Koronaa on vieläkin liikkeellä

Kylläpäs on kulunut aikaa edellisestä postauksesta ja korona on taas kesän jälkeen aktivoitunut keskuudessamme! Olen aloittanut kirjoittamisen näköjään kertaalleen, niin tehdäänpäs nyt sillä tavalla että jatkan sitä. Koronasta on turha alkaa paasaamaan millään tavalla, koska jokainen nyt näyttää suhtautuvan tuohon tautiin vähän omalla tavallaan.

Tosiaankin, sairastin koronan alkuvuodesta 2022, ja olenkin hieman pähkäillyt asian tiimoilta tätä maailmaa sen jälkeen. Kyllä se vaan niin on, että jos aivastuttaa ja jotakin paikkaa alkaa hieman kolottamaan jossakin vaiheessa, niin ensimmäinen ”pelko” on että on taas saanut koronan. Tikkua on siis pyöritelty nenäonteloissa jonkun kerran… En tiedä mitä versioitakaan siitä on tällä hetkellä liikkeellä, mutta eräs hoitaja kertoi minulle, että joillakin se on aiheuttanut vain pientä ripulointia ja nivelkipua. Eivät siis ole saaneet kuumetta lainkaan.

Vaikka sen on sairastanutkin, niin miksi sitä silti jotenkin pelkää vielä? Kaikista huvittavinta on se, että joku sanoo flunssassa ollessaan, että ”ei tämä nyt tunnu yhtään siltä kuin olisi korona”, ikään kuin sen voisi jostain itsetutkiskelemalla todeta. ”Ei tää nyt varmaan sitä ole…” Miksei olisi? Ihan niin yhtä hyvin kuin toiset eivät saa siitä mitään oireita. Asia selviää vain testaamalla.

Noh, jätetään nuo jutut jollekin viisaammille… Itse olin jonkin aikaa koronan jälkeen todella väsynyt. Selvisin taudista todella vähällä kuitenkin. Ei tullut jälkitauteja tai muutakaan. Minulla tosin oli kaksi rokotusta pohjilla. Nyt ei ole sitä kolmatta otettu.

Korona on luonut uusia harrastuksia

Hassua huomata mitä kaikenlaista lieveilmiöitä korona on aiheuttanut, esimerkiksi huonekasvien ja puutarhailun kohdalla. Ihmiset ovat todellakin aktivoituneet asioden äärellä. Se on oikeasti aivan mahtavaa! Lisää harrastajia kehiin niin valikoima kasvaa ja hinnat halpenee. Itse olen kyllä harrastellut huonekasveja ja puutarhailua parisenkymmentä vuotta, että vihdoinkin tuntee olevansa ehkä jollain tapaa osa tätä yhteiskuntaa kun on ”lajitovereitakin”. En olekaan enää se outo tyyppi joka konttailee pitkin pihoja kitkemässä rikkaruohoja ja puhumassa olkkarin nurkassa peikonlehdelle. Nyt se on kuulkaas normaalia! Aloitin olohuoneessani jopa tomaatin vesiviljelyn. (seuraa blogiani pääjäässä.com tai instaa)

Halusin kokeilla tomaatin kasvattamista täysin sisätiloissa ja vesiviljelyssä. Nyt saan sitten tomaattia tähänkin aikaan vuodesta ja omassa kotonani. Kaupassa hinnat ovat aika taivaissa. En tee tätä hinnan takia kylläkään, vaan saattaa olla, ettei tomaatteja saa edes loppu talvesta lainkaan. Kaikki on mahdollista. Toivottavasti siinä kohtaa voin popsia makoisia punaisia palleroita omasta pusikostani!

