Koronaa on vieläkin liikkeellä

Kylläpäs on kulunut aikaa edellisestä postauksesta ja korona on taas kesän jälkeen aktivoitunut keskuudessamme! Olen aloittanut kirjoittamisen näköjään kertaalleen, niin tehdäänpäs nyt sillä tavalla että jatkan sitä. Koronasta on turha alkaa paasaamaan millään tavalla, koska jokainen nyt näyttää suhtautuvan tuohon tautiin vähän omalla tavallaan.

Tosiaankin, sairastin koronan alkuvuodesta 2022, ja olenkin hieman pähkäillyt asian tiimoilta tätä maailmaa sen jälkeen. Kyllä se vaan niin on, että jos aivastuttaa ja jotakin paikkaa alkaa hieman kolottamaan jossakin vaiheessa, niin ensimmäinen ”pelko” on että on taas saanut koronan. Tikkua on siis pyöritelty nenäonteloissa jonkun kerran… En tiedä mitä versioitakaan siitä on tällä hetkellä liikkeellä, mutta eräs hoitaja kertoi minulle, että joillakin se on aiheuttanut vain pientä ripulointia ja nivelkipua. Eivät siis ole saaneet kuumetta lainkaan.

Vaikka sen on sairastanutkin, niin miksi sitä silti jotenkin pelkää vielä? Kaikista huvittavinta on se, että joku sanoo flunssassa ollessaan, että ”ei tämä nyt tunnu yhtään siltä kuin olisi korona”, ikään kuin sen voisi jostain itsetutkiskelemalla todeta. ”Ei tää nyt varmaan sitä ole…” Miksei olisi? Ihan niin yhtä hyvin kuin toiset eivät saa siitä mitään oireita. Asia selviää vain testaamalla.

Noh, jätetään nuo jutut jollekin viisaammille… Itse olin jonkin aikaa koronan jälkeen todella väsynyt. Selvisin taudista todella vähällä kuitenkin. Ei tullut jälkitauteja tai muutakaan. Minulla tosin oli kaksi rokotusta pohjilla. Nyt ei ole sitä kolmatta otettu.

Korona on luonut uusia harrastuksia

Hassua huomata mitä kaikenlaista lieveilmiöitä korona on aiheuttanut, esimerkiksi huonekasvien ja puutarhailun kohdalla. Ihmiset ovat todellakin aktivoituneet asioden äärellä. Se on oikeasti aivan mahtavaa! Lisää harrastajia kehiin niin valikoima kasvaa ja hinnat halpenee. Itse olen kyllä harrastellut huonekasveja ja puutarhailua parisenkymmentä vuotta, että vihdoinkin tuntee olevansa ehkä jollain tapaa osa tätä yhteiskuntaa kun on ”lajitovereitakin”. En olekaan enää se outo tyyppi joka konttailee pitkin pihoja kitkemässä rikkaruohoja ja puhumassa olkkarin nurkassa peikonlehdelle. Nyt se on kuulkaas normaalia! Aloitin olohuoneessani jopa tomaatin vesiviljelyn. (seuraa blogiani pääjäässä.com tai instaa)

Halusin kokeilla tomaatin kasvattamista täysin sisätiloissa ja vesiviljelyssä. Nyt saan sitten tomaattia tähänkin aikaan vuodesta ja omassa kotonani. Kaupassa hinnat ovat aika taivaissa. En tee tätä hinnan takia kylläkään, vaan saattaa olla, ettei tomaatteja saa edes loppu talvesta lainkaan. Kaikki on mahdollista. Toivottavasti siinä kohtaa voin popsia makoisia punaisia palleroita omasta pusikostani!

Jätän tämän päiväkirjan ”sivun” nyt vähän lyhyemmäksi tällä kertaa. Halusin vain tulla kertomaan, että täällä ollaan ja hengissä. On ollut niin pitkä aika kun viimeeksi on kirjoittanut. Toinen henkilö, joka tänne kirjoittaa, on myös hengissä. Ei hätää! Olemme vaan saaneet elää tässä niin pitkän ilman rajoituksia, että asiat eivät samalla tavoin ehkäpä askarruta meitä enää. Voin todeta omalta kohdaltani, että kyllä askarruttaa vieläkin! Minulla on sukulaisia ja omat vanhemmat, jotka ovat siinä hauraammassa porukassa olevia, niin asiaa miettii senkin puolesta jokainen päivä.

