Eritteitä, suppiksia ja etätöitä

Kaikenalaista kasvaa pientareilla, kun puutarhajätettä on kannettu tuonne metsään vuosikaudet…

Voi jumankekkules sentään mä kyllä sanon. Mikä siinä on, että pitää ihan polun/tien viereen tehdä ne hädät, eikä voi mennä yhtään kauemmas JA piilottaa ne paperit sitten sammaleen alle? Käveltiin viikonloppuna metsäreittejä ja taas oli ilmestynyt uusia valkoisia paperitolloja pariin paikkaan. Aivan käsittämätöntä. Ihan tien vieressä oli pitkä roikka vessapaperia, mihin lie käytettyä. Kiersimme nämä mahdollisimman kaukaa. Toinen koirista tykkää kieriä kaikessa paskassa, onneksi tämä oli sentään sitten jonkin elukan paska, mihin dippasi itsensä. Nyt on toivottavasti puhdas koira, tuli pestyä ja makaa sohvalla murjottamassa.

Suppiksia ja koiro, joka tykkää pyöriä paskassa.

Onneksi meidän suppispaikkojen liepeillä ei näkynyt epämääräisiä papereita tai muita jäkiä, joista olisi voinut päätellä että paikkaa olisi käytetty vessana. Ihania, melko pieniä, mutta ihania suppiksia kuitenkin löytyi. Vähän hävetti poimia niitä pienikokoisia mukaan, muutama keskikokoinen ei kuitenkaan yksinään olisi mitään ruokaa tehnyt. Muita sieniä en ole tänä syksynä keräillytkään, paitsi ne muutamat värjäyssienet, jotka menivätkin komeaan homeeseen ja jouduin heittämään pois. Tarkoitus oli esikuivattaa niitä ulkona ennen sisälletuontia, mutta tämä siis epäonnistui. Seuraavalla kerralla siis suoraa pakastimeen (tai keitettäväksi), niin säästyy pettymykseltä. Samanlaista määrää en ole löytänyt enää näitä, harmi, taisin kerätä silloin kaikki mennessäni. Muutamia olen vielä verihelttaseitikkejä näkynyt, mutta en ole kerännyt vielä. Koitin etsiä tähän linkkiä eräästä Ylen jutusta jossa kerrottiin suppiksista faktoja, mutta en löytänyt sitä, mutta tällainen tunnistusopas tuli vastaan. Yle Luonto osiosta löytyy muutenkin mielenkiintoisia juttuja.

Saamari kun tuntuu että haisen vieläkin sille paskalle jota pesin koirasta pois.

Perjantain tunnelmia työpaikan pihalla.

Tällä viikolla olisi tarkoitus siirtyä nyt sitten etätöihin. Oli viime viikolla tarkoitus ottaa koneet mukaan perjantaina töistä lähtiessä, kun työmatka on sen verran pitkä. Tekniikkaosaston kundit kuitenkin unohtivat käydä tekemässä minulle ns. lähtöselvityksen ja testaamassa, että koneen kaikki ominaisuuden toimivat. Joten joudun menemään ainakin vielä tänään maanantaina työpaikalle. Verenpaine alkaa tässä kyllä jo nousta, jos en pääse tänäänkään sitten koneiden kanssa kotiin. Että toivottavasti asia on nyt kunnossa! Raivasin jo tilaakin eli tyhjensin keittiön pöydältä kaikki ompelujutut pois. Sattumalta osui pahaan paikkaan ja oma tietokoneeni hajosi (ei käynnisty lainkaan), olihan se palvellut jo 10v urhoollisesti, joten ihmekö tuo. Sain siis nyt vapaata tilaa pienen työpöydän verran makuuhuoneen puolelle missä tietokonetta olen pitänyt tilan puutteessa, ja siirrän ompelukoneet sinne. Hajonnut kone saa mennä nyt vähäksi aikaa kaappiin, samoin näyttö ym. roinat, toivottavasti saan ostettua uuden jossain vaiheessa. En niin välitä tästä läppäristä, vaikka tämäkin on ihan toimiva peli (onneksi). Jos saisin valita, voisin palata takaisin XP:n aikaan… Tämä kertonee kaiken tarvittavan siitä, miten olen tekniikan kelkasta tippunut. Jos edes koskaan koko kelkkaa nähnytkään.

