Keskellä kesää

Laitetaanpa näin kesäkuun loppupuolella juttua vielä. Ei koronasta, mutta säästä!

Meillä oli täällä Kainuussa mielenkiintoinen juhannusviikon aloitus, kun saimme kolmena päivänä peräkkäin ukkosmyräköitä kokea. Pahiten tänne osui Paulaksi nimetty rajuilma, joka ei saanut myrskyn määritelmää, kun tuuli ei ollut tarpeeksi kova. Maanantaina säävaroitus Ilmatieteenlaitoksen sivuilla oli vielä oranssi. Tiistaina se olikin jo punainen, väri, jota en aiemmin ole tällä kartalla nähnyt! Eli erittäin vaaralliseksi luokiteltu.

Kainuussa oli erittäin vaarallisen väriset varoitukset ukkosesta, rajuilmasta ja runsaasta sateesta. Kuvakaappaus Ilmatieteenlaitoksen varoituskartasta.

Seurasin ukkosrintaman kehittymistä alkupäivästä saakka. Minulla oli työvuoro klo 8-16, ja seurasin myräkän saapumista varautuen siihen, että sähköt voivat jossain vaiheessa pätkäistä. Puolen päivän aikaan alkoi salamoida meren yllä, sitten myräkkä rantautui. Oulussa myös kuoli ihminen jäätyään ilmeisesti kaatuvan puun alle (uutisen tästä voitte googlettaa itse, jätetään täältä asialla mässäily pois).

Sieltä se tulee. Tässä vielä iskuja vähänlaisesti. Molemmat karttakuvakaappaukset lightningmaps.org.
Meiltä ohi, mutta jatkoi vielä reippaan aikaa ja meni Venäjän puolelle. Molemmat karttakuvakaappaukset lightningmaps.org.

Meillä sähköt pysyivät ja kaikki hyvin, tuohoja ei tässä omalla kylällä tapahtunut. Pohjoispuolella Puolanka ja Suomussalmi kärsivät ilmeisesti pahiten. Vaalan puolella Rokualla tuho oli melkoinen. Meiltä on sinne matkaa reilut 80km. Pari ylen uutista aiheesta kuvineen:

Katso miten rajuilma tuhosi metsää ja runteli retkeilyalueen – Koillismaalla ja Kainuussa poikkeukselliset tuhot

Sähköt saatu palautettua lähes kaikkiin kotitalouksiin Kainuussa, pahimpia Paula-rajuilman vaikutuksia korjataan edelleen

Tiistaina vältyimme tosiaan omalla kylällä tuhoilta, mutta ihan kokonaan ei päästy meidän taloudessa tästä juhannusviikosta ehjinä. Meillä nimittäin ukosti myös maanantaina, ja se ukkonen hajotti minulta television. Olin juuri ajatellut, että nousen ylös ottamaan johdot seinästä, kun ukkonen oli jo päällä ja iski johonkin kohtalaisen lähelle. Välähti, jyrähti, kävi melkoinen humahdus ja sähkölaitteet päästivät hirveän rätinän, luulin että polttimot poksahtavat kattavaloisimesta ja suojauduin kyyristymällä käsieni taa. Sähköt katkesivat muutamaksi minuutiksi tämän jälkeen. Seuraavana päivänä kun laitoin tv:n päälle, oli näytössä valkoinen ympyrä, joka ei lähde pois. Se on juuri siinä kohdassa, josta virtajohto kiinnittyy laitteeseen television takana. Arvelen, että meille ihan oikeasti iski jonkinlainen virtapiikki. Harmittaa vietävästi, mitä tästä opimme, laitteet kiinni ja johdot seinästä kun ennustetaan ukkosta suoraa kylän päälle. Tämä tuli ja meni todella nopeasti: 20min ja oli ohi. Ei olisi kannattanut vetkutella sohvalla koiraa rapsuttaen ”suljen tuon television kohta..”.

Säät toki eivät tähän tiistaihin loppuneet, myös keskiviikkona ukosti. Meiltä se meni kokonaan ohi, pilvi näkyi kaukaisuudessa ja muutama hassu sadepisara lätkähti taivaalta.

Tässä vielä yksi linkki Ylen juttuun, jossa selitetään kolmen päivän ukkosien muodostumista.

Juhannusyön kävelyllä koirakin halusi apilakuvaan.

Juhannuksena sää olikin sitten maltillisempi. Aurinkoista (ja minun makuuni liian lämmintä, yli +20 joka päivä). Kävimme kylällä perinteisellä yökävelyllä pe-la ja la-su öinä, hiljaista oli, joku/jotkut ajeli autollansa ja jumputusmusiikkia kuului. Vuosi sitten joku soitti Seolla Final countdownia ihan täysillä, kun olimme vastaavalla kävelyllä.

#seksihelle

Satuin paikalle, kun niitä juhannustaikoja tehtiin ötököiden toimesta paikallisissa kukkapuskissa…

Nautin myös perinteisen juhannusmenuun, mutta vasta tänään sunnuntaina, nimittäin uusia pottuja ja silliä. Nam nam! Olisin tehnyt salaattiakin, mutta salaattikerä oli mennyt huonoksi. Pettymys.