Pysykää terveinä hyvät ihmiset ja jatkakaa sitä käsien pesemistä vielä! Se on hyvä tapa noin niinku muutenkin Ei kipeänä baareihin tai töihin tartuttamaan muita ihmisiä… se on tärkeää! Yhteiskunta ei muuten toimi, jos täällä ei voi luottaa toisiin ihmisiin. Maski naamalle, jos pitää lähteä kipeänä kauppaan ja niin edelleen… lopettelen nyt tähän.

Lue artikkeli

Olinpa pitkään hiljaa…

… enkä ole varma onko nytkään mitään asiaa.

On ollut niin kiire ja väsynyt olo, että vaikka olisi ollut asiaakin, niin en ole jaksanut kirjoitella. Ukrainan sodasta olisi heti alkuun ollut vaikka mitä sanottavaa, mutta nyt siihenkin on jotenkin uupunut, eikä jaksa sanoja laittaa siitä tähän.

Kerron sensijaan vaikka sukkaparista, jota olen neulonut muutaman kuukauden. Motivaatio hukassa! Olen perinteisesti neulonut Euroviisusukat aina Euroviisuja katsoessani, nyt taitaa käydä niin, että näistä tulee tämän vuoden viisusukat.

Ekan sukan varsi, kun sukka oli valmis.

Elikkäs nyt sitten Euroviisuihin! Tätä kirjoittaessani odotan, että alkaa Viisukupla, eli Ylen esikatselu viisuihin. Toinen vuosi, kun viisujen ennakkokatselu toteutetaan kaksikielisellä ohjelmalla, jota tehdään kolme osaa. Sipsit ja valkosipulidippi valmiina! Jos olet missannut kyseisen ohjelman, niin Yle Areenasta löytyy. Minulla ei vielä ole tälle vuodelle ennakkosuosikkia.

Kassimatskuja.

Pitkästä aikaa motivoiduin myös ompelujuttuihin, ja ensin tein muutaman lahjapussin ja korjailin vaatteitani, mm. vetskarin vaihtoa ja parsimista. Nämä siis tein ihan ensin, ja siitä se innostus sitten taas lähti, kun otin koneet esille ja putsasin ne. Motivaatio uhkasi kyllä välillä loppua alkuunsa, kun sininen lanka lopui, ja jouduin pääsiäisen yli odottamaan, että sain sen hankittua! Mutta onneksi, sain korjaamani kassin fiksailtua langan ostettuani, eli uhkaava tilanne meni ohi.

Sinistä lankaa!

Innostuin sitten myös kärräämään huonekasvit suihkuun, jonka seurauksena sulkaköynnösvehkasta murtui pari oksaa. Oli tarkoitus vaihtaa vehka isompaan ruukkuun, ei ottaa pistokkaita, mutta no, nyt on pistokkaita sitten juurtumassa. Osassa kasvupisteet ovat jo aktivoituneet. Sensijaan kiinanruusun laitoin kunnolla paloiksi, kun alusta saakka on ollut ongelmana, ettei ole tehnyt oksia. Honkkeli, jolla oli pari pitkää oksaa yläpäässä, mutta ei mitään alhaalla. Lisäksi kallellaan, ja pelkäsin, että koemme kaatumiskohtalon. Joten paloiksi meni, ja juurtuminen toivottavasti onnistuu.

Pistokkaita
Marraskuunkaktus punastelee, eli on saanut liikaa aurinkoa. Kesäksi katsottava toinen paikka.

Kultaköynnöksestä sensijaan olisi ollut myös tarkoitus ottaa pistokkaita, mielessäni oli että teen keittiöön viherseinän näistä kasvamaan. Mutta, sain vain yhden otettua, sillä kerittyäni oksat auki, näitä onkin vain kolme! Eihän noita raaski laittaa poikki. Joten pitää miettiä, miten virittelen nämä, millaiseen ruukkuun ja millainen tuki, ja samaa mietin myös sulkakäynnösvehkojen kanssa. Ehkä se viherseinä tuleekin niistä, kun niitä nyt on juurtumassa.

Kultaköynnös

WWF:n norppalive on tänä vuonna saaristomerellä, suosittelen seuraamaan! Erikoisuutena on liikkuva kamera, jota voidaan kääntää ja zoomailla sen mukaan, mihin merinorpat rannassa sijoittuvat. Melko letkeää menoa, enimmillään olen bongannut kuusi norppaa samaan aikaan paikalta! En edes tiennyt, että merelläkin on norppia.