Ei vaan, leikkiä laskin, kyllä nämä atk hommat hoituu, tarvittaessa sitten pitää apua kysellä jos ei meinaa toimia.

Aamuisin on ollut sumuista, ja oikeastaan se on jatkunut kyllä pitkälle aamupäivään saakka useina päivinä.

Mitähän muuta.. Maskeja on tullut muutanmat myytyä ja postitettua, Y-tunnuksen rekiströinnin kanssa taistelin viikonloppuna ja se pitää tässä hoitaa nyt tämän viikon aikana, että saan verkkokaupan tiedot kuntoon. Kaikenlaista siis riittää tehäväksi. Parit villasukatkin on kesken, niistä lisää sitten kun ovat valmiit!

Jospa sitten kävisi siellä työmaalla kyselemässä, että joko saa pakata koneet autoon ja hurauttaa kotio töihin. Nyt en kyllä enää voi suostua siihen, että ajan tuon matkan koneiden kanssa omalla ajallani, koska ei johtunut minun virheestä, etten perjantaina saanut hommaa hoidettua, katsotaanpa mitä siihen sanovat.

Vielä koronavapaana.
Continue Reading

Tuuli vie tukankin päästä

Olipahan myräkkä tuossa vuorokauden ajan. Luulin ensin ettei meilläpäin tullut edes vahinkoja, mutta kas, torstaina illalla käytiin koirien kanssa metsälenkillä niin kuntopolulla olikin iso kuusi kaatunut ja roikkui lyhytypylväiden johdon varassa, oli ottanut lähimmän pylvään mukaansa kaatuiluprojektiin. Ilmoitin tästä kaupungin puisto-osastolle.

Puun kiersimme luonnollisesti metsän puolelta turvallisen välimatkan päästä.

Aila myrsky pisti tosiaan parastaan, torstaina aamulla meiltäkin meni sähköt aika heti sen jälkeen kun nousin kuuden aikaan ylös. Herätysvalon kello paljasti, että myös keskiviikon ja torstaina välisenä yönä oli ollut katkoja, sillä kello oli nollaantunut. Siinä akku kestää jonkin aikaa, ja ihan lyhyestä katkoksesta se ei nollaudu. Aamuhommat tuli suoritettua otsalampun valossa ja ulkona tuli välillä sellaisia puuskia, että tuntui tuuli vievän tukankin päästä. Tuollapa Ylen materiaalia Ailasta.

Ompelin vähän maskeja myyntiin erilaisilla kuoseilla. Yhtään ei ole mennyt kaupaksi, nähtävästi kaikki ovat jo maskinsa hankkineet. Vähän harmittaa, kun noista kankaista olisi saanut muutakin, mutta nyt ne on leikelty tilkuiksi. Noh, jospa joku vielä innostuisi näistä.

Sienimetsällä pusikosta tuli yllättäen vastaan kyltti. Piti ottaa kuva. Olen käynyt myös keräämässä puolukkaa iltalenkeillä, kaikki on tähän saakka tullut suoraa käyttöön, pitää ne talvivarastot vielä käydä keräämässä. Puolukat, ruishiutaleet ja maustamaton jugurtti, siinä tämän hetken suosikki aamupalani.

Lopuksi vielä vahingossa otettu, mutta silmää miellyttävä kuva kylämme raitista, jota kutsun lempinimellä Bulevardi.

Tuulen- ja koronansuojassa.
Continue Reading

Karanteeni kiristyy?

Hyvää syyskuuta!

Viime perjantaina se sitten tippui, nimittäin maskisuositus koko Kainuuseen. Sen jälkeen onkin sitten todettu useita tartuntoja lisää ja altistuneitakin reippaasti yli 100. Luin viimeisimmän tiedotteen maanantaina illalla. Masentavaa.

Viikonloppuna puuhailinkin siis maskityöpajalla, samaten maanantaina, vien kaksinkertaisesta puuvillakankaasta tehtyjä maskeja tänään töihin myyntiin. Olisin tehnyt niitä enemmänkin, mutta kuminauha loppui. Laitan maskeja myyntiin kunhan saan haettua lisää kuminauhaa.

