Laulujoutsenia ja kiputiloja

Eilen illalla kehittelin pätkän tekstiä, jonka ajattelin tänään jakaa kanssanne, mutta muutinkin mieltäni ja kirjoitan jostain ihan muusta. Jätetään liikennestoori toiseen kertaan.

Istuin kaikessa rauhassa persaus homeessa sohvalla, kännykkä kädessä tietenkin, viestitellen eräästä itseäni ilahduttaneesta asiasta kun sainkin niin yllättävän vastauksen, etten edes tiennyt, miten siihen reagoisi. Ystäväni oli saanut sairaskohtauksen ja joutunut sairaalahoitoon. Tietenkin soitin hänelle heti, kun tuntui olevan kuitenkin sen verran tolkuissaan, että sai vastattua viestiini. Sen enempää sitä asiaa puimatta, aloin puhelun jälkeen miettiä, että minkä ikäinen sitä itse on, pitäisikö miettiä omia elintapoja, millä asiaan x, y ja z voisi vaikuttaa, miten saisi asian hoidettua jos itselle kävisi jotain, mitäs jos läheisilleni käy jotain vastaavaa, jne. jne. jne.

Minulla on ollut tapana työntää kaikki ikävät asiat taka-alalle ja jättää ne kummemmin käsittelemättä. Tuhlasin aikanaan elämästäni ison osan kaiken murehtimiseen, stressaamiseen ja negatiiviseen asenteeseen. Vasta kun sairastuin itse kahdeksan vuotta sitten lähes kaiken toimintani lamauttaneeseen selkäsairauteen, aloin muuttaa asennettani. Ehkä sisäistin tämän ”elämä on lyhyt, siitä pitää nauttia” näkemyksen tuolloin. Oli päiviä, jolloin itkin kivusta, ja niitä oli paljon. Oli sellaisia päiviä, etten halunnut mitään muuta kuin kuolla pois, kun olin niin kipeä kaikesta lääkityksestä huolimatta, etten pystynyt nukkumaan. Samaan aikana kun minulla oli hirvittävät kivut, menetin tämän sairauden vuoksi osittain tunnon vasemmasta jalastani, mikä oli vaikea käsittää, että miksi toiseen paikkaan sattui niin helvetisti ja toisessa ei ollut tuntoa lainkaan. Hakkasin välillä tunnotonta vasenta jalkaani nyrkillä, ajattelin että jos saan siihen tunnon palaamaan, ehkä kipu haihtuu pois. Järjetöntä, tiedän. Se tuntui niin epäreilulta. En osaa sanoin edes kuvailla sitä tunnetta, millainen se oli. Oman kehon petos.

Erittäin aktiivinen kipu kesti minulla pari vuotta. Tuona aikana sain myös burn outin ja lensin ensimmisten joukossa pihalle, kun yt-neuvotteluissa jaettiin täyspotteja. En yhtään ihmettele, että sairas ihminen laitettiin tuolla varjolla pihalle, olisinpa ollut siinä kunnossa että olisin silloin jaksanut taistella asiasta. Etenkin, kun työpaikkalääkäri leimasi minut alusta saakka teeskentelijäksi ja luulosairaaksi. Mitään sairaslomia ei herunut, vaikka lepo ja oikeanlainen kuntoutus olisivat olleet alusta saakka erittäin tärkeitä. Tai edes se, että olisi heti tutkittu kunnolla. Toisaalta sitten en varmaankaan istuisi tässä kirjoittamassa tätä, vaan tekisin jotain ihan muuta, jossain ihan muualla, edelleen hirveässä kiireen ja stressin oravanpyörässä, että puolensa kaikella. Olin tajunnut jo ennen tuota sairastumistani, ettei kiireinen kaupunkielämä ole minua varten. Joten puolisen vuotta potkujen jälkeen otin ja lähdin, edelleen kipeänä, ja irtaannuin siitä elämästä mitä olin alkanut vihaamaan. Joskus mietin, oliko se oikeasti oman kehon petos, vai tekikö kroppa sen tarkoituksella, viestittääkseen minulle, että olen menossa vauhdilla hautaan väärää kautta.

Mitä sitten tapahtui, se onkin toinen juttu se, ehkä joskus kerron tai sitten en.

Noista ajoista minulle jäi kuitenkin pelko kipua kohtaan. Toki tässä ei auta yhtään se, että neljä vuotta sitten loppiaisena liukastuin portaissa ja kaaduin niin että luita murtui, joka laukasi sitten muutaman kuukauden kuluttua toisenlaisen sairauden selkääni. Ja taas maattiin pari kuukautta tekemättä mitään. Parin kuukauden kuluttua pääsin sitten jo varovasti liikkeelle, ja hiljalleen kivutkin vähenivät ja lopulta suurimmaksi osaksi poistuivat.

