Minde: ruoanlaittoa vai VPK

Oletettavasti minulla ei ole tartuntaa ja tasapaino-ongelmat jatkuvat.

Miltä se voi ihmisestä tuntua, kun herää pitkästä aikaa omasta sängystä ja elävän industrial-maisemataulun sijaan maisema näyttääkin tältä:

Näin ”kokkisihmisenä” halusin heti pikimmiten alkaa väsäämään itselleni jotain peruspöperöä sairaalasta päästyäni… mikäs sen peruspöperömpää kuin makarooni ja jauhelihakastike. Niinkin yksinkertainen ruoka asetti melkoisia haasteita, kun motoriikka ei oikein pelittänyt. Oli varmasti onni, ettei tarvinnut palata takaisin sairaalaan veitsi reidessä tai kutsua palokuntaa paikalle kun on aiheuttanut tulipalon. Melkoisen huteraa touhua. Multitaskaaminen ei nimittäin oikein onnistunut! Päätin hieman rauhoittua kokkailun suhteen ja jatkaa tulevaisuudessa jollain hieman vähemmän haastavalla aterian valmistuksella. Mutta en heittänyt tämänkertaisia kokkailuja menemään, vaikka makaroonit nyt hieman ylikeittyivätkin, kun en tajunnut keittoajasta mitään tahi nähnyt tarkemmin missä kuosissa ne makaroonit siellä kattilassa olivat. En siis näe aina kunnolla molemmilla silmillä yhtäaikaa kun silmät rasittuvat myös tasapainoelimen rasittuessa. Toisen silmän voi siis laittaa kiinni, mutta sitten ei kyllä kokkailu onnistu mitenkään – palaa näpit ja kastuu hihat, been there done that. Päätin, että teen jatkossa yhden asian kerrallaan ettei käy mitään hazardia.

Päivällä puhelimessa, kukkien kastelua, siivoamista, pyykin pesua, roskien vientiä, välipalaa… loikoilua ja läppärin räpläämistä. Katsoin myös korona-tiedotuksia ja muutakin ohjelmaa telkkarista. Facebook on alkanut poistamaan feedeistä kuvia, joita olen jakanut joillekin kavereille messengeriin…. mietin että mikähän kuva se olikaan… ainiin! Se olikin sellainen gif-animaatio, jossa joku mimmi heittää Trumppia vessapaperirullalla päähän, ja Trumpin tukka heilahtaa 😀 Ihmeellinen äijä kun ei ittestään kestä huumoria… mielensäpahoittaja Jenkeistä. Siitä Tuomas Kyrölle uusi henkilöhahmo…

Sain raahauduttua illalla suihkuun. Se jänskätti hieman, mutta hyvin minä siitä selvisin. Varpaat pitää pestä istuen uudella, hienolla suihkutuolilla. Suihkussa ei parane käydä taiteilemaan, ettei vaan kaadu ja satuta ihteä sen takia. Rollasta sai siis myös hyvän pyyhetelineen. Suht monikäyttöinen vehje!

Minua väsytti todella aikaisin ja päätin mennä nukkumaan hyvissä ajoin. Eli, ei tässä tältä päivältä muuta kuin, että pysykäähän terveenä ihmiset

Lue artikkeli

Minde: maanantai toivoa täynnä

Oletettavasti minulla ei ole tartuntaa ja ”kestohumala” jatkuu edelleen. Tänään olisi maanantai, ja minulla on ehkäpä mahdollisuus päästä kotiin! Nukuin todella sikeästi puoli kuuteen kunnes hoitsu tuli herättämään minut mitatakseen verenpaineeni. Heräsin hiestä märkänä, joten lievä kuumeilu oli poissa. Tämä tiesi hyvää! Laitoin pään takaisin tyynyyn ja jatkoin unia aamupalalle asti. Olin niin saamarin täpinöissäni tästä maanantaista etten muistanut ottaa mistään sapuskoista edes kuvia.

Taas oli kaunis keli, ja lähdinkin innoissani aamupalan jälkeen kipittelemään ekaa kertaa huoneeni ulkopuolelle käytävään. Käytävässä ei saanut edes takaisin kävellä, niin kurkkasin vain huoneeni oven taakse. Siellähän oli hienot maisemat!