Koronatilanteesta muihin asioihin, syksy tarjoaa nyt parhaillaan monenlaista marjaa ja sientä. Eilen eli maanantaina käytiin poimimassa vähän juolukoita. Ne ovatkin jo niin kypsiä, että varisevat puskista maahan, kun niitä katsoo vähän tiukemmin. Se mitä niitä meinaa kerätä, täytyy tehdä tällä viikolla. Aion keittää juolukoista mehua pakastimeen ja kuivata siitä jäävän marjamäskin ja jauhaa sen kuivuttuaan rouheeksi/jauheeksi. Se on ihan hirveän hyvää riisipuuron kanssa!

Noin 7 dl juolukoita ja vähän metsää mukana.

Puolukat ovat nyt kypsiä, ja suunnittelinkin viikonloppuna meneväni isomman sankon kanssa metsään. Tai vahtoehtoisesti kahden pienen sankon kanssa, ja kerään toiseen puolukkaa ja toiseen variksenmarjaa. Noita juolukoitakin pitää tosiaan vielä hakea vähän lisää, että saa mehut keitettyä. Olen iltakävelyillä kerännyt tuohon edellisessä kuvassa näkyvään pönttöön marjoja, sillä tuo mahtuu minulla taskuun näppärästi. Koirille pari kourallista nappularuokaa varvikkoon etsittäväksi ja sitten marjaa keräämään, oikeen meille sopiva konsepti on tullut kehitettyä.

Tämä mörkö löytyy metsästä yhden kävelylenkkimme varresta. Mihin lie möröllä kiire, kun kädet ojossa ja suu auki on menossa. Tarkastan aina ohimennessä, että mörkö on vielä paikalla, kun mörkö on niin ihana metsänvartija. Välillä tulee myös moikkailtua mörköä, sillä metsän vartijan tyytyväisenä pitämisessä on tietenkin järkeä.

Aurinko laskee peikkometsässä.

Näitä polkuja sitä tulee tallailtua keväästä aina siihen saakka, että lunta tulee sen verran että vetävät polut laduille. Hiihtäjien riesaksi ei kannata eikä huvita lähteä. Mutta onneksi tässä on vielä koko syksy aikaa kierrellä lenkkipolkuja ja ihastella muuttuvaa maisemaa. Jospa tästä kuitenkin taas työmaan suuntaan,

Maskeja ja marjastusta.
Continue Reading

Allergisen huippusyksy

Nuhanenä täällä moi. Olen tieteekseni edelleen koronavapaa, mutta pärskin silti kuin viimeistä päivää. Viikko sitten jäin puoleksitoista päiväksi pois töistä kotiin pärskimään. Luulin, että minulla oli lämpöä kun hytisin kuin viimeistä päivää, mutta kun pääsin kotiin mittamaan, minulla olikin alilämpöä. Lisää fylliä päälle ja peiton alle päiväunille. Lähdin siis työpaikalta kesken päivän kotiin sairastamaan. Varmuuden vuoksi olin kotona myös perjantaina. Viikonlopu meni torkkuessa ja pärskiessä. Jouduin perumaan harvinaiset menotkin lauantailta, kun en juuri missään käy, niin tämä osui sitten juuri siihen kohtaan että olisi ollut menoa. Kuinkas muutenkaan…

Olen moniallerginen ja nyt syksyllä kukkivat homeet ovat siis yksi pahimmista oireiden aiheuttajista. Lapsena allergiat alkoivat puhjeta, kun kävin homekoulussa. Käsittämätöntä että meitä lapsia pidettiin siinä koulussa, se oli käytössä vielä vuosia senkin jälkeen, kun itse olin vaihtanut koulua. Vasta 90-luvun loppupuolella koulu suljettiin, lopulta purettiin ja rakennettiin isomman rakennuksen kylkeen uusi lisäsiipi johon vastaavat luokat käsittääkseni sijoitettiin. Olin kyseisessä koulussa 2000 luvun alussa kesätöissä tekemässä peruspesuja, hauska sattuma että palasin sinne vuosia sen jälkeen kun olin sieltä lähtenyt. Terveisiä vaan Espoon kaupungille, kuinkahan paljon meitä sairastuneita on toimintanne ansiosta, siis koskien tuota lapsuuteni homeröttelökoulua.

