29.3.2020

Oletettavasti minulla ei ole tartuntaa mutta ”kestohumala” jatkuu edelleen. Kylläpäs oli rankkaa maata sairaalassa kun heräteltiin yöllä ottamaan kaiken maailman verensokereita ja verenpaineita… noh, olihan sitten aikaa levätäkin miltei milloin vain huvitti. Yritin kyllä pysyä hereillä mahdollisimman paljon ja jaloitella ikkunan äärellä – maisema oli todella hieno, vaikka ikkuna olikin suht paskanen. Se ei enää siinä kohtaa häirinnyt (kotona varmasti olisi).

Mietin monesti, kukakohan ne ikkunat oikein pesee. Kuudes kerros taisi olla kyseessä, nimittäin. Ikkunan väliin oli mennyt jostain kärpäsiä, ja yksi eläväkin siellä pörräsi – parka. En laskenut kärpästen lukumäärää.

Ajattelin alkuunsa, että otan jokaisesta tuodusta ruoka-ateriasta kuvan, mutta siitä ei sitten tullut loppujen lopuksi yhtään mitään… välillä oli niin kova nälkä, että ehdin syömään jo puolet annoksesta ennen kuin muistin, että se oli tarkoitus kuvata. Kyllä minua siis täällä on ruokittu vaikka kaikkea ei olekaan dokumentoitu!

Tämä lounas oli hieman hämmentävä. Söin ensimmäisenä sillit leipälautaselta ja sen jälkeen kaikki kasvikset ruokalautaselta. Lihakastike oli hyvää! Sen kanssa upposi toinen perunoista. Jälkiruokaa… katselin sitä hieman epäröiden, että mitäs minua nyt oikein yritetäänkään huijata tässä syömään… näköaistini ei nimittäin juuri pelittänyt täysillä tässä vaiheessa, eikä hajuaistikaan ollut oikein mukana. Maistoin reunalta vähän ja ihan kun siinä olisi ollut jotain hedelmää – ei huonoo. Näytti kyllä epäilyttävästi joltain luumuhässäkältä. Raotin pikkasen kermavaahdon näköistä mönjää, ja sitä lumuhässäkkäähn se sitten taisi ollakin! Ei jatkoon. Söin ”sopan” ulkoreunuksella olevan osan ja jätin luumusydämen syömättä. Minua ei niin vaan huijata!

Golf-kentällä ei juurikaan näkynyt liikettä. Suoraan sanottuna, en minä sinne asti tainnut niin kovin tarkkaan nähdäkään! Yritin silti tihrustella. Oli paljon helpompi katsella taivaalla seilaavia pilviä. Niitä oli joka päivä erillaisia.

Olin koko päivän suht aktiivinen ja vedin ”rollarallia” huoneessa edes takas, ja ikkunan ääreen. Kääntymiset rollalla piti ottaa aika rauhallisesti. Minulle tuli helposti hieman huono olo, ja liikkuminen aiheutti hieman ”etomista” vaikka en onneksi mitään oksentanutkaan. Näin asiat kahtena, mikä vaikutti myös hieman navigointiin ja muuhunkin motoriikkaan. Olotilaan auttoi ainoastaan lepo. Soittelin illemmalla äidille ja ystäville sen mitä jaksoin olla sosiaalinen (kiitos kärsivällisyydestänne rakkaat). Röhnötin välillä sängylläni ja katselin kun auringonlasku alkoi värjäämään ilmaa ja maisemia… iltaruutu näytti kuta kuinkin tältä:

Yritin katsella illalla telkkua, mutta eihän siitä mitään meinannut tulla, kun piti toinen silmä peittää jatkuvasti. Näin ihan hyvin varmaan viitisen minuuttia, mutta sitten taas päin hittoja. Sattuipa kiva yöhoitaja paikalle, ja hän ihmetteli miksi pidän toisen silmän edessä taiteltua paperiarkkia. Selitin tilanteen, ja hän otti seinustalta jotain, ja totesi että: ”Tuttuu touhuu. Lait’ vaa siihe toise silmä etee vaik tämmöne hanska”. No miehä laitoin. Heti helpotti 🙂 Kyl ne hoitajat tietää!