Jätän tämän päiväkirjan ”sivun” nyt vähän lyhyemmäksi tällä kertaa. Halusin vain tulla kertomaan, että täällä ollaan ja hengissä. On ollut niin pitkä aika kun viimeeksi on kirjoittanut. Toinen henkilö, joka tänne kirjoittaa, on myös hengissä. Ei hätää! Olemme vaan saaneet elää tässä niin pitkän ilman rajoituksia, että asiat eivät samalla tavoin ehkäpä askarruta meitä enää. Voin todeta omalta kohdaltani, että kyllä askarruttaa vieläkin! Minulla on sukulaisia ja omat vanhemmat, jotka ovat siinä hauraammassa porukassa olevia, niin asiaa miettii senkin puolesta jokainen päivä.

Pysykää terveinä hyvät ihmiset ja jatkakaa sitä käsien pesemistä vielä! Se on hyvä tapa noin niinku muutenkin Ei kipeänä baareihin tai töihin tartuttamaan muita ihmisiä… se on tärkeää! Yhteiskunta ei muuten toimi, jos täällä ei voi luottaa toisiin ihmisiin. Maski naamalle, jos pitää lähteä kipeänä kauppaan ja niin edelleen… lopettelen nyt tähän.

Lue artikkeli

Korona tuli ja meni

Oli tarkoitus kirjoittaa tänne jo aikaisemminkin viime viikolla, mutta viime viikko meni vielä koronan jälkimainingeissa. Olin nimittäin aika väsynyt. Nyt voin jo ehkäpä hyvällä omalla tunnolla sanoa, että korona on ohi!

Ensinnäkin täytyy todeta, että kuinka kiitollinen olen siitä, että selvisin koronasta näinkin helpolla. Kaikilla ei todellakaan ole näin hyvää säkää asian suhteen. En vielä tiedä, minkä variaation viruksesta sairastin, mutta luulisin sen olevan tämä viimeisin, omikron, koska oireet olivat sen verran lieviä. Pidin viime viikon vielä huilia myös töistä ihan varuiksi vaan. Olen tekemisissä asiakkaille menevien tavaroiden parissa, ja halusin varmistaa, että ne lähtevät käsistäni täysin viruksetta. Jatkan toki maskin käyttöä edelleenkin ja tietysti pesen ja desinfioin kädet.

On myös todella vaikeaa päätellä, mistä tämän taudin sain, mutta pääasia mielestäni on, että se ei tarttunut lähipiiriin. Minulla on vielä jonkin verran yskää, joka saattaa tosin johtua käsityöharrastastuksestani. Olen tällä hetkellä neulomassa tuttavalleni villapaitaa suomalaisen lampaan villasta. Se pöllyää todella paljon ja omalta osaltaan aiheuttaa pientä yskimistä ja liman muodostumista keuhkoihin. Pitäisi nyt vain yrittää aktivoitua jonkunlaisen liikunnan kanssa, ja lähteä ulkoilemaan. Se putsaisi keuhkoja ja auttaisi limakalvojen terveyteen.

Olenkin suunnitellut lähteväni huomenna kameran kanssa ulkoilemaan. Voisin käydä katsomassa, onko koskikara tullut paikalle lähijoen ääreen. Kävin viime keväänä kuvailemassa samalla paikalla lintuja. Jos korona on jotain saanut aikaan, niin ihmiset ulkoilemaan! Itse olen liikkunut ulkona tosin vähemmän kuin ennen koronaa. En ole sellainen ”yksinliikkuja” vaan tarvitsisin kaverin, kenen kanssa tallailla polkuja. Koira olisi hyvä kumppani tällaiseen tarkoitukseen, ja olihan minulla joskus koira… mutta siitä on jo aikaa tovi. En aio ottaa uutta koiraa. Mutta olisipa joku kaveri kenen kanssa käydä päivällä liikkumassa tuolla ulkosalla.