Kaikenlaista huumaa ja puuhaa
Lue artikkeli

Korona tuli ja meni

Oli tarkoitus kirjoittaa tänne jo aikaisemminkin viime viikolla, mutta viime viikko meni vielä koronan jälkimainingeissa. Olin nimittäin aika väsynyt. Nyt voin jo ehkäpä hyvällä omalla tunnolla sanoa, että korona on ohi!

Ensinnäkin täytyy todeta, että kuinka kiitollinen olen siitä, että selvisin koronasta näinkin helpolla. Kaikilla ei todellakaan ole näin hyvää säkää asian suhteen. En vielä tiedä, minkä variaation viruksesta sairastin, mutta luulisin sen olevan tämä viimeisin, omikron, koska oireet olivat sen verran lieviä. Pidin viime viikon vielä huilia myös töistä ihan varuiksi vaan. Olen tekemisissä asiakkaille menevien tavaroiden parissa, ja halusin varmistaa, että ne lähtevät käsistäni täysin viruksetta. Jatkan toki maskin käyttöä edelleenkin ja tietysti pesen ja desinfioin kädet.

On myös todella vaikeaa päätellä, mistä tämän taudin sain, mutta pääasia mielestäni on, että se ei tarttunut lähipiiriin. Minulla on vielä jonkin verran yskää, joka saattaa tosin johtua käsityöharrastastuksestani. Olen tällä hetkellä neulomassa tuttavalleni villapaitaa suomalaisen lampaan villasta. Se pöllyää todella paljon ja omalta osaltaan aiheuttaa pientä yskimistä ja liman muodostumista keuhkoihin. Pitäisi nyt vain yrittää aktivoitua jonkunlaisen liikunnan kanssa, ja lähteä ulkoilemaan. Se putsaisi keuhkoja ja auttaisi limakalvojen terveyteen.

Olenkin suunnitellut lähteväni huomenna kameran kanssa ulkoilemaan. Voisin käydä katsomassa, onko koskikara tullut paikalle lähijoen ääreen. Kävin viime keväänä kuvailemassa samalla paikalla lintuja. Jos korona on jotain saanut aikaan, niin ihmiset ulkoilemaan! Itse olen liikkunut ulkona tosin vähemmän kuin ennen koronaa. En ole sellainen ”yksinliikkuja” vaan tarvitsisin kaverin, kenen kanssa tallailla polkuja. Koira olisi hyvä kumppani tällaiseen tarkoitukseen, ja olihan minulla joskus koira… mutta siitä on jo aikaa tovi. En aio ottaa uutta koiraa. Mutta olisipa joku kaveri kenen kanssa käydä päivällä liikkumassa tuolla ulkosalla.

Ehkä tällä hetkellä koronaa enemmän minua huolestuttaa Ukrainan tilanne. Nimeltä mainitsematon Herra P toimii sen verran arvaamattomasti juuri nyt, että vaikuttaa jopa siltä, ettei koronaa ole enää olemassakaan. Kaikki uutiskanavat ovat täynnä uutisia Ukrainasta. Monesta uutisesta on myös vaikea itse päätellä pitääkö se paikkaansa vai ei. Pitäisi vain laittaa telkku kiinni ja jatkaa omia hömpötyksiään niin pitkään kuin se vain on mahdollista. Olenkin tehnyt jo keväälle ja tulevalle kesälle suunnitelmia, mutta niistä sitten lisää myöhemmin.

Kiitos kun luit, ja pysykää terveinä

Lue artikkeli

Koronan kanssa

Olen ollut tietoinen koronatartunnastani jo parisen päivää. Sain positiivisen testituloksen antigeenitestistä torstaina iltapäivällä, ja soitin välittömästi Eksotelle ajan viralliseen testiin. Sain ajan koronatestiin perjantai aamulle. (Torstaina kirjoitettu artikkeli)

Lidlissä myytävä koronatesti kotikäyttöön

Tosiaankin, oireet alkoivat maanantaina 14.2. ja tein ensimmäisen koronatestin seuraavana päivänä illalla. Sain apua kaupassa käyntiin, ja äitini oli niin ystävällinen ja toi minulle Lidlistä kotitestipakkauksen. Sen hinta oli kolmen euron (3€) tietämillä.

Koronatestipakkaus

Pakkauksessa oli kaikki tarvittava. Paketin päällä oli jopa reikä mihinkä näyteputken sai pystyyn siksi aikaa kun tikulla tökki nenää. Ohjeet olivat selkeät, kunhan niistä sai otettua kännykällä kuvan. En pystynyt lukemaan niitä edes suurennuslasin avulla.