Sain nukuttua yön ihan hyvin. Ei tässä tältä päivältä muuta kuin, että pysykäähän terveenä ihmiset

Oletettavasti minulla ei ole tartuntaa. Päiväkirjan kirjoittaminen sai hieman erikoisemman käänteen tiistain ja keskiviikon välisenä yönä, juuri kun ajattelin mennä nukkumaan… sain nimittäin sellaisen huimaus-/oksennuskohtauksen, että ajattelin, että kuolen. Tilanne oli niin hirveä, että oli pakko soittaa lanssi! Siitä se matka sitten alkoikin kun lanssi otti kyytiin ja vei minut suoraan Lappeenrantaan EKKS-yksikköön ensiapuun. Maailma pyöri silmissä kuin olisi karusellissa ollut ja pahoinvointi oli ihan tolkutonta. Kävi kyllä mielessä, että tässäkö tämä elämä nyt sitten olikin.

En ihan tarkkaan muista kaikkea mitä tapahtui muuta kun minut laitettiin eristyshuoneeseen oksentelun takia ”ettei vain olisi jotain tarttuvaa vatsavirusta tai sen semmoista”. Letkuja ja antureita laitettiin kiinni rintakehään ja tietysti kanyyli oli jo laitettu lanssissa tippumaan. Sain myös pahoinvointilääkettä. Olo oli ihan kauhea koko ajan. Minulle tehtiin kaikenlaisia näkötestejä. Aamulla minut kärrättiin TT-kuvauksiin, jossa näkyi, että olin saanut ehkä aivoinfarktin. Siinä kohtaa meinasi mennä loputkin paskat housuun. Minut kärrättiin seuraavaksi valvontaosastolle, jossa vietin reilun vuorokauden letkuissa kiinni ja vuodepotilaana. Lopulta minut kärrättiin vielä MRI-kuviin, josta selviäisi mahdollisen infarktin laajuus.

Sain siis hyviä uutisia, tuskinpa olisin tässä tätäkään kirjoittamassa. Minulla ei ollut onneksi aivoinfarktia, vaan olotilakseni todettiin flunssan jälkitauti, välikorvan jokin tulehdus, joka oli mennyt tasapainoelimeen. Kuvitelkaa… kuin olisi kestokännissä koko ajan! Silmät kun laittoi kiinni, ei pyörittänyt enää niin pahasti, mutta kun avasi, taas pyöri päässä ja kaikki näkyy kahtena. Ei ollut yhtään jees. Minut siirrettiin neurologiselle osastolle. Mutta jotenkin oli turvallinen olo olla siellä sairaalassa ”karanteenissa” vaikka se aika tylsää sinänsä olikin, kun en voinut tehdä mitään – mennä edes alkuunsa vessaan itsekseen. Jalat pitivät mutta kun tasapaino ei!

Yritin keksiä itselleni viihdykettä… kuten saada kolme kutosta yhtä aikaa kuvaan. En saanut poistua omin avuin sängystä mihinkään, eikä tasapaino kestänyt edes parin minuutin istumista. Kaikkea sitä voi ihmiselle oikein käydäkin, mietin monta kertaa, ja mitä kaikkea muutakin tuossa tilassa tuli oikein mietittyä ei voi sanoin edes kuvailla. Ensimmäinen ilta neurolla meni miltei puhelimessa höpötellessä sukulaisille ja ystäville, etteivät olisi niin huolissaan. Kiitos kaikille osallisille kärsivällisyydestä!

28.3.2020

Niinhän se seuraava aamu sitten valkeni, ja sain nenäni eteen ensimmäisen aamupalan! Jumaleissöni että olikin muuten nälkä.