Viimeiseksi olen saanut jättää taakseni soijan, arganöljyn, shean (karitevoin) ja siankärsämön. Kolmea ensimmäistä on yleensä kosmetiikkatuotteissa, jouduin kolmisen vuotta sitten vaihtamaan kaikki käyttämäni voiteet, sillä niissä oli soijaa. Jopa hiuksiin jätettävä hoitoaine meni vaihtoon. Että ärsyttää. Siedän soijaa satunnaisesti ihan pieninä määrinä, argania ja sheaa en lainkaan. Siankärsämöllä puolestaan maustetaan ruokia, sain siitä niin hirveän hengenahdistuksen että jätin senkin samantien pois ruokavaliosta. Olen innostunut villiyrtteilystä ja opiskelinkin alaa myös, siellä tämä kasvi tuli tutuksi.

Syksy on kuitenkin lempiaikaani vuodesta. Kaikki lehtipuut muuttavat väriään kun yöt muuttuvat kylmiksi, aamuisin on ihanan viileää ja raikasta viedä koirat metsään aamukävelylle. En ole äärimmäisten kuumien tai kylmien säiden ystävä, pakkasenkestorajakin on vuosien myötä laskenut. Ennen ei tuntunut -15 missään, nykyään olen tyytyväisempi jos ei ole niin paljoa pakkasta. Mutta jospa ei manata nyt talvea tähän vielä, vietetään syksy ensin.

Koreita lehtiä näkyy jo satunnaisesti.

Minulla on pyykinpesuongelma. En nimittäin jaksa pyykätä tarpeeksi usein, nytkin joudun kyllä miettimään, minkä t-paidan nakkaan niskaan kun lähden kohta työmaalle. Paitojahan kyllä on, mutta se on vähän niin ja näin mikä on tarpeeksi siisti mielestäni työpaikalla käytettäväksi. Mitenhän sitä saisi itsensä motivoitua pyykinpesuun. Ihmettelen miten ennen jaksoin juosta aina pyykkituvalla kerrostalossa asuessani. Kai se oli vaan sitä, että kun oli pakko varata ne vuorot omien menojen mukaan, niin ne oli käytettävä tai ei ollut puhtaita vaatteita. Ehkä tämä on iän tuomaa kermaperseilyä. Asunnossani on pieni pesukone jolla saan vaatteet kyllä pestyä. Lakanat ja muut käytän edelleen pyykkituvalla. Pesen yleensä ison satsin kerralla eli käytän yhden päivän siihen, että käyn tunnin välein ripustamassa puhtaat ja lataamassa koneen uudelleen. Pyykkituvalle mahtuu pieneen kuivaushuoneeseen 4-5 koneellista kuivumaan kerralla, riippuen vähän siitä, mitä pesee. Ohuemmat lakanat taittelen yleensä kaksi kerroin että niitä mahtuu enemmän kuivumaan. Suosikkiyhdistelmäni on, että katson Yle Areenasta jonkin dokumentin, käyn pyykkituvalla, ja katson toisen dokumentin, käyn pyykkituvalla.. jne. Ihan mukava systeemi kerran kuussa.

Sellaista tällä kertaa täältä suunnalta, mattojen pesua suunnitellessa.

Continue Reading

Horsmamehua

Iski marttailuvaihe ja päätin vihdoinkin tehdä horsmamehua ja hilloa, kun se on kahtena edellisenä vuonna jäänyt kokeilematta. Kävin keräämässä 10l ämpärin melkein täyteen horsman kukintoja ja nuppuja. Ötököitä sai nyppiä ihan huolella pois, vaikka ravistelin kukkia ennen keräämistä, silti sinne niitä jäi. No, suurin osa tuli vapautettua luontoon jo kerruupaikalla ja loput kotipihassa.

Keruuvaihe meneillään.

Ja horsmamehun resepti oli seuraava:

n. 300-350g horsman kukkia ja nuppuja, 3+ litraa vettä (niin paljon kun kattilaan mahtui), 2rkl sitruunahappoa, 4dl sokeria.

