Kesä ja Euroviisut!

Se on sellainen juttu että työvuorolistalle hiipi kuin salaa ensimmäinen kesälomaviikko. Se on kesäkuun aikana meikäläisellä siis. Ihan melkein hämmennyin asiasta, että näin pian se tuli. Tai tulee. Eihän tässä ole enää toukokuuta jäljellä kuin yksi täysi viikko ja rippeet päälle!

Kesä tuli tänne eteläiseen Kainuuseen muutenkin ihan rytinällä. Ensin meille satoi n. 10cm (Kuhmossa oli jopa 15cm) lunta 7.5. ja 11.5. se oli jo sulanut, kun tänne iskivät +20 lämmöt. Puihin tuli lehdet kahdessa päivässä. Valkovuokot, leskenlehdet, voikukat ja peltokanankaalit ovat kaikki nyt samaan aikaan kukassa (Huom. en mene 100% takuuseen että taloyhtiön yhden talon nurkalla on peltokanankaalia, en ole käynyt vieressä katsomassa, mutta siltä se näyttää kun ohi kävelee). Sian- ja ojakärsämön lehteä nousee maasta ihan ennästysvauhtia. Omassa pihassani ruohosipuli tekee omaa kasvuennätystään.

Pistin orvokit vanhoihin risoihin saappaisiin ja saappaat vanhoille piharappusille. Rappuset raahasin terassin eteen pöpeliköstä, missä ne viettivät vuoden 2020. Isoon ruukkuun on vielä tulossa jotain.

Pihapuuhastelut jatkuvat tässä joku päivä, katsotaan mitä keksin. Jotain kukkia voisi vielä ostaa, en kasvattanut tänä keväänä mitään itse. Tosi noloa, sillä peräti kahdelta kaveriltani sain kukkien siemeniä. Jännityksellä odotan, kasvaako etupihan kukkapenkkiin puna-ailakeita, joiden siemenisä nakkelin sinne viime syksynä, kun ailakkia kasvaa tuossa takapihallani. Olen haaveillut hortensiasta monena kesänä, mutta aina se on jäänyt, josko nyt sellaisen vielä hankkisin..? Orvokeita ostin tarjouksesta 12kpl 10€ ja niitä on vielä kolme istuttamatta. Eli toiaan hommaa olisi vielä! Ja jos vaikka ostaisi muutamia yrttejä ruukuissa, voisi nekin vielä laittaa johonkin…

Pihapuuhastelusta tulikin sitten mieleen, että ulkovarastokin pitää tänä kesänä siivota. Muuton jälkeen olen vaan kolme vuotta nakkonut sinne sekalaista tavaraa ja sieltä se myös näyttää. Täytyy käydä laatikot läpi, lajitella ja putsata kaikki, ylimääräiset kiertoon, roskat roskiin (minulla on siellä mm. pahvilaatikollinen keräyspaperia, jota kyllä välillä olen myös tyhjentänyt!), laatikot hyllyille ja kukkaruukut sisäkkäin pinoon jne. Tuo urakka vaatii ehkä vähän lämpimämmän sään kuin nyt vallitsevan +4 ja tihkusade…

Toukokuuhun osuu myös yksi lempitapahtumistani, nimittäin Euroviisut. Vuonna 2020 ne koronan vuoksi jouduttiin perumaan. Semifinaali 1 oli nyt tiistaina 18. päivä, semifinaali 2 torstaina 20. päivä ja finaali oli lauantaina 22.5.2021. Suomen Blind channel sai kolmanneksi eniten yleisöääniä! Sijoittui kuudenneksi, hieno juttu!

Omia suosikkejani tällä kertaa olivat Ukrainan Go_A viisulla Shum ja Moldovan ihana Natalia Gordienko viisulla Sugar. Kaksi todella erityypistä esitystä, molemmat pääsivät siis finaaliin. Natalian laulun lopussa oleva pitkä aa on pisin koskaan Euroviisuissa esitetty (kesto on kuulema 17 sekuntia ja se on myös tarkistettu että oli sen myös lavaesityksessä. Itse en tätä kellottanut).

Nyt kun viisuja seuraamattomat miettivät kuka voitti, niin sepä oli Italia, joka on voittanut viimeksi vuonna 1990. Toiseksi tuli Ranska, jolla oli tänä vuonna niin hyvä viisu, että minäkään en lähtenyt jääkaapille, vaikka en pidä ranskan kielestä.