Sairaalan fyssari tuli moikkaamaan minua heti aamupäivällä ja käytiin testaamassa rappusten kävelyä lähettyvillä. Oli aika tuskan taival päästä käytävään asti, jossa nämä portaat olivat, mutta selviydyin kuitenkin, ja hyvin meni rappusten kävelykin. Olihan siinä kaiteet mistä kiinni ottaa. ja eikun takaisin omaan huoneeseen desinfioinnin kautta. Sain uuden rollankin, joka lähtisi mukaani, kun pääsen pois. Fyssarin lähdettyä paikalle pyyhälsi pari lääkäriä, neurologian erikoislääkäri ja nenä-/korvalääkäri. He olivat sitä mieltä että voisin kotiutua. JES! Mie pääsen kotiin 🙂 Lääkäreiden lähdettyä aloin heti siivoamaan omaa paikkaani etten jättäisi kauheaa sotkua jälkeeni. Sain vielä lounaan, jonka jälkeen oli vain odottelua, että milloin lääkäri tulisi laskemaan minut pois. Unohdin tietysti kuvata ruoka-annoksen! Noh, kotona kuvaillaan kunhan ensin päästäisiin sinne.

Viimeinen maisemataulu.

Lääkäri tuli laskemaan minut kotiin noin kello 13.00 ja sain kaverini hakemaan minut sairaalalta (surkiitos hälle).

Pieni pyrähdys parissa paikassa ennen kotiin menoa – piti hakea suihkujakkara paikallisesta muovitavaroiden erikoisliikkeestä ja apteekista lääkkeet. Ja sit kotiin!

Kotiin päästyäni kävin äkkiä tarkistamassa taimet! Kaveri oli pitänyt hyvää huolta niistä 🙂

Chilit & paprikat

Tunnit kuluivat enkä ihan tarkkaan muista mitä hittoa oikein tuolla kämpässä ensiksi tein. Olin niin täpinöissäni kotiin pääsystä. Varmaan siivosin 😀 Ajattelin yrittää ylläpitää jollain tapaa samankaltaista ruokailurytmiä, mikä sairaalassa oli. Tosin, hieman pienemmillä ruokamäärillä. Siellä meni niin paljon ruokaa hukkaan. Mutta kai sillekin oli tarkoituksensa miksi sitä tuotiin niin usein ja paljon nenän eteen.

Valmiinahan minulla ei oikein ollut mitään kun olin niin pitkään poissa. Mutta jääkapista löytyi paketti nakkeja sekä sienisoppaa. Syödään nyt sitten ihan ensiksi roskaruokaa kun sairaalasta kotiin päästään. Rollan kyydissä oli hyvä siirrellä sapuskat olkkarin puolelle, tuskinpa olisin niitä yhdellä kertaa sinne käsin kannettuna saanutkaan. Meno oli aika kömpelöä, ja kömpelyys oikein korostui kotioloissa. Kotona on kuitenkin ihan eri tavoin kaikkea tavaraa lattioilla ja mattoja ja, ja, ja… Kävikin sitten niin, ettei minun tarvinnut tuota sienisoppaa syödä tällä kertaa… jospa se motoriikka palaisi kehooni pian! Saattaapi kyllä olla että tovi vielä vierähtää… katselin lääkärin antamia papereita ja siinä oli myös diagnoosi: Vestibulaarineuroniitti. (WIKIPEDIA)

Lepäilin koko päivän ja räpläsin läppäriä. Mitäpä sitä muutakaan… parit puhelut tuli soitettua ja välillä jotain pöperöä nenän alle. Laitoin rollaan liukuestemattoa ettei kamat lennä siitä päältä pois. Jos sitten kävisi vaikkapa ajoissa nukkumaan.

Oma koti kullan kallis.

Ei tässä tältä päivältä muuta kuin, että pysykäähän terveenä ihmiset

Lue artikkeli

Hyvää maananana..nannannaa!

Alkoipa uusi viikko kylmillä keleillä, aamulla piti oikein tarttua skrabaan kun olin tietenkin unohtanut kääntää tolpan kelloa, ja lämmitys alkoi suurinpiirtein niihin aikoihin, kun tein lähtöä töihin. Nooh, tekevälle sattuu ja mitänäitänytolikaan. En minä sitä pelkkää tolppaa lämmittänyt ja skrabannut, vaan ihan auto oli kiinni siinä johdon toisessa päässä ja ikkunoita hinkkailin. Ja niin kävi matka töihin, jossa on mukavan rauhallista kun 75% porukasta on etätöissä.

Panostin viime viikolla työpisteeni viihtyvyyteen. Allaoleva kuva on pompahdellut esille sosiaalisessa mediassa milloin kenenkin jakamana, enkä tiedä sen alkuperää. Printtasin tämän siis koppini takaseinälle niin, että aina kun nostan katseen näytöltä, kuva tulee eteeni. Tämä vaan jotenkin jaksaa naurattaa.

