Minde: maanantai toivoa täynnä

Oletettavasti minulla ei ole tartuntaa ja ”kestohumala” jatkuu edelleen. Tänään olisi maanantai, ja minulla on ehkäpä mahdollisuus päästä kotiin! Nukuin todella sikeästi puoli kuuteen kunnes hoitsu tuli herättämään minut mitatakseen verenpaineeni. Heräsin hiestä märkänä, joten lievä kuumeilu oli poissa. Tämä tiesi hyvää! Laitoin pään takaisin tyynyyn ja jatkoin unia aamupalalle asti. Olin niin saamarin täpinöissäni tästä maanantaista etten muistanut ottaa mistään sapuskoista edes kuvia.

Taas oli kaunis keli, ja lähdinkin innoissani aamupalan jälkeen kipittelemään ekaa kertaa huoneeni ulkopuolelle käytävään. Käytävässä ei saanut edes takaisin kävellä, niin kurkkasin vain huoneeni oven taakse. Siellähän oli hienot maisemat!

Sairaalan fyssari tuli moikkaamaan minua heti aamupäivällä ja käytiin testaamassa rappusten kävelyä lähettyvillä. Oli aika tuskan taival päästä käytävään asti, jossa nämä portaat olivat, mutta selviydyin kuitenkin, ja hyvin meni rappusten kävelykin. Olihan siinä kaiteet mistä kiinni ottaa. ja eikun takaisin omaan huoneeseen desinfioinnin kautta. Sain uuden rollankin, joka lähtisi mukaani, kun pääsen pois. Fyssarin lähdettyä paikalle pyyhälsi pari lääkäriä, neurologian erikoislääkäri ja nenä-/korvalääkäri. He olivat sitä mieltä että voisin kotiutua. JES! Mie pääsen kotiin 🙂 Lääkäreiden lähdettyä aloin heti siivoamaan omaa paikkaani etten jättäisi kauheaa sotkua jälkeeni. Sain vielä lounaan, jonka jälkeen oli vain odottelua, että milloin lääkäri tulisi laskemaan minut pois. Unohdin tietysti kuvata ruoka-annoksen! Noh, kotona kuvaillaan kunhan ensin päästäisiin sinne.

Viimeinen maisemataulu.

Lääkäri tuli laskemaan minut kotiin noin kello 13.00 ja sain kaverini hakemaan minut sairaalalta (surkiitos hälle).

Pieni pyrähdys parissa paikassa ennen kotiin menoa – piti hakea suihkujakkara paikallisesta muovitavaroiden erikoisliikkeestä ja apteekista lääkkeet. Ja sit kotiin!

Kotiin päästyäni kävin äkkiä tarkistamassa taimet! Kaveri oli pitänyt hyvää huolta niistä 🙂

Chilit & paprikat

Tunnit kuluivat enkä ihan tarkkaan muista mitä hittoa oikein tuolla kämpässä ensiksi tein. Olin niin täpinöissäni kotiin pääsystä. Varmaan siivosin 😀 Ajattelin yrittää ylläpitää jollain tapaa samankaltaista ruokailurytmiä, mikä sairaalassa oli. Tosin, hieman pienemmillä ruokamäärillä. Siellä meni niin paljon ruokaa hukkaan. Mutta kai sillekin oli tarkoituksensa miksi sitä tuotiin niin usein ja paljon nenän eteen.

Valmiinahan minulla ei oikein ollut mitään kun olin niin pitkään poissa. Mutta jääkapista löytyi paketti nakkeja sekä sienisoppaa. Syödään nyt sitten ihan ensiksi roskaruokaa kun sairaalasta kotiin päästään. Rollan kyydissä oli hyvä siirrellä sapuskat olkkarin puolelle, tuskinpa olisin niitä yhdellä kertaa sinne käsin kannettuna saanutkaan. Meno oli aika kömpelöä, ja kömpelyys oikein korostui kotioloissa. Kotona on kuitenkin ihan eri tavoin kaikkea tavaraa lattioilla ja mattoja ja, ja, ja… Kävikin sitten niin, ettei minun tarvinnut tuota sienisoppaa syödä tällä kertaa… jospa se motoriikka palaisi kehooni pian! Saattaapi kyllä olla että tovi vielä vierähtää… katselin lääkärin antamia papereita ja siinä oli myös diagnoosi: Vestibulaarineuroniitti. (WIKIPEDIA)

Lepäilin koko päivän ja räpläsin läppäriä. Mitäpä sitä muutakaan… parit puhelut tuli soitettua ja välillä jotain pöperöä nenän alle. Laitoin rollaan liukuestemattoa ettei kamat lennä siitä päältä pois. Jos sitten kävisi vaikkapa ajoissa nukkumaan.

Oma koti kullan kallis.

Ei tässä tältä päivältä muuta kuin, että pysykäähän terveenä ihmiset

Saatat pitää myös näistä