Sadepäivä

Sadepäivää on hyvä viettää vaikkapa kirjoitellessa. Täällä tosin aihepiirit ovat hieman synkempiä kuin mitä muissa blogeissa saattaisi olla. Tai, onhan tässä jo jotain valoa tunnelin päässä – kait. Koronaluvut ovat joka tapauksessa ihan hirveitä tällä hetkellä. Tänäänkin on ilmoitettu 866 uutta tartuntaa. Etelä-Karjalassa kolmen edellisen päivän saldo hipoo neljääkymmentä.

Etelä-Karjala on koronan leviämisvaiheessa tällä hetkellä, ja kauhulla odotan mitä tästäkin oikein kehkeytyy. Kauhulla myös seurailen kaupassakävijöitä, joilla on alkanut jotenkin unohtua tämä maskin käyttö. Meillä kyllä usein maskittomat ovat ulkomaalaisia sen enempää kansallisuuksia mainitsematta. Paikkakuntalaiset ovat kylläkin tämän tiedostaneet. Ei ihme jos vastakkainasettelua alkaa ilmaantua eri ihmisryhmien välille. Meistä vain vaikuttaa siltä, ettei tämä porukka välitä meidän turvallisuudesta pätkääkään. Mut, se siitä!

Olen ajatellut, että sadepäivät voisi pitää sellaisina kodinhuoltopäivinä. Tämä ei kylläkään ole valitettavasti ihan niin loistavasti toteutunut kuin olisi voinut odottaa. Ei niitä roskiakaan ole kiva viedä ulos kaatosateessa! Puhumattakaan, että ne pitäisi jossain tuolla jätteidenlajittelupaikoissa myös lajitella omiin astioihinsa kun sade piiskaa niskaa. Ei tule tapahtumaan! Pitää kait muuttaa hieman ajatusmaailmaa siivoilun suhteen. Sain onneksi imuroitua pari päivää sitten pahimmat hiekat lattioilta pois.

Imuroitavista hiekoista puheen ollen… minulle tuli kissa-vanhus heinäkuun lopussa. Adoptoin paikalliselta eläinsuojeluyhdistykseltä 10-vuotiaan Urho-kissan. Hän on aivan ihana tapaus. En sen enempää ala kirjotella tänne hänestä, mutta kuvan laitan. Tästä on nyt kolme viikkoa kun Urho tuli minulle, ja aika on kulunut lähinnä kissaan tutustumisessa ja sen ympärille kehkeytyneestä toiminnasta. Sadepäivät ovat kuluneet kissan kanssa touhuamiseen. Voit lukea kissasta enemmän vaikkapa täältä.

Kävin ottamassa itselleni kakkospiikin viime perjantaina. Toimenpide ei sinänsä sattunut, mutta voi hemmetti kun tuli pistokohta kipeäksi! Ensimmäisessä piikissä ei ollut mitään, mutta tämä toinen aiheutti sitten myös kuumetta ja tosiaankin olkapää oli todella kipeä useamman päivän. Loikoilin siis useamman päivän. Ei tuo nyt sinänsä mitään haitannut olla kotosalla kun melkein joka päivä satoi vettä. Pidin myös seuraa korona-altistuksen vuoksi karanteeniin joutuneelle serkulleni, puhelimitse tietenkin. Sielläpä olikin sitten vähän kaikenlaista tapahtumaa… serkkuni asuu Uudenmaan alueella.

Nyt on jotenkin niin hidas päivä menossa, että parempi lopetella tämä kirjoittelu tähän. Sade myös taukosi hetkeksi, niin saa vietyä jotain pois heitettäviä tavaroita roskikseen. Pysykää terveinä hyvät ihmiset, ja koitetaan vielä jaksaa tätä koronahömpötystä hetken. Minä lähden hakemaan isäni keräämät ja pilkkomat omenat ja teen niistä sadepäivän kunniaksi hilloa!

Lue artikkeli

Kesäloma koronan varjossa

Meikäläisellä on palkkatöistä kahden viikon loma. On siis toinen lomapäiväni, kun kirjoitan tätä. Kyllä loma tuntuu lomalta, kun on töitä.

