Kesälomailua syyskuussa

Osa saaliista.

Tällä Kainuulaisella alkoi sitten viimeinen kesälomaviikko tälle vuodelle. Syksy on saapunut, ruska vallitsee ja illat pimenevät, ja mikä parasta, lähimetsä kasvaa suppiksia runsaasti! Jo parin viikon ajan niitä on saanut metsästä hakea. Kuivuri hurisee parhaimmillaankin, suunnittelin jo miten ihana talvella on tehdä suppis-kasvispihvejä, suppislasagnea ja ihan perunoiden kanssa kastiketta. Näitä on pakastimessa jo kilo, valmiiksi paistettuina ja maustettuina, siitä vaan sulattaa käyttöön. Lisäksi viime yönä kuivurissa huriiteli noin 5 litraa, ja vielä pari on tällä hetkellä samassa käsittelyssä. Metsään jäi runsaasti alkuja, nyt hieman täytyy odotella että kasvavat, ja hakea sitten taas lisää.

Väriloistoa on tullut ihailtua.
Kirjaston valot.

Syksyn hämärä on siis jo saapunut, ja olemme saaneet nauttia pimeästä kylästä etenkin pilvisinä iltoina. Jostain syystä katuvalot menevät päälle vähän miten sattuu, ja välillä valoja ei ole alkuillasta, esim. kahdeksan aikaan ollut. Muutamana iltana jätin pururatakävelytkin väliin, kun sinnekään ei ollut valoja syttynyt.Olen niin kämpelö, että olisin kuitenkin tallonut kuoppaan tai kompastunut puskaan. Pururataa täällä ei juuri ylläpidetä ja se on melkoisen metsittynyt.

Purtsilta.

Koettiin myös jo ensimmäinen syysmyräkkä. Otin töihinkin päivystysvuoron, mutta myräkkä ei iskenyt niin kovin, että päivystys peruttiin yön osalta. Seuraavana aamuna arvon autoni oli verhoutunut neulasiin ja lehtiin. Katolla niitä on vieläkin, pitäisi ottaa lumiharja jo varastosta niin saisi sillä sudittua puhtaaksi. Olihan meillä jo ensilumikin, heh! Räntää satoi yhtenä päivänä ja se jäi lyhyeksi hetkeksi maahan, oli pari pakkasyötä. Nyt ollaan kuitenkin oltu ihan normaaleissa syyssään lämpötiloissa, eikä pakkanen ole uusiutunut (vielä). Kai tässä täytyy alkaa jo miettiä renkaiden vaihtoa kohta, ettei se unohdu. Jos lokakuun lopussa vaikka. Nythän ollaan jo yli syyskuun puolenvälin.. Huh miten aika lentää.

Rommiraketin koristeet.

Mikä tuuri!

Kyliltä kotoisin oleva ystäväni oli täällä käymässä, ja ommellasurautin hänen koiralleen huomioliivin. Laitoin lotonkin, kun näin hyvin kävi, että lankaa jäi tämän verran jäljelle! Jestas. Veikkaus, teillä on tilinumeroni, oottelen miljoonia… Ompelin koirille muutenkin äskettäin uusia petejä, kun sain viime talvena pari vanhaa täkkiä koirille lahjoituksena. Vanhat pedit ovat niin riekaleina, että menevät nyt ihan roskiin. Kyllä ne monta vuotta olivatkin käytössä! Yksi kangas piti pestä, ja se on vielä odottamassa seuraavaa käsityöpuuskaa. Olen myös neulonut sukkia joulumyyntiin, 9 paria on valmiina ja kolme pitäisi vielä tehdä. Sitten teen lisää vain, jos jaksan/ehdin. Toivottavasti menevät kaupaksi. Lomalle riittää tekemistä, kun pihakin pitäisi vielä siivota ja laittaa talviteloille.

Suppisaddikti
Lue artikkeli