Koronatestipakkauksen ohje
Paketin sisällä olevasta ohjeesta suomenkielinen osa. Avaa suurempi kuva.

Koronanäytteen ottaminen ei ollut yhtään hankalaa, joskin se tuntui ärsyttävältä. Onneksi olen käynyt aikaisemminkin otattamassa virallisia testejä parikin kappaletta, niin minulla oli käsitys siitä miltä tuon testauksen pitäisi tuntua. Ohjeessa sanottiin hyvin, että tikku tungetaan sinne asti kunnes tuntee vastuksen. Siinä kohtaa itsellä ainakin tirskahti kyyneleet silmistä kun tikku oli tarpeeksi syvällä. Ensimmäisellä kerralla otin näytteen ohjeen mukaan molemmista sieraimista. Mutta torstaina en enää pystynyt kun homma meni sen ensimmäisen sieraimen kanssa pelkäksi aivasteluksi. Siitä ei vaan tullut mitään. Sain otettua tarvittavan näytteen ihan yhdestäkin sieraimesta.

Pyörittelin tikkua näyteputkessa nesteessä tarvittavat 10 sekuntia ja painelin vanupuikkoa putken reunamiin muutaman kerran. Korkki kiinni ja pieni päässä oleva korkki auki, josta pari tippaa muoviseen osaan, mistä sen tuloksenkin näki. Se alkoi heti muuttua eri väriseksi kun materiaali imi putksesta tiputetut tipat itseensä. Negatiivisen tuloksen viiva ilmestyi miltei heti kun neste osui sen kohdalle, ja positiivinen tulos alkoi näkyä jo parissa minuutissa. Paketissa lukee, että lue 15 minuutin kuluttua, mutta ei siinä lähelläkään niin pitkään mennyt.

Koronatestin negatiivinen ja positiivinen tulos
Vasemmalla tiistain testitulos, oikealla torstain testitulos. Molemmissa samanlainen koronatestipakkaus.

Viralliseen testitulokseen HUS-labilta meni reilusti alle vuorokausi. Kävin näytteenotossa aamulla 9.25 ja tulos oli tullut yöllä 0.30 kun olin jo nukkumassa.

Koronainfektiosta ilmoitettiin tekstiviestillä
Tämä tuli tekstiviestinä yöllä. Nimi manipuloitu!

Tätä kirjoittaessani minulla ei ole kuumetta enää. Sitä oli maksimissaan 37,5 kun mittasin. Vaikea sanoa, oliko jossain vaiheessa jopa enemmän. Mitähän lie olisi ollut jos ei olisi ollut rokotuksia? En halua edes ajatellakaan! Sekin on vielä todella epäselvää, että seuraako tästä mitään jälkitautia. Joillekin koronasta on tullut keuhkokuume. Toivon, että säästyn tuollaisilta taudeilta. Asia hieman askarruttaa minua ja jopa pelottaa. Tauti kun voi olla erittäin arvaamaton. Toivottavasti tupakoimattomuudestani on etua tässä tilanteessa.

Ei onneksi korkeaa kuumetta tiistai-iltana.

Yhteenveto koronatilanteestani

Minulla ei ole varsinaisesti ollut mitään yskää, mutta välillä tulee rykäistyä sellainen hirvittävä limakokkare kurkusta tai keuhkoputkesta. Kurkku on ollut aamuisin kipeä mutta päivän mittaan tokeentuu. Makuaisti ja hajuaisti on tallella. Kroppaa on särkenyt paljon, etenkin niska-hartia-seutua. Nenäonteloita ja kurkkua ”kihelmöi” aika usein, niin kuin muutoinkin flunssassa tekisi. Tälläkin hetkellä kihelmöi nenässä, ja olenkin tänään aivastellut koko päivän vähän väliä. Olisipa hankalaa olla maskin kanssa vaikkapa kaupoilla, jos tällä tavoin nenä käkiää!

Jos tästä nyt mitään voi päätellä, niin aina pitää ottaa kaksi testiä. Kun oireet alkavat, tulos tuskin on heti positiivinen vaan siihen kuluu muutama päivä. Siksi samassa taloudessa olijoilta pitäisi myös ottaa testit pari kertaa, vaikka olisivatkin oireettomia. Toiset kun eivät sairastu koronaan vaikka kantavatkin virusta. Jos testi näyttää positiivisen tuloksen, se tuskin on oikeasti negatiivinen. Jos testin ottaa väärin, se voi olla negatiivinen vaikka oikeasti olisikin positiivinen. Ylioptimistisuus on turhaa. Positiivinen tulos on koronatartunta, tämähän on antigeenitesti!