Lapioin alle puolet puurosta naamaan ja söin juustot – join teenkin ja mehun ja veden… en pystynyt enempää oikein syömäänkään, koska olo oli vielä hutera ja vatsalaukku aivan tyhjä parin päivän jäljiltä. Ruoka ei oikein vielää maistunut ja lopulta minua alkoi etomaan koko ajatus syömisestä. Sitten satuin vilkaisemaan ikkunan suuntaan ja voi luoja mitkä näkymät sieltä sitten tulikin esiin! Kunpa pääsis tuon ikkunan ääreen oksentamatta!

Eikä aikaakaan kun minulle tuotiin liikkumista varten aika räyheä menopeli!

Pääsin harjoittelemaan liikkumista itsekseni vessaan ja tietysti edes takaisin huoneessa. Koronan takia osaston käytäville ei saanut mennä, enkä olisi kyllä pystyssäkään pysynyt. Piti vielä tovi harjoittaa tasapainoelintä!

Jotenkin tuntui siltä, että osastolla sai syödä jatkuvasti. En ole ihan tällaiseen tahtiin tottunut, mutta kai sillekin on syynsä miksi tällaista tahtia potilaita ruokitaan. Lounaaksi tulikin sitten sellainen annos, että söin lautasen puhtaaksi! Se oli todella maukasta lohikeittoa. Lisäksi jälkkäri oli jotain outoa kellertävää ”limaa”, jota maistoin kuitenkin… sehän oli oikein hyvää! Jotain mannapuuroon sekoitettua hedelmää. Vatsani ei kuitenkaan vetänyt annosta, niin se piti jättää syömättä.

Sain kärrättyä itseni ikkunan ääreen menopelini avustuksella ottamaan muutaman foton. Ilma oli kaunis.

Loppu päivä menikin sitten nukkuessa ja puhelimessa lörpötellessä. Kävin välillä kurkistamassa ikkunasta ulos 🙂

Ei tässä tältä päivältä enempää muuta kuin, että pysykää terveenä ihmiset

Oletettavasti minulla ei ole tartuntaa. Heräilen hieman tokkuraisena edellisen illan jäljiltä noin kello 9 ja aloitan aamutoimet. Keitin poikkeuksellisesti kahvia. Nenä on tukkoinen taas vaihteeksi, tai niinhän se taitaa olla vähän joka aamu. Ärsyttävää! Olen käynyt asian tiimoilta lääkärissäkin, mutta ei sieltä oikein mitään ihmeellistä lääkettä saa… allergialääkettä muutamassa eri muodossa. Näillä mennään. Otan lääkkeet, ja mietin, mitä tänään pitäisi siivota.

Vaikuttaisi taas, että tulee kaunis, aurinkoinen päivä. Kello 11 alkaa hallituksen tiedotustilaisuus YLE1:ltä. Laitan kanavan päälle ja kuuntelen hetken. Tapetilla on nyt yritysten apupaketit ja sen semmoiset… kauhunsekasin ajatuksin mietin mitenkä monta yritystä menee nyt nurin, ehkä omanikin… teen kaikkeni auttaakseni ainakin omien ystävien/kavereiden/tuttujen yrityksiä jottei tämä kolisisi ihan niin pahasti heidän nilkkaan. Kunpa tietäisin ”lääkkeen” tähän asiaan, saisin varmasti Nobelin!

Minulla on käsidesiä kotona ja sain hankkineeksi sitä lisää ja tällaisia pieniä matkapulloja, joihin ajattelin laittaa sitä ja nestemäistä saippuaa. Ihania purnukoita kerta kaikkiaan, varsinkin nämä ”geeliset rutattavat” purtelot ovat aika hauskoja. Ne jäävät kotiin – toinen keittiöön ja toinen vessaan. Takin taskussa kulkee sitten pienemmät, hieman jämäkämmät purkit. Näitähän saa sitten Colosé-edustajien kautta, tai maahantuojan verkkokaupasta (minulle ei ole maksettu tästä). Käsidesi on todella hyvää ja se ei rasita ainakaan omaa ihoa. Ja se on geelimäistä niin ei valu käsistä pois. Nyt voin siis turvallisin mielin kuljettaa omat mömmöt mukana mihin sitten ikinä joudunkin menemäänkin.

