitä toista meikäläisten autotallista hakemaani itämaista mattoa olohuoneeseen, mutta en saanut sitä sattumaan sinne mitenkään. Pitää keksiä sille toinen paikka tai viedä varastoon. Olkkarissa on jo yksi itämainen matto ja olisin ottanut tän uuden sen kaveriksi, mutta tämä uusi oli ihan pikkasen eri kokoinen ja värit ei natsaa, perskules…

Astiapesukone lauloi sen parisen tuntia ja nyt on punkkulasit puhtaat! Niitä varmasti kuluu jos ja kun karanteeni on oltava näin ”säntillinen”… tai eihän meitä ole kielletty sakon uhalla missään kulkemasta, vaan vältettävä turhaa liikkumista. Sitä sitten miettii että mikä on turhaa liikkumista. Onko ystävien näkeminen ulkoilun yhteydessä turhaa liikkumista? Jos ihminen on täysin eristyksissä muista ihmisistä taudin pelossa monta viikkoa, niin kuinka kuuppa kestää? Tämä asia pelottaa minua, jos meidät laitetaan ihan oikeaan karanteeniin, ja kukaan ei saa poistua asunnoistaan, kuinka sitten käy?

Sain aikaiseksi soitella ainoalle kummilleni, joka kuuluu myös tähän riskiryhmään ikänsä puolesta. Oli mukava rupatella hänen kanssaan ja vaihtaa kuulumisia. Lupasin auttaa häntä, jos tulee tiukka tilanne. Hänellä ei ole lapsia jotka voisivat auttaa. Koen olevani jollain tapaa hänestä vastuussa. Tämä koronavirus-tilanne on jotenkin absurdi. Odottelen siis mitä ministeriö sanoo seuraavaksi ja käyn jälkikäteen katsomassa heidän antamat tiedotteet YLE:n Areena-palvelusta.

Ei tässä tällä kertaa tämän enempää muuta kuin, että pysykää terveenä ihmiset

Kirjoitan ajasta 16.3.-20.3.2020 / oletettavasti minulla ei ole tartuntaa.

Käyty tiistaina 17.3. täyttämässä punkkuvarastoa pahan päivän varalle. Ei sieltä kaupasta muuta sitten tullut ostettuakaan – tällä kertaa. Alkon myyjä kertoi, että hässäkkää on pitänyt. Vanhukset ovat liikenteessä ja viinien hanapakkauksia myyty suhteellisen paljon. Jauheliha on loppu joka paikasta. Käytiin kaljalla serkun kanssa lähibaarissa, Kengurussa. Baari oli aika hiljainen ihan ymmärrettävästä syystä. Emme olleet baarissa kauan vaan lähdimme ajoissa pois kun meitä odotti lenkkisauna.

Keskiviikkona 18.3. ei edelleenkään ole jauhelihaa missään kaupassa, joissa kävin. Ostin kanaa ja pakkaseen kalapuikkoja ja kebab-lastuja. Kävimme pikavisiitillä serkun kanssa vanhemmillani, jotka asuvat lähelläni. Toinen vanhemmistani kuuluu tähän ”riskiryhmään”, niin oltiin varovaisia kylässä ja vierailulla vähän aikaa… siis ihan varttitunnin verran. Ja sitten kotiin katselemaan telkkaria.

Torstaina 19.3. ei edelleenkään jauhelihaa kaupoissa. Tässä kohtaa menee jo hermot! Alkaa vituttamaan jo ihan kunnolla. Miten hitossa sitä jauhelihaa ei voi olla, en ymmärrä. Tein kanaviillokkia ruoaksi serkulle ja itselleni. Serkkuni olisi täällä vielä yhden päivän, ja sitten matkaa kotiin perjantaina. Illalla kävimme tädin luona saunassa ja samalla pesimme hänelle vähän pyykkiä. Täti ei itse saa pyykkejä narulle, jotenka apua piti tarjota. Sovimme samalla, että tästä lähtien en mene sinne vierailulle kun väkipakosta, ja jollei sitten käy niin, että he sairastuvat siellä eivätkä pääse kauppaan. Onhan se sitten autettava! Sillä varauksella tietenkin että olen itse terve.

Perjantaina 20.3. vein serkun juna-asemalle. Juna lähti noin klo 17. Serkkuni oli tullut lomailemaan luokseni ennen kuin nämä karanteenikehoitukset oli annettu. Ompahan ainakin seuraa karanteenissa jos tulee jotain ulkonaliikkumiskieltoja yms. Mutta, toivottavasti serkku pääsee ilman virustartuntaa kotiin! Hieman hirvittää tuollaiset paikat kuin juna, ja mitenkä joku virus pääsisi siellä leviämään. Noh, ei auta muuta kuin toivoa että näin ei olisi käynyt. Serkku pääsee sitten terveenä töihin tiistaiksi.

Päätin vielä lähteä tonkimaan vanhempien autotallista omia romppeita, jos vaikka niille tulisi käyttöä. Olin vienyt sinne savisia kukkaruukkuja ja sen semmoista. Yksi itämainen mattokin oli siellä odottelemassa puhdistusta. Saattaapi olla aikaa kasviharrastukselle ja sisustusprojekteille ihan justiinsa. Kun olin tonkinut tavarat, lähdin vielä käymään tädin luona pikaisesti. Ajelin vähän mönkijällä ja kävin ottamassa parit fotot yhdeltä pellon laidalta testimielessä… siitä nyt ei sen enempää ole kerrottavaa kun meni vähän vihkoon koko homma… seuraavalla kerralla sitten ehkä parempi tsägä! Perjantai-ilta menikin sitten siihen kun olin milloin kenenkin kanssa puhelimessa. Hyvin rattoisasti, karanteeni ei ole tuntunut vielää oikein miltään tähän asti.

Aika vapaasti täällä on saanut kuljeskella, vaikka koko ajan sellainen jännä kakka housussa onkin. Vessapaperivarasto on myös täytetty edellä mainittuun kommenttiin viitaten, mutta en hamstrannut!

Ei tässä tällä kertaa muuta kuin että pysykää terveenä ihmiset

Kukaan ei oikeastaan ole voinut välttyä koronavirus-uutisoinnilta, jos on ollut kenenkään kanssa missään tekemisissä, taikka käynyt missään… joten päätettiin sitten aloittaa karanteenipäiväkirjat-blogi kertomaan meidän kirjoittajien arjesta ja vähän muustakin kaiken tämän hässäkän aikana!

Kirjoittajat itse kertovat omasta arjestaan omin sanoin. Blogia kirjoitetaan harrastusmielessä ja kirjoittajat eivät välttämättä ole pakollisessa karanteenissa tai saaneet COVID-19 -tartuntaa, vaan karanteenia on suositeltu kaikille ja eritoten iäkkäille ihmisille. Jokainen bloggari voi esittäytyä täällä kuten haluaa, kaikkea ei ole pakko tai tarvitse kertoa, myöskään virustartunnasta! Saatamme käyttää kirjoitelmissamme liioittelua ja huumoria, joten ei huolta 😉

Tervetuloa lukemaan arjestamme!