Nyt alkaa jo hiljalleen täälläkin ärsyttää, kun korona aina vaan jyllää. Olisin halunnut lähteä Mäntän kuvataideviikoille katsomaan taidetta, erityisesti kun siellä on Banksyn näyttely Serlachius museossa. Mutta en taida uskaltaa, kaiken lisäksi näyttely on loppuunmyyty museon sivujen mukaan viikonlopuilta. Olisin ajoittanut menoni juuri viikonloppuun. Näyttelyyn on maksuton pääsy, mutta sinne on varattavissa nettisivujen kautta paikkavaraus jotta sitä pääsee katsomaan, näyttely on avoinna elokuun loppuun. Noh, täytyy etsiä jotain paikallista taidetta täältä Kainuusta ja käydä katsomassa sitä korvikkeeksi.

Ylen uutisia koitin koronasta lukea, Kainuu on siirtynyt leviämisvaiheeseen. Sellaista sitten, pysyn kotona paitsi jos pitää käydä kaupassa… Saan elokuun lopulla myös sen toisen koronarokotteen.

Ei täällä kotona tekeminen lopu, minulla on peräti kolme verhonkangsta joista pitäisi taikoa verhoja. Yhden noista kankaista olen ostanut heti samana keväänä, kun tähän muutin, eli kolme vuotta sitten. Aivan täysin unohdin sen olemassaolon!

Tässä yksi kankaista, tämä on Ikean kangasta.

Tarkoitus olisi tehdä kaksi pitkää verhoa, kaksi lyhempää niin että jäävät patterin yläpuolelle (talveksi, punatulkkukuvioita) ja sitten tuosta kuvan kankaasta kappa ja katsoa mihin se loppu riittää. Vaikka koirien pedinpäällisiksi laittaa. Vaikka siihen tarkoitukseen tuollainen vaaleapohjainen ei ole kovin hyvä valinta. Halvalla sain, niin otin talteen.

Myöskin keittiössä olen myllännyt ja se operaatio jatkuu vielä. Olen muutamaan käytössä olevaa kippoa ja lasia lukuunottamatta pessyt kahden päivän aikana jokaikisen astian, mitä omistan. Meillä oli nimittäin pari viikkoa sitten ikävä ötökkäinvaasio, pieniä valkoisia pirulaisia koko keittiö täynnä! En tiedä mitä olivat, mutta isoimmatkin alle millin kokoisia, lainasin naapurilta luupin että sain katsottua tarkemmin. Ilmeisesti olivat jotain siiroja, ja mistä tulivat, on arvoitus. Ja mihin menivät, ilmeisesti hyvä siivous ja etikalla pyyhkiminen lopulta auttoi. Siirat viihtyvät kosteassa ja lahossa puussa. Eli olettaisin, että jossain on joku näkymätön ongelma. Kunhan ei tule uudestaan! Sitten alan ehkä jo itkemään, kun en jaksa tätä operaatiota ihan heti toistaa. Varmuuden vuoksi heitin kaikki avoimet ruokapakkaukset kuivakaapeista menemään, että sylettää ruuan ja rahan haaskuu. Ihan niin hyvät tulot ei tällaisella köyhyysrajan alapuolella eläjällä ole, että tämä ei lompakossa tuntuisi. Mietin samalla, olisiko jotain astioita mistä voisin luopua, mutta kyllä noita suurinta osaa tulee käytettyä. Joitain kahvikuppeja/mukeja on ylimääräisenä.

Astioiden kuivumista odotellessa aloitin myös vähän muiden kaappien läpikäyntiä ja järjestelyä. Sainkin kokoon jo pussillisen tavaraa, jotka koitan ensin myydä tai vaihtaa muuhun, ja jos eivät mene kaupaksi, vielä sitten paikalliseen kierrätyskeskukseen niin menevät sitä kautta hyödyksi. Löysin jopa 12 avaamatonta pakettia sukkahousuja ja legginsejä! En enää varmaankaan palaa jakkupukutyöhän (ja jos palaan, voin ehkä hankkia uusia), joten laitoin nämäkin faceen myyntiin. Osa menikin heti kaupaksi! Täytyy vielä jatkaa vaatekkaappien läpikäyntiä.

Loma on siis kiva ja suunnittelen myös marjastamista, jos vaan tulisi pari kuivaa päivää, kun nyt onkin vähän kosteammat kelit. Vaan ei haittaa sinänsä, kun sisälläkin tätä työmaata tässä nyt riittää.

Lomafiiliksissä
Lue artikkeli