Ehkä tällä hetkellä koronaa enemmän minua huolestuttaa Ukrainan tilanne. Nimeltä mainitsematon Herra P toimii sen verran arvaamattomasti juuri nyt, että vaikuttaa jopa siltä, ettei koronaa ole enää olemassakaan. Kaikki uutiskanavat ovat täynnä uutisia Ukrainasta. Monesta uutisesta on myös vaikea itse päätellä pitääkö se paikkaansa vai ei. Pitäisi vain laittaa telkku kiinni ja jatkaa omia hömpötyksiään niin pitkään kuin se vain on mahdollista. Olenkin tehnyt jo keväälle ja tulevalle kesälle suunnitelmia, mutta niistä sitten lisää myöhemmin.

Kiitos kun luit, ja pysykää terveinä

Lue artikkeli

Koronan kanssa

Olen ollut tietoinen koronatartunnastani jo parisen päivää. Sain positiivisen testituloksen antigeenitestistä torstaina iltapäivällä, ja soitin välittömästi Eksotelle ajan viralliseen testiin. Sain ajan koronatestiin perjantai aamulle. (Torstaina kirjoitettu artikkeli)

Lidlissä myytävä koronatesti kotikäyttöön

Tosiaankin, oireet alkoivat maanantaina 14.2. ja tein ensimmäisen koronatestin seuraavana päivänä illalla. Sain apua kaupassa käyntiin, ja äitini oli niin ystävällinen ja toi minulle Lidlistä kotitestipakkauksen. Sen hinta oli kolmen euron (3€) tietämillä.

Koronatestipakkaus

Pakkauksessa oli kaikki tarvittava. Paketin päällä oli jopa reikä mihinkä näyteputken sai pystyyn siksi aikaa kun tikulla tökki nenää. Ohjeet olivat selkeät, kunhan niistä sai otettua kännykällä kuvan. En pystynyt lukemaan niitä edes suurennuslasin avulla.

Koronatestipakkauksen ohje
Paketin sisällä olevasta ohjeesta suomenkielinen osa. Avaa suurempi kuva.

Koronanäytteen ottaminen ei ollut yhtään hankalaa, joskin se tuntui ärsyttävältä. Onneksi olen käynyt aikaisemminkin otattamassa virallisia testejä parikin kappaletta, niin minulla oli käsitys siitä miltä tuon testauksen pitäisi tuntua. Ohjeessa sanottiin hyvin, että tikku tungetaan sinne asti kunnes tuntee vastuksen. Siinä kohtaa itsellä ainakin tirskahti kyyneleet silmistä kun tikku oli tarpeeksi syvällä. Ensimmäisellä kerralla otin näytteen ohjeen mukaan molemmista sieraimista. Mutta torstaina en enää pystynyt kun homma meni sen ensimmäisen sieraimen kanssa pelkäksi aivasteluksi. Siitä ei vaan tullut mitään. Sain otettua tarvittavan näytteen ihan yhdestäkin sieraimesta.

Pyörittelin tikkua näyteputkessa nesteessä tarvittavat 10 sekuntia ja painelin vanupuikkoa putken reunamiin muutaman kerran. Korkki kiinni ja pieni päässä oleva korkki auki, josta pari tippaa muoviseen osaan, mistä sen tuloksenkin näki. Se alkoi heti muuttua eri väriseksi kun materiaali imi putksesta tiputetut tipat itseensä. Negatiivisen tuloksen viiva ilmestyi miltei heti kun neste osui sen kohdalle, ja positiivinen tulos alkoi näkyä jo parissa minuutissa. Paketissa lukee, että lue 15 minuutin kuluttua, mutta ei siinä lähelläkään niin pitkään mennyt.

Koronatestin negatiivinen ja positiivinen tulos
Vasemmalla tiistain testitulos, oikealla torstain testitulos. Molemmissa samanlainen koronatestipakkaus.

Viralliseen testitulokseen HUS-labilta meni reilusti alle vuorokausi. Kävin näytteenotossa aamulla 9.25 ja tulos oli tullut yöllä 0.30 kun olin jo nukkumassa.

Koronainfektiosta ilmoitettiin tekstiviestillä
Tämä tuli tekstiviestinä yöllä. Nimi manipuloitu!

