Iski marttailuvaihe ja päätin vihdoinkin tehdä horsmamehua ja hilloa, kun se on kahtena edellisenä vuonna jäänyt kokeilematta. Kävin keräämässä 10l ämpärin melkein täyteen horsman kukintoja ja nuppuja. Ötököitä sai nyppiä ihan huolella pois, vaikka ravistelin kukkia ennen keräämistä, silti sinne niitä jäi. No, suurin osa tuli vapautettua luontoon jo kerruupaikalla ja loput kotipihassa.
Ja horsmamehun resepti oli seuraava:
n. 300-350g horsman kukkia ja nuppuja, 3+ litraa vettä (niin paljon kun kattilaan mahtui), 2rkl sitruunahappoa, 4dl sokeria.
Keittelin kukkia noin 10min, sen aikaa että niistä irtosi väri ja vähän pidempään. Siivilöin massan pois ja jätin nesteen kattilaan. Se oli likaisen vihertävän-kellertävän väristä ja todella epäilyttävää, kyllä arvelutti koko homma siinä vaiheessa. Nostin levyn lämpöä ja kun neste alkoi pulpahdella, laskin lämpötilaa ja lisäsin sitruunahapon ja sokerin kokoajan sekoittaen. Annoin kiehua ehkä pari minuuttia, kunnes sokeri ja sitruunahappo olivat liuenneet. Sokerin ja sitruunahapon lisääminen muutti mehun värin samanlaiseksi, mitä kukat luonnossa eli sellainen purppuran punertava.
Maku on aika jännä, en osaa verrata mihinkään. Sanoisin että kukkainen. Vähempikin sokeri olisi varmaan siirränyt, mutta päätin pelata varman päälle ja laittaa sitä sen määrän mitä laitoin. Jäähdyttyään purkitin mehun muovipurkkeihin, se sai levätä yön yli jääkaapissa ja aamulla nakkasin sitten purkit pakastimeen.
Kun keräsin kukkia tosiaan reilusti, iskin niitä hyvän satsin myös kuivuriin. Nyt voin syksyllä/talvella tehdä niistä esim. saippuaa vaikka joululahjoiksi.
Ja kun niitä kukkia siis ihan oikeasti _riitti_, yritin tehdä myös hilloa, mutta se ei onnistunut. En saanut sitä hyytymään, liekö viime kesänä ostetuissa hillosokereissa mennyt pektiinit vanhaksi (tai mikä se aine niissä nyt on, joka sen hilloutumisen aineuttaa). Epätoivoissani lisäsin ja lisäsin sokeria, niin että nyt on kyllä ihan hurjan äkkimakeaa se litku, jota laitoin kuitenkin kokeeksi muutamaan lasipurkkiin ja jääkaappiin, JOS se hyytyisi. No ei hyytynyt. En viitinyt purkittaa sitä enempää, joten lisäsin perunajauhoa ja sain kiisseliä. Kyllä maistui riisipuuron kanssa ihan hyvältä! Kokeilin myös ruispuuroon, mutta kyllä ruispuuron kanssa syödään vain mustikkasoppaa tai sokeria+voisilmä. Ei se silti pahaakaan siinä ollut! Kiisseliä jäi vielä, joten huomenna kokeilen sitä spelttimurojen kanssa.
Kunnon martta odottaa myös mustikoita, juolukoita, kaarnikoita ja sieniä. Tatteja pilkahteleekin siellä täällä, kiitos tämän kesän runsaiden sateiden. En tunnista niistä kuin muutaman. Vähän pitää käydä sienestämässäkin, vaikka en niitä isoja määriä syö. Jos sattuisi nyt muutaman herkkutatin löytämään, en panisi pahakseni, vaan panisin ne siivuina kuivuriin. Kun kaikki sienimaastoni on nyt käyty hakkaamassa, saan etsiä itselleni ihan uusia paikkoja. Eniten harmittaa se, että suppiksia ei täällä kovin paljoa ole, niin ne vähätkin paikat on nyt sitten menetetty. Varmaan kyllä käyn ne katsomassa, kuitenkin.
Naapuri neuvoi minulle kunnon suon, jossa on hillaa. Aion tehdä sinne tässä retken lähipäivinä. Voihan se olla että sieltä on jo kaikki kerätty, paikallisille varmana on tuttu paikka, mutta olisipa elämäni ensimmäinen kerta lakkasuolla niin, että saalistakin tulisi, jos siellä jotain on jäljellä.
Kuten näistä päivityksistäni voi huomata, ei ole karanteenit tai niiden loppumiset vaikuttaneet juuri meikäläisen elämään. Näitä asioita tekisin normaalistikin. Taisin jo aiemmin täällä pohtia sitä, että pitääköhän joku elämääni kovin kurjana, kun ”en käy missään enkä tapaa ketään enkä tee mitään sosiaalisia juttuja”. Enpä ole tässä sellaisia kauheasti ehtinyt kaivata!
Marttaintoa puhkuen,