Minde: sunnuntain viettoa näköalaosastolla

29.3.2020

Oletettavasti minulla ei ole tartuntaa mutta ”kestohumala” jatkuu edelleen. Kylläpäs oli rankkaa maata sairaalassa kun heräteltiin yöllä ottamaan kaiken maailman verensokereita ja verenpaineita… noh, olihan sitten aikaa levätäkin miltei milloin vain huvitti. Yritin kyllä pysyä hereillä mahdollisimman paljon ja jaloitella ikkunan äärellä – maisema oli todella hieno, vaikka ikkuna olikin suht paskanen. Se ei enää siinä kohtaa häirinnyt (kotona varmasti olisi).

Kävin aamulla avaamassa kaihtimet että voin katsella ikkunasta ulos sängystäni.

Mietin monesti, kukakohan ne ikkunat oikein pesee. Kuudes kerros taisi olla kyseessä, nimittäin. Ikkunan väliin oli mennyt jostain kärpäsiä, ja yksi eläväkin siellä pörräsi – parka. En laskenut kärpästen lukumäärää.

Ajattelin alkuunsa, että otan jokaisesta tuodusta ruoka-ateriasta kuvan, mutta siitä ei sitten tullut loppujen lopuksi yhtään mitään… välillä oli niin kova nälkä, että ehdin syömään jo puolet annoksesta ennen kuin muistin, että se oli tarkoitus kuvata. Kyllä minua siis täällä on ruokittu vaikka kaikkea ei olekaan dokumentoitu!

Tämä lounas oli hieman hämmentävä. Söin ensimmäisenä sillit leipälautaselta ja sen jälkeen kaikki kasvikset ruokalautaselta. Lihakastike oli hyvää! Sen kanssa upposi toinen perunoista. Jälkiruokaa… katselin sitä hieman epäröiden, että mitäs minua nyt oikein yritetäänkään huijata tässä syömään… näköaistini ei nimittäin juuri pelittänyt täysillä tässä vaiheessa, eikä hajuaistikaan ollut oikein mukana. Maistoin reunalta vähän ja ihan kun siinä olisi ollut jotain hedelmää – ei huonoo. Näytti kyllä epäilyttävästi joltain luumuhässäkältä. Raotin pikkasen kermavaahdon näköistä mönjää, ja sitä lumuhässäkkäähn se sitten taisi ollakin! Ei jatkoon. Söin ”sopan” ulkoreunuksella olevan osan ja jätin luumusydämen syömättä. Minua ei niin vaan huijata!

Golf-kentällä ei juurikaan näkynyt liikettä. Suoraan sanottuna, en minä sinne asti tainnut niin kovin tarkkaan nähdäkään! Yritin silti tihrustella. Oli paljon helpompi katsella taivaalla seilaavia pilviä. Niitä oli joka päivä erillaisia.

Olin koko päivän suht aktiivinen ja vedin ”rollarallia” huoneessa edes takas, ja ikkunan ääreen. Kääntymiset rollalla piti ottaa aika rauhallisesti. Minulle tuli helposti hieman huono olo, ja liikkuminen aiheutti hieman ”etomista” vaikka en onneksi mitään oksentanutkaan. Näin asiat kahtena, mikä vaikutti myös hieman navigointiin ja muuhunkin motoriikkaan. Olotilaan auttoi ainoastaan lepo. Soittelin illemmalla äidille ja ystäville sen mitä jaksoin olla sosiaalinen (kiitos kärsivällisyydestänne rakkaat). Röhnötin välillä sängylläni ja katselin kun auringonlasku alkoi värjäämään ilmaa ja maisemia… iltaruutu näytti kuta kuinkin tältä:

Maisema oli kuin industrial-henkinen taulu.

Yritin katsella illalla telkkua, mutta eihän siitä mitään meinannut tulla, kun piti toinen silmä peittää jatkuvasti. Näin ihan hyvin varmaan viitisen minuuttia, mutta sitten taas päin hittoja. Sattuipa kiva yöhoitaja paikalle, ja hän ihmetteli miksi pidän toisen silmän edessä taiteltua paperiarkkia. Selitin tilanteen, ja hän otti seinustalta jotain, ja totesi että: ”Tuttuu touhuu. Lait’ vaa siihe toise silmä etee vaik tämmöne hanska”. No miehä laitoin. Heti helpotti 🙂 Kyl ne hoitajat tietää!

Sain nukuttua yön ihan hyvin. Ei tässä tältä päivältä muuta kuin, että pysykäähän terveenä ihmiset

Saatat pitää myös näistä