Töissä tulee juotua myös jonkin verran kahvia. Automaattikahvia, joka on väistämättä pahaa. Ei kuitenkaan ilmeisesti niin pahaa, että sen juomisen voisi lopettaa. Voi valita vahvan pahan kahvin ja miedon pahan kahvin väliltä, sillä yli sadan ihmisen työyhteisössä näitä automaatteja tönöttää vierekkäin kaksi kappaletta. Aamuisin sitä kahvia kuitenkin menee kupillinen, ainakin melkein joka päivä. Lounastauolla olen ottanut tavaksi ottaa espresson ja kaakaon sekaisin, koska en vaan enää jaksa sitä pahan kahvin makua myöhemmin päivällä. Mitähän tuumaisivat, jos veisin työpöytäni kulmalle oman perkolaattorin porisemaan. Harmillisesti tämä ylimakean espresso-kaakaoviritelmän juominen alkaa näkyä painossa jos en skarppaa. Sain jo vietyä piparminttutettä töihin, mutta en vielä vienyt omaa teemukia, sillä teen juontiin työpaikan tusinakupit eivät minulle kelpaa. Olen suuri teen ystävä ja juon sitä melko paljon. Ostin hiljattain jättikokoisen mukin, johon mahtuu 8dl teetä.

Perjantain aamukahvi, mehukeitto ja vesipullo.

Suosikkini on jo pidemmän aikaa ollu erään saksalaisen kauppaketjun myymä piparminttutee. Samaa sarjaa on saatavana myös inkivääriteetä, jossa tosin muistaakseni ei ole laisinkaan teetä, eli sitä pitäisi sanoa inkivääri-sitruunajuomaksi. Tätäkin on minulla kaapissa, mutta olen hetkellisesti kyllästynyt siihen. Voisikin vaikka laittaa kupillisen, jahka tästä kirjoittamiselta joudan. Oikeastaan alkoikin nyt tehdä mieli sitä inkiväärijuomaa! Vähän palelee, sillä kirjoitan tätä makuuhuoneessa, jossa pidän lämmityksen pienellä että saan nukuttua hyvin viileämmässä.

Ja mitäpä siitä koronataistelusta, Kainuu menetti viikonlopun aikana paikkansa ainoana koronavapaana maakuntana, ja kenelle tämä tuli yllätyksenä? Ei ainakaan minulle, joten tuskin muillekaan. Olemme saaneet tänne ilmiön, josta puhumme koronapakolaisina. Kainuun tapauksien tartuntaketju on jäljitetty eteläsuomeen.

Käsienpesu, välimatkan pitäminen, kaupassa käydessä sen miettiminen ettei tunge purkkeja suoraa suuhun tai silmään, kun ei voi tietää kuka niihin on koskenut, on ihan hyvin pysynyt mielessä. Riskiryhmään kuuluvana ei paljon naurata ajatus siitä, että saisi tuon taudin.

Tietääkseen edelleen koronavapaana,

Lue artikkeli

Minde: sunnuntain viettoa näköalaosastolla

29.3.2020

Oletettavasti minulla ei ole tartuntaa mutta ”kestohumala” jatkuu edelleen. Kylläpäs oli rankkaa maata sairaalassa kun heräteltiin yöllä ottamaan kaiken maailman verensokereita ja verenpaineita… noh, olihan sitten aikaa levätäkin miltei milloin vain huvitti. Yritin kyllä pysyä hereillä mahdollisimman paljon ja jaloitella ikkunan äärellä – maisema oli todella hieno, vaikka ikkuna olikin suht paskanen. Se ei enää siinä kohtaa häirinnyt (kotona varmasti olisi).

Kävin aamulla avaamassa kaihtimet että voin katsella ikkunasta ulos sängystäni.

Mietin monesti, kukakohan ne ikkunat oikein pesee. Kuudes kerros taisi olla kyseessä, nimittäin. Ikkunan väliin oli mennyt jostain kärpäsiä, ja yksi eläväkin siellä pörräsi – parka. En laskenut kärpästen lukumäärää.

Ajattelin alkuunsa, että otan jokaisesta tuodusta ruoka-ateriasta kuvan, mutta siitä ei sitten tullut loppujen lopuksi yhtään mitään… välillä oli niin kova nälkä, että ehdin syömään jo puolet annoksesta ennen kuin muistin, että se oli tarkoitus kuvata. Kyllä minua siis täällä on ruokittu vaikka kaikkea ei olekaan dokumentoitu!