Tuttavani halusi itselleen muutamia taimia paprikaa ja chiliä. ”Sattumoisin” niitä nyt lojui tossa pöydällä karkkirasiassa ylimääräisenä miltei tusina, niin laittelin hänelle ne valmiiksi kasvatus-/taimipotteihin. Huomenna sitten toimitetaan perille kunhan ovat yhden päivän levänneet uusissa ruukuissa. Sain samalla taimipöydälle (ruokapöytä) tilaa.

Isä soitti, että hälle pitäisi hakea tupakkia kaupasta. Hän on yli 70-vuotias eikä voi itse hakea, muutenkin ”puolisokea”. Ajattelin samalla hoitaa lisää taimimultaa ja kukkamultaa istutuksia varten – kaipaamani paristot myös. En käynyt ruokakaupassa sen enempää kuin hakemassa isukin tupakat. Muistin ostaa jopa lämpömittarin! Olinhan tehnyt tarkan kauppalistan puhelimeeni ja oma näkö oli vielä tallella. Tuli sieltä vähän ylimääräistäkin mukaan; uusi muovinen parvekelaatikko yrteille, paketti suojakäsineitä, siivousliinoja, vaateteippirullaan teippirulla, ohutta juuttinarua amppeleita varten… varmasti tarpeellista. Kaikki pitää näet olla hankittuna tässä vaiheessa, jos joutuu bunkkeroitumaan kämppään useammaksi viikoksi! Pelkkä tietokoneella oleilu tekisi minut vielä hullummaksi joten harrastuksia täytyy olla. Vein tupakit isälle kauppareissun jälkeen ja jätin ne takapihan kuistille. Samalla tsekkasin pihaa, ja omenapuu tarvitsee selkeästi jonkun sortin trimmausta tänäkeväänä! Kaikki vesiversot pois ASAP. Toistaiseksi täällä ei ole ulkonaliikkumiskieltoa, niin voin ehkäpä käydä tällaisen homman tekemässä vanhempieni pihamalla kun muuta kontaktia heihin ei tule. Isä voi huudella ohjeita kuistilta sitten vaikkapa! (kuuntelen tai en)

Jatkoin yhtä projektia, mikä pitäisi olla valmis huhtikuun alussa. En halua paljastaa mihinkä tämä on menossa ja mikä se on, etten pilaa yllätystä. Tekele tulee olemaan pesun jälkeen myös karanteenissa tovin ennen kuin se toimitetaan.

Pesin tänäänkin koneellisen pyykkiä. Vuorossa oli keittiöpyyhkeet ja sitten serkun käyttämät vuodevaatteet. Ne kosteuttavat sopivasti huoneilmaa kuivuessaan. Kuivuivat kyllä helvetin nopeasti, joten on varmasti paikallaan laittaa jossain vaiheessa ilmankostutin pörisemään tänne asuntoon… ensin makkari ja sitten olkkari. Se voisi helpottaa myös nenäni tukkoisuutta, kun hengitysilma olisi vähemmän pölyinen.

Noh, siivosin sitä makuuhuonetta nyt sen verran että pesin petivaatteet ja otin lattiaruukussa olevan kultaköynnöksen käsittelyyn. Tein myös muita istutuksia; rönsyliljan. Sille oli varattu kiva lattiateline, vai mikä se nyt onkaan. Sitä tosin piti hieman viritellä, että ruukun voi laittaa paikoilleen. En saanut millään siihen sattumaan mitään aluslautasta, niin tein sellaisen sitten muoviastiasta ja alle piti laittaa jokin tuki, että ruukku pysyy missä pysyy.

Kultaköynnökset pääsivät suihkun kautta kasvupaikoilleen. Ne piti muuten jakaa kahteen eri ruukkuun.

