Koronarokote tulee – oletko valmis?

Nyt siihen sitten on tulossa rokote, nimittäin koronaan. En ole tälläkään asialla päätäni vaivannut, mutta nyt täytyy alkaa miettimään, että ottaako se vai ei.

Ylen uutisen mukaan rokotetta suositellaan jaettavaksi seuraavasti: ”Asiantuntijaryhmä suosittelee, että rokotetta tarjotaan ensimmäiseksi koronapotilaita hoitavalle terveydenhuollon sekä hoivakotien henkilöstölle, ikääntyneille ja henkilöille, joilla on vakavalle koronavirustaudille altistavia sairauksia.”

En varsinaisesti kuulu pahimpaan riskiryhmään, mutta riskiryhmään kuitenkin. Voisin olettaa, että saisin rokotteen toisten tai kolmansien joukossa kun nuo kiireisimmät saajat on ensin rokotettu. Herää kysymys, ketkä rokotetaan vasta viimeisinä? Yrittääkö mieleni vain viedä minut toisiin aatoksiin, ettei päätöstä rokotuksen hakemisesta tarvitsisi tehdä.

Rokotetta ei uutisten mukana saada heti koko kansalle. Olenko kuitenkin niin turvassa omassa kuplassani, että voin suosiolla antaa esimerkiksi lapsiperheiden hakea rokotteensa ensin ja jättäydyn jonon perälle?

En ole vielä ikinä ottanut mitään kausiflunssan rokotettakaan. Muutaman vuosien varrella olen sairastanut perus vilustumisnuhien lisäksi. Toki tätä ei ihan voi verrata kausiflunssaan, vaikka olen ollut ymmärryksessä, että lievimmillään tauti olisi sitä luokkaa.

Jatkan pohdintaa. Jospa sitten jotain ihan muuta.

Liisa eli tuttavallisemmin Lissu riehui täällä Kainuun kulmilla muutaman päivän. Yöllä tuuli laantui, ja heräsimme tänään 20.11. valkeaan maahan. Lähdin heti aamusta heittämään pururadalla lenkin, ensin näytti ettei mitään vahinkoja ole tullut mutta matkan puolenvälin paikkeilla oli Lissun kaatama mänty latvus kuntopolulla. Kun pääsin koko mäen ylös, mutkan takaa paljastui vielä toinen tuulivahinko.

Tästä aiheesta en ole uutisia katsellut, mediassa näytti olleen eilen illalla uutisia kuinka niin ja niin monta tuhatta on ilman sähköä. Ainakin Kainuussa paikallisen verkon alueella katkot jäivät ilmeisesti melko lyhyiksi, sillä illalla yhdentoista jälkeen katkokartalla ei näkynyt enää vikoja. Hyvä niin. Vilkaisin säätietoja ja karttaa ennen nukkumaanmenoa, mietin laitanko akulliset laitteet latautumaan varmuuden vuoksi. Mutta myrsky oli siinä vaiheessa jo niin rauhoittunut, että painelin sänkyyn sitten tekemättä sen kummempia.

Eipä muuta tällä kertaa, lumesta ja sen tuomasta valosta saa varmaan muutaman päivän iloita.

You may also like