Tämä lounas oli hieman hämmentävä. Söin ensimmäisenä sillit leipälautaselta ja sen jälkeen kaikki kasvikset ruokalautaselta. Lihakastike oli hyvää! Sen kanssa upposi toinen perunoista. Jälkiruokaa… katselin sitä hieman epäröiden, että mitäs minua nyt oikein yritetäänkään huijata tässä syömään… näköaistini ei nimittäin juuri pelittänyt täysillä tässä vaiheessa, eikä hajuaistikaan ollut oikein mukana. Maistoin reunalta vähän ja ihan kun siinä olisi ollut jotain hedelmää – ei huonoo. Näytti kyllä epäilyttävästi joltain luumuhässäkältä. Raotin pikkasen kermavaahdon näköistä mönjää, ja sitä lumuhässäkkäähn se sitten taisi ollakin! Ei jatkoon. Söin ”sopan” ulkoreunuksella olevan osan ja jätin luumusydämen syömättä. Minua ei niin vaan huijata!

Golf-kentällä ei juurikaan näkynyt liikettä. Suoraan sanottuna, en minä sinne asti tainnut niin kovin tarkkaan nähdäkään! Yritin silti tihrustella. Oli paljon helpompi katsella taivaalla seilaavia pilviä. Niitä oli joka päivä erillaisia.

Olin koko päivän suht aktiivinen ja vedin ”rollarallia” huoneessa edes takas, ja ikkunan ääreen. Kääntymiset rollalla piti ottaa aika rauhallisesti. Minulle tuli helposti hieman huono olo, ja liikkuminen aiheutti hieman ”etomista” vaikka en onneksi mitään oksentanutkaan. Näin asiat kahtena, mikä vaikutti myös hieman navigointiin ja muuhunkin motoriikkaan. Olotilaan auttoi ainoastaan lepo. Soittelin illemmalla äidille ja ystäville sen mitä jaksoin olla sosiaalinen (kiitos kärsivällisyydestänne rakkaat). Röhnötin välillä sängylläni ja katselin kun auringonlasku alkoi värjäämään ilmaa ja maisemia… iltaruutu näytti kuta kuinkin tältä:

Maisema oli kuin industrial-henkinen taulu.

Yritin katsella illalla telkkua, mutta eihän siitä mitään meinannut tulla, kun piti toinen silmä peittää jatkuvasti. Näin ihan hyvin varmaan viitisen minuuttia, mutta sitten taas päin hittoja. Sattuipa kiva yöhoitaja paikalle, ja hän ihmetteli miksi pidän toisen silmän edessä taiteltua paperiarkkia. Selitin tilanteen, ja hän otti seinustalta jotain, ja totesi että: ”Tuttuu touhuu. Lait’ vaa siihe toise silmä etee vaik tämmöne hanska”. No miehä laitoin. Heti helpotti 🙂 Kyl ne hoitajat tietää!

Sain nukuttua yön ihan hyvin. Ei tässä tältä päivältä muuta kuin, että pysykäähän terveenä ihmiset

Lue artikkeli

Minde: Extreme ”lomamatka” naapurikaupunkiin

Oletettavasti minulla ei ole tartuntaa. Päiväkirjan kirjoittaminen sai hieman erikoisemman käänteen tiistain ja keskiviikon välisenä yönä, juuri kun ajattelin mennä nukkumaan… sain nimittäin sellaisen huimaus-/oksennuskohtauksen, että ajattelin, että kuolen. Tilanne oli niin hirveä, että oli pakko soittaa lanssi! Siitä se matka sitten alkoikin kun lanssi otti kyytiin ja vei minut suoraan Lappeenrantaan EKKS-yksikköön ensiapuun. Maailma pyöri silmissä kuin olisi karusellissa ollut ja pahoinvointi oli ihan tolkutonta. Kävi kyllä mielessä, että tässäkö tämä elämä nyt sitten olikin.

En ihan tarkkaan muista kaikkea mitä tapahtui muuta kun minut laitettiin eristyshuoneeseen oksentelun takia ”ettei vain olisi jotain tarttuvaa vatsavirusta tai sen semmoista”. Letkuja ja antureita laitettiin kiinni rintakehään ja tietysti kanyyli oli jo laitettu lanssissa tippumaan. Sain myös pahoinvointilääkettä. Olo oli ihan kauhea koko ajan. Minulle tehtiin kaikenlaisia näkötestejä. Aamulla minut kärrättiin TT-kuvauksiin, jossa näkyi, että olin saanut ehkä aivoinfarktin. Siinä kohtaa meinasi mennä loputkin paskat housuun. Minut kärrättiin seuraavaksi valvontaosastolle, jossa vietin reilun vuorokauden letkuissa kiinni ja vuodepotilaana. Lopulta minut kärrättiin vielä MRI-kuviin, josta selviäisi mahdollisen infarktin laajuus.

