Tulevatko rajoitukset takaisin?

Meillä Etelä-Karjalassa on tällä hetkellä jännät paikat, kun saattaa olla, että rajoitukset tulevat takaisin voimaan, tai ainakin osa niistä! Noh, siitä nyt ovat kaikki saaneet lukea lehdistä ja katsella uutisista, että jalkapallokisoista tulleilla turisteilla oli ollut koronatartuntoja ties kuinka monella. Osa ei noudattanut karanteenisuosituksia ja niin edelleen. Turha on inistä tässä vaiheessa kun paskat on jo housussa. Vituttaa silti suoraan sanottuna, vähän niinku toistenkin puolesta! Itselläni on aika paljon tuttuja esimerkiksi ravintola-alalla, joita rajoitukset kurittavat todella rajusti.

Kesä on lähtenyt niin kivasti käyntiin kun on ollut ihanan kesäiset kelitkin, tai hyvin lämmintä. Eiköhän tämä jalkapalloporukka ole saanut kritiikkiä osakseen jo ihan tarpeeksi, vai voiko sitä edes määritellä mikä on tarpeeksi? Suurin osa porukasta on tietysti ottanut karanteenin tosissaan ja joku pieni osa ei. Tässä sitä nyt sitten ollaan. Joka tapauksessa meidän alueen mahdolliset rajoitukset tarkistetaan uudelleen 13.7. Jännittää ihan hitoksee.

Täytyy taasen asettaa pääkoppa taas sellaiseen moodiin, että ihmisten ilmoille ei tule mennä. Tai en ole muutoinkaan missään ihmeellisemmin käynyt kuin ollut vain lähialueella, parin kilsan sisällä asuinpaikastani. Muutaman päivän päästä olisi meno kesäteatteriin tuttavan kanssa. Se on ulkotilassa. Jos siellä nyt sattuu olemaan maskipakko tai jotain vastaavaa niin se ei haittaa. Siihen on kuitenkin muutama päivä aikaa ja saattaa hyvinkin olla, että meillä on otettu rajoitukset takaisin käyttöön. (Eksoten sivu asiaan liittyen)

Tässä tulee sitten söpöysvaroitus: seuraava kuva saattaa aiheuttaa haluja hommata itselle kesäkissa.

Tätä pienokaista etsiskeltiin muutama päivä ja yö alku viikosta kun oli päässyt karkuun parvekelasien välistä. Kuva on tosin vuoden takaa, kun pikkusöpöläinen oli vielä ihan pieni. Nyt tämä neitokainen on jo sellaisessa iässä, että saattaapi olla, että läks ihan riiulle! Sekin hiukan jännittää. Katsoskellaan tilannetta mihinkä kehittyy – onkohan siellä jälkikasvua tulossa vai ei? Sitä voisi harkita sitten siitä kaverin ottamista vaikka itsellekin, tai tietysti kaksi. Harkitsen toki asiaa vaikka tämä kaunokainen olisikin ollut ihan siveästi karkureissullaan! Ihmiset kun tuppaavat ottamaan kesäkissoja, jota en kerta kaikkiaan tajua. Millainen ihminen tekee niin? Millainen ihminen ei välitä siitä, että heitä koskevat tietyt rajoitukset, jos käyvät vaikkapa ulkomailla matkoilla koronalingossa?

Kuulin sivusta erään lyhyen keskustelun, jossa toinen sanoi ääniviestitse toiselle, että ”meiltä vaadittiin koronatestiä kun olimme menossa takaisin laivalle Suomeen päin”. Mietin vain, että ihanko totta näin pääsi käymään! Eikö ihmiset ota mistään mitään selvää kun lähtevät sinne ulkomaille kuka mitäkin tekemään? Testi pitää pulittaa omasta taskusta jos lähtee lomailemaan ulkomaille. Onhan se pakko pitää pyörät pyörimässä, se on ihan selvä, mutta kenen kustannuksella se tehdään?

Eiköhän tässä ole syyllistetty ihmisiä ihan tarpeeksi tällä kertaa, niin ei muuta kun nauttimaan tästä kivasta kesäisestä kelistä! Meille oli ennustettu tälle päivälle vaivaiset +30 astetta, ja koko viikko näyttää helteiseltä. Onhan se ihan sika siistiä, että kesällä on lämmintä! Tulee tässä samalla lepäiltyäkin enemmän kun ei jaksa tohottaa joka suuntaan.

Niin, ja minulla ei edelleen ole tartuntaa. Pysykää terveinä ihmiset ja noudattakaa rajoituksia!

Lue artikkeli