Keittelin kukkia noin 10min, sen aikaa että niistä irtosi väri ja vähän pidempään. Siivilöin massan pois ja jätin nesteen kattilaan. Se oli likaisen vihertävän-kellertävän väristä ja todella epäilyttävää, kyllä arvelutti koko homma siinä vaiheessa. Nostin levyn lämpöä ja kun neste alkoi pulpahdella, laskin lämpötilaa ja lisäsin sitruunahapon ja sokerin kokoajan sekoittaen. Annoin kiehua ehkä pari minuuttia, kunnes sokeri ja sitruunahappo olivat liuenneet. Sokerin ja sitruunahapon lisääminen muutti mehun värin samanlaiseksi, mitä kukat luonnossa eli sellainen purppuran punertava.

Maku on aika jännä, en osaa verrata mihinkään. Sanoisin että kukkainen. Vähempikin sokeri olisi varmaan siirränyt, mutta päätin pelata varman päälle ja laittaa sitä sen määrän mitä laitoin. Jäähdyttyään purkitin mehun muovipurkkeihin, se sai levätä yön yli jääkaapissa ja aamulla nakkasin sitten purkit pakastimeen.

Mehua jäähtymässä.

Kun keräsin kukkia tosiaan reilusti, iskin niitä hyvän satsin myös kuivuriin. Nyt voin syksyllä/talvella tehdä niistä esim. saippuaa vaikka joululahjoiksi.

Ja kun niitä kukkia siis ihan oikeasti _riitti_, yritin tehdä myös hilloa, mutta se ei onnistunut. En saanut sitä hyytymään, liekö viime kesänä ostetuissa hillosokereissa mennyt pektiinit vanhaksi (tai mikä se aine niissä nyt on, joka sen hilloutumisen aineuttaa). Epätoivoissani lisäsin ja lisäsin sokeria, niin että nyt on kyllä ihan hurjan äkkimakeaa se litku, jota laitoin kuitenkin kokeeksi muutamaan lasipurkkiin ja jääkaappiin, JOS se hyytyisi. No ei hyytynyt. En viitinyt purkittaa sitä enempää, joten lisäsin perunajauhoa ja sain kiisseliä. Kyllä maistui riisipuuron kanssa ihan hyvältä! Kokeilin myös ruispuuroon, mutta kyllä ruispuuron kanssa syödään vain mustikkasoppaa tai sokeria+voisilmä. Ei se silti pahaakaan siinä ollut! Kiisseliä jäi vielä, joten huomenna kokeilen sitä spelttimurojen kanssa.

Kunnon martta odottaa myös mustikoita, juolukoita, kaarnikoita ja sieniä. Tatteja pilkahteleekin siellä täällä, kiitos tämän kesän runsaiden sateiden. En tunnista niistä kuin muutaman. Vähän pitää käydä sienestämässäkin, vaikka en niitä isoja määriä syö. Jos sattuisi nyt muutaman herkkutatin löytämään, en panisi pahakseni, vaan panisin ne siivuina kuivuriin. Kun kaikki sienimaastoni on nyt käyty hakkaamassa, saan etsiä itselleni ihan uusia paikkoja. Eniten harmittaa se, että suppiksia ei täällä kovin paljoa ole, niin ne vähätkin paikat on nyt sitten menetetty. Varmaan kyllä käyn ne katsomassa, kuitenkin.

Naapuri neuvoi minulle kunnon suon, jossa on hillaa. Aion tehdä sinne tässä retken lähipäivinä. Voihan se olla että sieltä on jo kaikki kerätty, paikallisille varmana on tuttu paikka, mutta olisipa elämäni ensimmäinen kerta lakkasuolla niin, että saalistakin tulisi, jos siellä jotain on jäljellä.

Kuoriainen hengaili autoni päällä eräänä päivänä kun tein kotiinlähtöä.

Kuten näistä päivityksistäni voi huomata, ei ole karanteenit tai niiden loppumiset vaikuttaneet juuri meikäläisen elämään. Näitä asioita tekisin normaalistikin. Taisin jo aiemmin täällä pohtia sitä, että pitääköhän joku elämääni kovin kurjana, kun ”en käy missään enkä tapaa ketään enkä tee mitään sosiaalisia juttuja”. Enpä ole tässä sellaisia kauheasti ehtinyt kaivata!

Marttaintoa puhkuen,

Nou korona.
Continue Reading