Ei tässä tältä päivältä enempää muuta kuin, että pysykää terveenä ihmiset En enää jaksa laittaa paristoja palovaroittimeen… toivottavasti kämppä ei pala yön aikana!

Oletettavasti minulla ei ole tartuntaa. Heräsin jotain kello 10 ilman kellon soittoa. Vekkarista on nimittäin patteri loppunut ja se on ihan levällään yöpöydälläni. Pitää käydä ostamassa uusia pattereita lähipäivien aikana. Muistin samalla, että palohälyttimestäkin on patteri loppu… varmasti palaa koko kämppä sillä aikaa kun saan hankittua uuden pariston palohälyttimeen! Noniin, jos alottaisi päivän kuitenkin keräämällä järjen rippeet jostakin syövereistä…

Tänään on pääministerin vapaapäivä, niin ei tule niitä hallituksen tiedotteitakaan, mitä on viikonpäivinä saanut kuunnella. Mietin, että jos käyttäisin päivän johonkin muuhun kun telkkarin ääressä nysväämiseen. Kämppä ei ole vieläkään ojossa vaikka aikaa olisi siivoamiseen. Mutta ensiksi aamupala. Keitin teetä ja otin voileivän. Sillähän sitä voi pärjätä pari tuntia.

On jotenkin hämmentävää kun pyykkikorit eivät tursua likaisia vaatteita nykyään. Viime vuoden puolella sai olla jatkuvasti pesemässä milloin mitäkin kun oli vielä lemmikkejä. Nyt ei ole lemmikkejä niin ei tule samalla tavalla likapyykkiäkään. Tosin, koronahässäkän takia tulee pestyä ulkovaatteita enemmän, kun niissä tulee liikuttua kämpän ulkopuolella. Sen verran neuroottinen olen, että vaihdan ulkovaatteet heti pois kun tulen asuntooni. Ne lojuvat eteisen tuolilla. Eteinenkin pitäisi siivota.. helvetti sentään! Kaikki pitää siivota, siivota, siivota! Menen kohta takaisin nukkumaan ja herään tähän päivään uudelleen. Noh, laitoin pyykkikoneellisen pyyhkeitä peseytymään niin onpahan jotain mihin näppinsä pyyhkii, kun käsiä pitää olla pesemässä koko ajan. Ja niitä kyllä kului menneen viikon aikana kun serkku oli kylässä. Meillä oli molemmilla omat käsipyyhkeet. En ole neuroottinen mutta….

Aurinko paistaa ja aamupäivällä ikkunasta suoraan kämppään… ihana keväinen ilma! En tiedä mitä lämpömittari näyttää kun se on vielä kaupassa, mut aivan sama – pääasia että paistaa aurinko. Pitääkin muistaa ostaa samalla uusi lämpömittari kun ostan paristojakin… toivottavasti muistan. Kirjaan tarpeelliset ostokset puhelimen kauppalistaan. Pukeudun kotivaatteisiin ja samalla huomaan kuinka vaatekasa pöllähtää. Mie niin otan tänään itteäni niskasta kiinni ja siivoan! Se on nyt siivottava jos meinaa. Koronavirustilanne on niin kuumottava tällä hetkellä, että sitä ei voi tietää milloinka se iskee ja kuinka kipeäksi se tekee. Silloin ei nimittäin siivota yhtään! Kämppääni kun katsoo, niin ei ehkä heti tulisi mieleen kellekään, että siivoaminen on minulle jonkunlainen pakkomielle. Tiedän kyllä pahempiakin tapauksia kun minä.

Päätin käydä kaupassa, kun kaapista puuttuu mielestäni joitain tarpeellisia asioita… olin unohtanut esimerkiksi ostaa dödöä. Joutuuhan sitä itteään haistelemaan tässä kotona kun touhuilee kaikenlaista, että ihan hipiksi en aio ruveta! Oli kauppalistallani muutakin, mitä en edellisellä kerralla muistanut ostaa, nimittäin leipää. Kävin Lidlissä. Siellähän oli jauhelihaa! Ostin kaksi isoa pakettia, en hamstrannut.