Tänään kävi vielä hassu juttu joka on pakko jakaa, revin nimittäin pieruverkkarini. Olin aikeissa alkaa paikkaamaan pientä reikää puntista, istahdin sohvalle ja kurotin ompelutarvikkeisiin, niin pöksyistä kuului ”ruuutsss” ja repesivät haaroista. Voi elämä, sanon vaan! Katsoin sitten pöksyjä tarkemmin, niin ovat niin ohueksi kuluneet, ettei kannata paikata. Lahkeista saa vielä leikattua resoria ja vuorituksia vaikka lapasiin, joita kuitenkin talvella tulee neulottua.

Kierrätys kunniaan kuten ennenkin, ja maailma pelastuu kuten Ekomies sanoi 90-luvulla,

Toisilla reppee levikset, toisilla pieruverkkarit.
Lue artikkeli

Kevät meni vauhdilla

Viikko sitten ei ollut kunnolla edes lehtiä puissa, mutta nyt koivussa on ihan hyvän kokoiset lehdet. Koivu kukkii myös tällä hetkellä täällä Etelä-Karjalassa. Tuntui siltä, kun kevät olisi kestänyt vain viikon, se meni niin vauhdilla!

Meillä on ollut ihan kivoja kelejä toukokuussa täällä Imatralla. Välillä on ihan hellettä ja muutoin +20C tienoilla. Se tuntuu sinällään jo kesältä, vaikka kevättähän tämä vuodenajan puitteissa vielä onkin. On ukkostanut ja satanut vettä. Luonto tykkää!

Hurahdin bongailemaan vesilintuja yhdessä vaiheessa. Mutta kelit olivat aika viileitä huhtikuussa ja vielä toukokuunkin alussa, vesilintujen bongaus sai jäädä. Sitä paitsi tirpatkin olivat ottaneet hatkat paikalliselta lätäköltä jäiden lähdettyä. Toki kiikareilla niitä pystyi katsomaan. Kävin kuitenkin bongailemassa 16.5. Bird Lifen järkkäämänä lintubongauspäivänä tirppoja vanhempieni pihalla. En oikein tiennyt mitä lintubongauspäivältä odottaa, koska se on hieman omituiseen kellonaikaan mielestäni. Bongattujen lintujen saldo nimittäin oli vain viisi kappaletta. Ei ollut kivaa! Toki jos olisi viisas ollut, niin olisin tullut paikalle jo aamu kuudelta. Linnut nimittäin ovat liikenteessä todella aikaisin aamulla eikä keskellä päivää. Meni hieman maku koko touhuun. ”Olisi pitänyt tietää”. Jos Bird Lifen mielestä varikset, harakat, räksät, pikkuvarpuset ja sinitiaiset ovat harvinaisia, niin olisi kait pitänyt tehdä jokin sortin ilmoitus asiasta, että just niitä löytyi vanhempieni pihalta. Ei yhen yhtäkään muuta tirppaa!

Muuten olen laitellut kotona paikkoja ojoon koko kevään, ja sekin alkaa jo puuduttaa. Ei vain oikein tahdo riittää motivaatiota mihinkään. Siirtelin suurimman osan huonekasveista keittiöön ruokailutilan paikalle (josta en todellakaan ota kuvaa ettei valkotakkiset tule hakemaan), ja ruokapöydän olohuoneeseen kukkasten paikalle. Jospa ruokapöytää voisi nyt alkaa käyttämään kun siihen ei kasaannu kaikkea roipetta! Joudun tosin jättämään muutaman huonekasvin pöydälle kun en ole vielä keksinyt mihkä ne laittaisin.

Elämä on niin tasapaksua että aika hukkuu. Välillä ei tiedä mikä päivä on menossa. Tuijottelin kaksi päivää, iltaa ja yötäkin säätutkia, josko olisimme saaneet alueellemme kunnon myräkkää. Kunnon myräkkää ei tullut. Eilen ”laimea” ukkonen kulki suoraan ylitse, toissapäivänä ukkonen kulki ihan toista reittiä. Salamointi näkyi yöaikaan mikä oli todella hienon näköistä. Seuraavista ukkosista ei sitten olkaan tietoa… nyt sataa vettä.

Kun kelit hieman viilenevät, ajattelin vihdoinkin laittaa parvekkeen kesäkuntoon. Tämä jäi minulta hieman kesken lämpimien kelienkin takia. Olen myös käynyt moikkaamassa kavereita paikallisella terassilla. Eilen (ke) meillä oli +27C lämmintä, niin terdellä oli oikein kiva olla. Ei siinä tarvitse koronaa miettiä kun kaikki osaa käyttäytyä, ja iso osa mukana olleista ihmisistä oli saaneet rokotuksetkin. Minut rokotetaan 28.5.

Suunnittelen juuri nukkumaanmenoa, kello on jo miltei yksi. Saispa itsensä aktivoitua kirjottamiseen… motivaatiota odotellessa!

Lue artikkeli