Sain siis hyviä uutisia, tuskinpa olisin tässä tätäkään kirjoittamassa. Minulla ei ollut onneksi aivoinfarktia, vaan olotilakseni todettiin flunssan jälkitauti, välikorvan jokin tulehdus, joka oli mennyt tasapainoelimeen. Kuvitelkaa… kuin olisi kestokännissä koko ajan! Silmät kun laittoi kiinni, ei pyörittänyt enää niin pahasti, mutta kun avasi, taas pyöri päässä ja kaikki näkyy kahtena. Ei ollut yhtään jees. Minut siirrettiin neurologiselle osastolle. Mutta jotenkin oli turvallinen olo olla siellä sairaalassa ”karanteenissa” vaikka se aika tylsää sinänsä olikin, kun en voinut tehdä mitään – mennä edes alkuunsa vessaan itsekseen. Jalat pitivät mutta kun tasapaino ei!

Yritin keksiä itselleni viihdykettä… kuten saada kolme kutosta yhtä aikaa kuvaan. En saanut poistua omin avuin sängystä mihinkään, eikä tasapaino kestänyt edes parin minuutin istumista. Kaikkea sitä voi ihmiselle oikein käydäkin, mietin monta kertaa, ja mitä kaikkea muutakin tuossa tilassa tuli oikein mietittyä ei voi sanoin edes kuvailla. Ensimmäinen ilta neurolla meni miltei puhelimessa höpötellessä sukulaisille ja ystäville, etteivät olisi niin huolissaan. Kiitos kaikille osallisille kärsivällisyydestä!

666

28.3.2020

Niinhän se seuraava aamu sitten valkeni, ja sain nenäni eteen ensimmäisen aamupalan! Jumaleissöni että olikin muuten nälkä.

Lapioin alle puolet puurosta naamaan ja söin juustot – join teenkin ja mehun ja veden… en pystynyt enempää oikein syömäänkään, koska olo oli vielä hutera ja vatsalaukku aivan tyhjä parin päivän jäljiltä. Ruoka ei oikein vielää maistunut ja lopulta minua alkoi etomaan koko ajatus syömisestä. Sitten satuin vilkaisemaan ikkunan suuntaan ja voi luoja mitkä näkymät sieltä sitten tulikin esiin! Kunpa pääsis tuon ikkunan ääreen oksentamatta!

Eikä aikaakaan kun minulle tuotiin liikkumista varten aika räyheä menopeli!

Pääsin harjoittelemaan liikkumista itsekseni vessaan ja tietysti edes takaisin huoneessa. Koronan takia osaston käytäville ei saanut mennä, enkä olisi kyllä pystyssäkään pysynyt. Piti vielä tovi harjoittaa tasapainoelintä!

Jotenkin tuntui siltä, että osastolla sai syödä jatkuvasti. En ole ihan tällaiseen tahtiin tottunut, mutta kai sillekin on syynsä miksi tällaista tahtia potilaita ruokitaan. Lounaaksi tulikin sitten sellainen annos, että söin lautasen puhtaaksi! Se oli todella maukasta lohikeittoa. Lisäksi jälkkäri oli jotain outoa kellertävää ”limaa”, jota maistoin kuitenkin… sehän oli oikein hyvää! Jotain mannapuuroon sekoitettua hedelmää. Vatsani ei kuitenkaan vetänyt annosta, niin se piti jättää syömättä.

Sain kärrättyä itseni ikkunan ääreen menopelini avustuksella ottamaan muutaman foton. Ilma oli kaunis.

Kuvassa näkyy osittain Saimaata ja se silta, mitä kuvataan aina Sorjosessa. Silta ylittää salmen ja tie jatkuu sitten Taipalsaareen saakka. Oikeassa reunassa on Kaukaan tehdas.

Loppu päivä menikin sitten nukkuessa ja puhelimessa lörpötellessä. Kävin välillä kurkistamassa ikkunasta ulos 🙂

Ei tässä tältä päivältä enempää muuta kuin, että pysykää terveenä ihmiset

Lue artikkeli