Kauppalistalta kyllä puuttui sitten asioita, joiden olemassaolosta en tiennyt kauppaan astuessa mitään, kuten tämä saniainen, jonka ohittamiseen olisi kulunut aivan liikaa energiaa… sille oli oikein sopiva paikka jo varattuna olohuoneestani. Ostoskassiin sujahti myös kurkku ja suomalaisia tomaatteja. Tomaatit ovat toistaiseksi hetken pussissa, kunnes ehdin pestä ne ja sitten vasta laittaa jääkaappiin. Tomaatit ovat karanteenissa!

Oltuani muutaman tunnin hereillä alkoi nälkäkin jo huikoa. Ei kun sapuskan lämmitykseen. Tänään oli ruokana kanankoiven palaset ja keitettyä perunaa. En jaksanut edes paistella niitä – laitoin mikroon. Olisi ensin pitänyt pestä paistinpannu, nääs. Ei jaksanu, ei huvittanu. Se lienee päivien teema vähän turhankin usein. Ruokaa syödessä tuli sitten tuijoteltua telkkaria…. hei, mut sieltähän tulisi sisustusohjelmia! Remppa vai muutto Vancouver, yksi lemppareistani. Ihan sika hienoja sisustuksia tää Gillian tekee. Kunpa olisin itsekin noin taitava! Kaksi jaksoa tuli katsottua että hujahti.

Sisustusohjelmat ovat vaarallisia, mutta sain kuitenkin revittyä itteni sohvalta ylös ja toteuttamaan yhtä pikkuprojektia, jota olen makustellut muutaman päivän ajan jo. Olin viritellyt ajat sitten ikkunan ääressä olevalle peikonlehdelle sen yläpuolelle valon roikkumaan. Se loisti kuitenkin ikävästi esteettiseen silmääni kun tässä sohvalla istuskelen, niin ei siinä muu auta kun tehdä ympärille varjostin. Kaivoin kankaan esiin ja ompelin valaisimelle peikonlehtikuosista uuden varjostimen.

Kärräsin huonekasveja paikoilleen olohuoneen puolelle. Kiinanruusu muutti takaisin partsin oven äärelle, ja kirjovehkat peikonlehden viereen. Anopinkielet vein makuuhuoneeseen, mutta siitä ei nyt kuvia vielää kun kaikki on niin helkutin sekaisin siellä. Olkoot makkari huominen projekti, tai jonkun muun päivän. Peikonlehti on saamassa pistokkaita ruukkuun lisää lähiaikoina. Niitä on juurtumassa makkarin puolella parissa eri lasiastiassa. Huomasin, että pistokkaisiin oli jo ilmestynyt juuria.

Lähdin alkuillasta kävelylenkille. Keli oli vielä oikein loistava, aurinko ei ollut vielää laskenut. Ulkona ei juuri näkynyt muita kävelijöitä – hajurako oli helppo pitää. Kävelin Lakasentien korkeaa mäkeä ylös ja ohitseni pyyhälsi kuorma-auto, joka sai aikaan niin järkyttävän pölypilven, että silmiä oikein kirveli. Piti oikein pysähtyä hetkeksi. Myös kurkkuani alkoi kuivaamaan. ”Kiva yskiä”. Ei uskalla yskiä oikein missään kun kaikki paskoo housuun… eikö sitä vessapaperia just sen takia hamstrattu: kun yksi yskäisee niin kymmenen paskoo housuun. Onneksi reittini varrelle sattuu kaikkien janoisten sankari Bar kenguru, johon päätin pistäytyä pikaisesti huuhtomaan pölyt kurkusta pois. Se menisi kuitenkin kiinni pian, kahdeksalta. Baarissa ei juuri porukkaa näkynyt, ja ne joita oli, kaikki vaikuttivat päällisin puolin terveiltä. Kertakäyttöhanska ja tuoppi kouraan. En koskenut toisella kädellä mihinkään. Kävelin parin stoben jälkeen kotiin.