Tätä kirjoittaessani minulla ei ole kuumetta enää. Sitä oli maksimissaan 37,5 kun mittasin. Vaikea sanoa, oliko jossain vaiheessa jopa enemmän. Mitähän lie olisi ollut jos ei olisi ollut rokotuksia? En halua edes ajatellakaan! Sekin on vielä todella epäselvää, että seuraako tästä mitään jälkitautia. Joillekin koronasta on tullut keuhkokuume. Toivon, että säästyn tuollaisilta taudeilta. Asia hieman askarruttaa minua ja jopa pelottaa. Tauti kun voi olla erittäin arvaamaton. Toivottavasti tupakoimattomuudestani on etua tässä tilanteessa.

Ei onneksi korkeaa kuumetta tiistai-iltana.

Yhteenveto koronatilanteestani

Minulla ei ole varsinaisesti ollut mitään yskää, mutta välillä tulee rykäistyä sellainen hirvittävä limakokkare kurkusta tai keuhkoputkesta. Kurkku on ollut aamuisin kipeä mutta päivän mittaan tokeentuu. Makuaisti ja hajuaisti on tallella. Kroppaa on särkenyt paljon, etenkin niska-hartia-seutua. Nenäonteloita ja kurkkua ”kihelmöi” aika usein, niin kuin muutoinkin flunssassa tekisi. Tälläkin hetkellä kihelmöi nenässä, ja olenkin tänään aivastellut koko päivän vähän väliä. Olisipa hankalaa olla maskin kanssa vaikkapa kaupoilla, jos tällä tavoin nenä käkiää!

Jos tästä nyt mitään voi päätellä, niin aina pitää ottaa kaksi testiä. Kun oireet alkavat, tulos tuskin on heti positiivinen vaan siihen kuluu muutama päivä. Siksi samassa taloudessa olijoilta pitäisi myös ottaa testit pari kertaa, vaikka olisivatkin oireettomia. Toiset kun eivät sairastu koronaan vaikka kantavatkin virusta. Jos testi näyttää positiivisen tuloksen, se tuskin on oikeasti negatiivinen. Jos testin ottaa väärin, se voi olla negatiivinen vaikka oikeasti olisikin positiivinen. Ylioptimistisuus on turhaa. Positiivinen tulos on koronatartunta, tämähän on antigeenitesti!

Lopettelen tältä erää tästä ja leppuutan kipeytyneitä käsieni niveliä… niitä kävi tässä kirjoittaessa särkemään vähän lisää. Toivotan silti kaikille, että pysykää terveinä, vaikka koronavirus taitaa koko kansan jossain vaiheessa käydäkin läpi.

Jätän kommentoinnin päälle, jos jollakin on jotain kysyttävää asiaan liittyen tai muutoin vain haluaa kommentoida artikkelia. Kaikki kommentit tarkastetaan ja koronavastaisia tai herjaavia kommentteja ei julkaista. Tämä on oma linjaus omiin kirjoituksiini. Annettuja tietoja ei käytetä markkinointitarkoituksiin. Kiitos, jos näet asiaksesi kommentoida kirjoitustani asiallisesti!

Lue artikkeli

Korona on kohta ovella

Siitä on melkein puoli vuotta kun edellisen kerran kirjoittelin tänne koronapäiväkirjaan. Kaikkea on ehtinyt tapahtua tässäkin ajassa. Olen edelleen säästynyt korona-tartunnalta, ainakin tiettävästi.

Todellakin, kaikkea on ehtinyt tapahtua. Taivastelin edellisessä kirjoittamassani artikkelissa koronan tartuntalukuja, mutta kyllä vaan tämän päivän tartuntalukemat ovat jotain ihan muuta kuin silloin aiemmin mainitsemani 866. Tällä hetkellä luvut pyörivät tuhansissa! Tiedän jo paljon tuttuja, kenellä on ollut korona. En ihmettelisi, jos se olisi minullakin jo ollut.