Uuttaperunaa ja maustesilliä
Lue artikkeli

Kesä alkakoon!

Kesä alkakoon! Meillä täällä Etelä-Karjalassa koronarajoituksia on purettu jo sen verran, että esimerkiksi ravintolat voivat olla auki puoleen yöhön. Se tuo hieman helpotusta ainakin omaan ajatusmaailmaan, koska silloinhan voisi ajatella, että virusta ei ole niin paljon liikkeellä täällä meidän suunnalla. Turvallisuuden tunnetta siis.

Kelit muuttuivat oikein kesäisiksi tässä kuluvan viikon aikana. Joka päivä ollut 23-26C lämintä ja aurinkoista. Kello on nyt 11.30 ja ulkona on +24C. Pitäisi huvittaa tehdä yksi projekti parvekkeella valmiiksi… näin lämpimällä kelillä tähän aikaan parvekkeelle paistaa suoraan aurinko, ja olosuhteet muistuttavat lähinnä kiirastulta, mutta jos sitä pienen asian sieltä täältä saisi tehtyä, niin se olisi hyvinkin nopsaan valmis. Olen aktivoinut itseni rakentamaan edesmenneen koirani uimapaljusta vesiaiheen. Se on siis vielä keskeneräinen, mutta ajatus on kuta kuinkin tällainen:

Joudun putsaamaan vielä muutaman tiilen jotta voin aloittaa vesisysteemin kasailun. Kirjoitan aiheesta sitten lisää toisessa blogissani. Kunpa nyt vaan saisi motivaation kohdilleen, niin pääsen sitten nauttimaan kesästä omalla parvekkeellani! Parvekkeelle on lisäksi tulossa edesmenneen kummitätini tuolit, jotka pitäisi raahata vanhempieni pihalta tänne minulle jotenkin. Onneksi ne eivät paina kovinkaan paljon. Parveke on vielä vähän sekaisinkin, että sinne pitää myös tehdä tilaa jotta nämä tuolit mahtuvat kunnolla. Osa tavaroista saa lähtöpassit… niistäkin sitten lisää tuolla toisessa blogissani.

Varmasti kaikki ovat pistäneet merkille tässä poikkeustilan aikana, että monella on karannut huonekasviharrastus hieman lapasista. Niin taisi vähän käydä itsellenikin. Tosin, ei ihan nyt niin hälyttävän pahasti kuin mitä olen joistain Facebook-ryhmistä käynyt lueskelemassa. Mutta helvetti tämä kuitenkin on, ja sille täytyy tehdä jotain! Siirsin ison osan huonekasveista olohuoneesta keittiöön, jossa ne saavat paljon enemmän valoa. Nyt niille pitää rakentaa hyllykkö, mihin aion kasvit laittaa, tai suuren osan ainakin. Olisi myös ”kiva” saada syödä keittiössä jotain kun ruokapöytäkin tuli siirrettyä olohuoneeseen. Tekiskö jonkin aamiaispöydän sinne?

Pistäydyin perjantaina satamassa katselemassa menoa. Siellä olikin oikein kesäinen meininki! Ihimiset ovat lähteneet liikkeelle. Satama oli täynnä veneitä ja uimarannan kupeeseen oli rakenteilla jokin terassi. Siellä täytyy käydä joku päivä uudelleen. Jospa uimavedet vielä lämpenisivät kesän tasolle, niin voisipa sitä kuvitella vaikka heittävänsä talviturkin!

Imatran venesatama kesällä
Mänty kukkii kesäkuun alussa ja siitepölyä huuhtoutuu rantaan. Kuva Imatran venesatamasta 4.6.2021.

Rannalle oli huuhtoutunut todella paljon siitepölyä. Taitaa olla nyt havupuista lähtöisin. Tämä on siis Imatran venesatamasta. Näkymät ovat huikeat. Kyllä silmä lepää näissä ihanissa maisemissa! Kumpa kesä olisi suht’ lämmin ja siitä saisi nauttia ulkosalla.

Imatran venesatama kesällä
Imatran venesatama Saimaan rannalla. Kuva: 4.6.2021.

Perjantaina oli myös tuttavani syntymäpäivä. Kävin häntä moikkaamassa, ja oleskelimme ulkosalla koska sää oli niin lämmin. Avattiin myös grillikausi!

Tuttavani kaasugrilli oli jo ihan finaalissa, mutta ei se mitään, siitä sai kätevästi nuotiopaikan. Meillähän ei täällä ole metsäpalovaroitusta, ja avotulen tekeminen on sallittua. Paistelimme makkaraa ja kuuntelimme musiikkia. Voiko kesä enää paremmin alkaa!

Muutoin, olen pysynyt ihan terveenä koko kevään, jopa koivun siitepölyajan. Sain ensimmäisen koronarokotteen 28.5. Se ei tuntunut miltään. Ei tullut jälkioireita, ei edes käsi kipeäksi. Taidan nyt lopetella tämän rustailun tähän ja aloittaa parvekeprojektin! Ei muuta kun pysykäähän terveinä

Lue artikkeli