Soittelin kotiin tultuani muutaman puhelun; tädilleni, kaverilleni ja sitten serkulleni. Siihen se loppuilta sitten menikin. Ei tässä tältä päivältä enempää muuta kuin, että pysykää terveenä ihmiset

Oletettavasti minulla ei ole tartuntaa. Tämä on ensimmäinen täysi karanteenipäivä. En käynyt ulko-oven tuolla puolen, edes viemässä roskia. Alkaa jo hieman hämmentää tämä tilanne. En ole myöskään katsonut tänään uutisia, kun olen vaan siivonnut ja järjestellyt joitain paikkoja.

Tämä kirjoittelu saattaa mennä just tällaiseksi diibadaabaksi, jos aikoo kirjoitella jokainen päivä… siitä en toki ole vielää päättänyt, mutta ”pahimmoillaan” siinä saattapi käydä just niin!

Ihanaa kun aamulla paistoi aurinko! Kaihtimet auki makkarista, ja siinä hetken ihailin kiinanruusua lipaston päällä kun tiesin, että siirrän sen takaisin olohuoneeseen. Se oli siis olkkarissa aiemmin, mutta kun serkkuni oli täällä kylässä ja tupakoi, halusin siirtää sen pois siitä parvekkeenoven vierestä, ettei se saa vetoa. Ehdittiin vaihtaa serkun kanssa muutekseen parien huonekalujenkin paikkaa, mutta niistä nyt sitten myöhemmin kunhan asia on esittelykelpoinen. Enkä muistanut ottaa kuviakaan päivällä.

Noh, kuitenkin. Olen saanut tänään yllättävän paljon aikaiseksi kämpässä; imuroin ja pesin lattiat – rokkenroll! Nyt on puhdasta perkele, mut en viitsisi kuitenkaan lattiaa nuolla tai syödä ruokaa siitä! Mallailin sitä toista meikäläisten autotallista hakemaani itämaista mattoa olohuoneeseen, mutta en saanut sitä sattumaan sinne mitenkään. Pitää keksiä sille toinen paikka tai viedä varastoon. Olkkarissa on jo yksi itämainen matto ja olisin ottanut tän uuden sen kaveriksi, mutta tämä uusi oli ihan pikkasen eri kokoinen ja värit ei natsaa, perskules…

Astiapesukone lauloi sen parisen tuntia ja nyt on punkkulasit puhtaat! Niitä varmasti kuluu jos ja kun karanteeni on oltava näin ”säntillinen”… tai eihän meitä ole kielletty sakon uhalla missään kulkemasta, vaan vältettävä turhaa liikkumista. Sitä sitten miettii että mikä on turhaa liikkumista. Onko ystävien näkeminen ulkoilun yhteydessä turhaa liikkumista? Jos ihminen on täysin eristyksissä muista ihmisistä taudin pelossa monta viikkoa, niin kuinka kuuppa kestää? Tämä asia pelottaa minua, jos meidät laitetaan ihan oikeaan karanteeniin, ja kukaan ei saa poistua asunnoistaan, kuinka sitten käy?

Sain aikaiseksi soitella ainoalle kummilleni, joka kuuluu myös tähän riskiryhmään ikänsä puolesta. Oli mukava rupatella hänen kanssaan ja vaihtaa kuulumisia. Lupasin auttaa häntä, jos tulee tiukka tilanne. Hänellä ei ole lapsia jotka voisivat auttaa. Koen olevani jollain tapaa hänestä vastuussa. Tämä koronavirus-tilanne on jotenkin absurdi. Odottelen siis mitä ministeriö sanoo seuraavaksi ja käyn jälkikäteen katsomassa heidän antamat tiedotteet YLE:n Areena-palvelusta.

Ei tässä tällä kertaa tämän enempää muuta kuin, että pysykää terveenä ihmiset