Koronan ilmaantuvuuskartta tammikuu 2022
Kuva: 6.2.2022 THL koronakartta

Pitää toivoa, että pahimmalta säästyttäisiin. Minulla on kolme rokotetta, mutta ei sekään välttämättä estä saamasta tartuntaa tai vakavaa taudinmuotoa. Kuitenkin on ennustettu, että jokainen tulee Suomessa jossain vaiheessa saamaan koronan.

Mitä muuta sitten onkaan tapahtunut edellisestä kirjoituksesta… noh, joulukin meni ja talvi tuli. Joulun vietin vanhempieni ja veljeni kanssa ja ilman Urho-kissaa. Urho sairastui todella pahasti lokakuussa ja muuta vaihtoehtoa ei ollut, kuin laskea hänet paremmille hiiriapajille. Tämä oli minulle todella rankka juttu ja loppu vuosi kuluikin lähinnä itku kurkussa. Olen kirjoitellut mietteistäni lähinnä pääjäässä.com-blogissani. Siellä lisää myös Urho-kissasta.

Meille on tällä kertaa tullut talvi todella aikaisin. Tätä kirjoittaessani on satanut muutaman päivän lunta (yli 20cm), ja illalla on lisää lunta tiedossa. Arvioitu lumimäärä on jossain puolen metrin tietämillä, mikä on aika paljon. Talvi alkoi marraskuun lopussa ja jatkuu edelleen. Kivaa kun talvella on lunta! Mietin vaan, että mihinkä tuo kaikki lumi oikein tungetaan, kun sitä ei oikein enää mahdu kasaamaan mihinkään. Kaupunki on täynnä suuria lumikasoja, ja oma parkkipaikkakin on ihan tukossa. Pitäisi saada se lapioitua kunnolla lumesta puhtaaksi.

Kuva: Vanhempieni pihalta 31.1.2022

Tällä hetkellä ravintoloissa on aika rajut rajoitukset, ja toivon sydämestäni, että tuttavillani säilyy työpaikat ja ravintolat pysyvät pystyssä. Kansalaiset alkavat olla todella tympiintyneitä ravintoloiden rajoituksiin, enkä ihmettele yhtään. Asiasta järjestettiin jopa SOME-kampanja #nytriittää .

WWF on avannut talvilintu-liven, jossa voi katsella kun linnut käyvät ruokintapaikalla. Bongasin yhden päivän aikana muun muassa harmaapäätikan, käpytikan, palokärjen, maakotkan, kuukkelin, hömötiaisen, sinitiaisen ja talitintin. Pikkulintuja siinä käy paljon. Olin yllättynyt maakotkasta, ja niitäkin oli paikalla usein kaksi. Eihän siitä muuten olisi selvää saanutkaan, mikä siellä liihotteli, mutta googlettamalla asia selvisi. Lintujen tuijottelussa saa kyllä aikansa kulumaan jossei niinku muuta tekemistä päivällä ole!

Taustalla oleva suuri lintu on maakotka.

Mutta, jatketaas sitten taas tarinoita toisella kerralla. Onneksi tulee telkusta olympilaiset niin on jotain katsottavaa töllöttimestäkin.

Lue artikkeli

Kesäloma koronan varjossa

Meikäläisellä on palkkatöistä kahden viikon loma. On siis toinen lomapäiväni, kun kirjoitan tätä. Kyllä loma tuntuu lomalta, kun on töitä.

Nyt alkaa jo hiljalleen täälläkin ärsyttää, kun korona aina vaan jyllää. Olisin halunnut lähteä Mäntän kuvataideviikoille katsomaan taidetta, erityisesti kun siellä on Banksyn näyttely Serlachius museossa. Mutta en taida uskaltaa, kaiken lisäksi näyttely on loppuunmyyty museon sivujen mukaan viikonlopuilta. Olisin ajoittanut menoni juuri viikonloppuun. Näyttelyyn on maksuton pääsy, mutta sinne on varattavissa nettisivujen kautta paikkavaraus jotta sitä pääsee katsomaan, näyttely on avoinna elokuun loppuun. Noh, täytyy etsiä jotain paikallista taidetta täältä Kainuusta ja käydä katsomassa sitä korvikkeeksi.