Lopettelen tältä erää tästä ja leppuutan kipeytyneitä käsieni niveliä… niitä kävi tässä kirjoittaessa särkemään vähän lisää. Toivotan silti kaikille, että pysykää terveinä, vaikka koronavirus taitaa koko kansan jossain vaiheessa käydäkin läpi.

Jätän kommentoinnin päälle, jos jollakin on jotain kysyttävää asiaan liittyen tai muutoin vain haluaa kommentoida artikkelia. Kaikki kommentit tarkastetaan ja koronavastaisia tai herjaavia kommentteja ei julkaista. Tämä on oma linjaus omiin kirjoituksiini. Annettuja tietoja ei käytetä markkinointitarkoituksiin. Kiitos, jos näet asiaksesi kommentoida kirjoitustani asiallisesti!

Lue artikkeli

Olette voittaneet juuri koronatartunnan

No niinhän siinä sitten kävi, että olen napannut koronan jostain. Vaikka miten yrittää jeesustella kotona suurimman osan ajasta ja olla varovainen kaupassa käydessä, niin jostain se silti napsahtaa.

Oireilu alkoi maanantaina 14.2. illalla. Oireet eivät olleet mitenkään hurjat. Ihan pientä lämpöä vain, noin 37,1 joka hävisi aamuun mennessä pois. Tiistaina oli flunssainen olo, vähän väsymystä ja kolotusta. Lämpöä oli maksimissaan sen 37,2. Tein kotitestin joka näytti negatiivista. Heräsin yöllä lievään naaman, tai poskionteloiden jomotukseen, joka lähti sitten buranalla pois.

Keskiviikkona aamulla ei ollut yhtään kuumetta, olo muuttui flunssaiseksi iltaa kohden. Lämpö nousi 37,5:n. Nyt oli jo aika väsynyt olo ja otin pitkin iltaa torkkuja joka sitten kostautui kun en meinannut saada nukuttua yöllä ja yöunet jäivät jotain kuuteen tuntiin. Niveliäkin särki enemmän kuin aikaisemmin.

Koronatestin tulos on positiivinen
Positiivinen koronatestin tulos

Tänä aamuna, torstaina, olo oli ihan kauhea! Kurkku oli ihan hiton kipeä ja lämpöäkin oli jo heti aamusta 37,2. Kahvi ei maistunut, pitää varmaan puoli kupillista vetää naamaan jossain vaiheessa ettei sen takia tule pää kipeäksi, niin kuin joskus tulee. Tein koronatestin iltapäivällä, ja se näytti positiivisen tuloksen. Tämä päivä menee lepäillessä.

Tällä hetkellä illalla olotilani on ihan ok. Kuumetta on sen 37,5 ja kihelmöi kurkkua. Niska-hartiaseutu on myös kipeähkö. Välillä nenää kutittaa niin kovaa, että tulee äkillinen aivastus. Olenkin tehnyt vessapaperista kahden paperipalan pinon yöpöydälle, että saan heti jotain suun eteen kun aivastus on tulossa. Yskäisen paperiin vielä kunnolla loputkin limat ja niistän siihen nenän. Paperi menee yöpöydän vieressä olevaan roskapussiin. Ruoka maistuu ihan hyvin eikä makuaistissa ole moittimista.

Minulla on huomenna aamulla aika viralliseen koronatestiin. Karanteenia ei ole jäljellä enää kuin pari päivää suositusten mukaan, koska oireet alkoivat maanantaina. Karanteeniaika on peräti viisi päivää oireiden alkamisesta! Ei kyllä ihan äkkiä tule siltikään lähdettyä mihinkään viikonloppuna, vaikka periaatteessa voisi. Toivottavasti vanhempani eivät saa koronaa, koska kävin heillä juuri maanantai-iltapäivällä kisua moikkaamassa.

Noh, jätän kirjoittelun nyt myöhemmäksi. Alkaa puuduttaa tämä sängyssä oleilu, mutta ei tässä oikein muutakaan kehtaa tehdä. Eikä jaksaisi mitenkään erityisesti edes ajatella asioita. Eilen ruuvailin kasvien kasvatuspöytää ja siivosin muutamat tavarat, niin tämä sitten kostautui illalla särkyinä ja kuumeiluna. Nyt en tee yhtikäs mitään muuta kun katselen töllöä tai Tuubia. Ei siis tällä kertaa muuta kun hyviä vointeja kaikille!

Stay safe!
Lue artikkeli