Ylen uutisia koitin koronasta lukea, Kainuu on siirtynyt leviämisvaiheeseen. Sellaista sitten, pysyn kotona paitsi jos pitää käydä kaupassa… Saan elokuun lopulla myös sen toisen koronarokotteen.

Ei täällä kotona tekeminen lopu, minulla on peräti kolme verhonkangsta joista pitäisi taikoa verhoja. Yhden noista kankaista olen ostanut heti samana keväänä, kun tähän muutin, eli kolme vuotta sitten. Aivan täysin unohdin sen olemassaolon!

Tässä yksi kankaista, tämä on Ikean kangasta.

Tarkoitus olisi tehdä kaksi pitkää verhoa, kaksi lyhempää niin että jäävät patterin yläpuolelle (talveksi, punatulkkukuvioita) ja sitten tuosta kuvan kankaasta kappa ja katsoa mihin se loppu riittää. Vaikka koirien pedinpäällisiksi laittaa. Vaikka siihen tarkoitukseen tuollainen vaaleapohjainen ei ole kovin hyvä valinta. Halvalla sain, niin otin talteen.

Myöskin keittiössä olen myllännyt ja se operaatio jatkuu vielä. Olen muutamaan käytössä olevaa kippoa ja lasia lukuunottamatta pessyt kahden päivän aikana jokaikisen astian, mitä omistan. Meillä oli nimittäin pari viikkoa sitten ikävä ötökkäinvaasio, pieniä valkoisia pirulaisia koko keittiö täynnä! En tiedä mitä olivat, mutta isoimmatkin alle millin kokoisia, lainasin naapurilta luupin että sain katsottua tarkemmin. Ilmeisesti olivat jotain siiroja, ja mistä tulivat, on arvoitus. Ja mihin menivät, ilmeisesti hyvä siivous ja etikalla pyyhkiminen lopulta auttoi. Siirat viihtyvät kosteassa ja lahossa puussa. Eli olettaisin, että jossain on joku näkymätön ongelma. Kunhan ei tule uudestaan! Sitten alan ehkä jo itkemään, kun en jaksa tätä operaatiota ihan heti toistaa. Varmuuden vuoksi heitin kaikki avoimet ruokapakkaukset kuivakaapeista menemään, että sylettää ruuan ja rahan haaskuu. Ihan niin hyvät tulot ei tällaisella köyhyysrajan alapuolella eläjällä ole, että tämä ei lompakossa tuntuisi. Mietin samalla, olisiko jotain astioita mistä voisin luopua, mutta kyllä noita suurinta osaa tulee käytettyä. Joitain kahvikuppeja/mukeja on ylimääräisenä.

Astioiden kuivumista odotellessa aloitin myös vähän muiden kaappien läpikäyntiä ja järjestelyä. Sainkin kokoon jo pussillisen tavaraa, jotka koitan ensin myydä tai vaihtaa muuhun, ja jos eivät mene kaupaksi, vielä sitten paikalliseen kierrätyskeskukseen niin menevät sitä kautta hyödyksi. Löysin jopa 12 avaamatonta pakettia sukkahousuja ja legginsejä! En enää varmaankaan palaa jakkupukutyöhän (ja jos palaan, voin ehkä hankkia uusia), joten laitoin nämäkin faceen myyntiin. Osa menikin heti kaupaksi! Täytyy vielä jatkaa vaatekkaappien läpikäyntiä.

Loma on siis kiva ja suunnittelen myös marjastamista, jos vaan tulisi pari kuivaa päivää, kun nyt onkin vähän kosteammat kelit. Vaan ei haittaa sinänsä, kun sisälläkin tätä työmaata tässä nyt riittää.

Lomafiiliksissä
Lue artikkeli