Nykyään vähänkään jos selkää vihlaisee tai vasen jalka ilmoittaa itsestään tunnottomuudella, pelkään heti että nytkö se taas alkaa. Vasemman jalan pikkuvarpaassa minulla ei ole ollut tuntoa kahdeksaan vuoteen ja oletan sen olevan menetetty tapaus, mutta muuten jalka tuntuu nykyään onneksi normaalilta eikä perässä vedettävältä puupökkelöltä. Ja heti varoitusmerkit saatuani osaan oikealla tavalla toimia kivun ja tunnottomuuden suhteen.

Oliko tällä kirjoituksella nyt joku tarkoitus? Huomaan miettiväni sitä nyt, kun tämän sain kirjoitettua. Olen huolissani ystävästäni, mutta samalla kirjoitan kuitenkin omista asioistani ja peloistani. En halua vetää kaikkia yksityiskohtia julkisuuteen, sanottavaakin vielä olisi, voin sanoa että katkeroiduin pahasti ja eniten loukkasi se, että pistettiin pihalle, vaikka itsekin ymmärrän miltä olen näyttänyt työnantajan näkökulmasta. Ehkä tuo saamani viesti tänään palautti minut näihin lamauttaviin tunnelmiin, koska en ole niitä kunnolla käsitellyt, ja ajattelin, että tässä pieni avautuminen voisi toimia omanlaisenaan terapiana samalla kun pelkään ystävän tulevaisuuden puolesta. Toivottavasti hän kuntoutuu hyvin eikä mitään jälkiseurauksia ilmene.

Laulujoutsenet ovat muuten palanneet kainuuseen, se on kevät nyt.

Lue artikkeli

Tiistai(kohan se nyt on)

Kyllä se on tiistai. Neljäs päivä etätyötä takana, viikonloppu siinä välissä. Onneksi sitä on mahdollisuus tehdä, molempia. Hain perjantaina polkupyöräni huollosta ja pääsin bussimatkustelun houkutuksesta eroon. Illalla kävin kävelyllä ja sinne lähtiessäni huomasin lähibaarin kanta-asiakkaiden odottavan kuppilansa avautumista ovea nykien. Minun teki mieli vain vetäytyä syvemmälle omaan kuplaani.

Kun lauantaina yritin lähteä polkupyörällä liikkeelle, sen lukko oli jäätynyt kiinni. Päädyin sitten hakemaan kaksi ostamaani taulua (joista ehkä myöhemmin), Luciferin levyn Äksästä ja laatikollisen takeaway-kakkuja Kahvila Tuokiosta kävellen ja tein siinä sivussa muutaman kilometrin lenkin. Vannoutunut bussimatkustaja kiitteli hyvää ilmaa. Matkalla näin ihmisiä nauttimasta samasta alkukevään auringosta. Ihan kuin mitään kamalaa ei olisi edes meneillään.

kakkuja

Nyt en ole käynyt kahteen päivään ulkona, ihmettelen suunnattomasti että miksi. Mutta ehkä parempi että en käynyt. Tänä aamuna oli sen verran höntti olo että kaivoin kuumemittarin pitkästä aikaa esille. Hiljaisen keskustelumme lopputulos oli että jos pysyisin toistaiseksi sisätiloissa ja aloittaisin kokonaisvaltaisemman mökkihöperöitymisen tilannetta seuraten. Ihan vaan varalta. Paitsi että kissanruoka oli lopussa, kun olin itse ajatellut reippailla ja hakea sitä juuri tänään. Onneksi työkaveri tuli apuun ja kolli sai evästä siihen saakka että isompi kissaruokatilaus tulee. Todennäköisesti joudun pyytämään jonkun muun noutamaan se minulle, ainakin jos kurkussani asustava pieni karvainen toukka meinaa kasvaa siiliksi. Omien ruokien arvelisin riittävän hyvinkin vielä tovin. En ole koskaan oikein osannut pitää kotivaraa, mutta sain kerrytettyä sitä edellisellä kauppareissulla edes jonkin verran. Luovuudesta keittiössä on myös apua.

Puhuin eilen kolme yli puolen tunnin puhelua. Olen siis jo sekoamassa. Luulin että introverttiyteni suojaisi minua karanteenin aiheuttamilta tuhoilta, mutta näköjään olin väärässä. Sosiaalisuuden peikko iskee silloin kun sosiaalisuuteen ei ole mahdollisuutta, paitsi verkossa, mutta kun se ei riitä. Enkä ole ainoa jolle se ei riitä.

Uutisten seuraaminen on vähentynyt, enää silmäilen vain koosteen tarjonnasta kerran-kaksi päivässä, kun viikko sitten jatkuva seuraaminen oli välttämätöntä. Tänään huomasin kuitenkin että vasta-ainetesti on kehitetty ja lisää toimenpiteitä aiotaan tehdä liikkumisen rajoittamiseksi. Hirvittää. Ja samalla tuntuu oudolta kun voi seurata maailman muuttumista reaaliajassa. Sairastuneiden ja kuolleiden määrää kuvaavat käyrät etenevät päivittäin, toistaiseksi vielä vääriin suuntiin. Ihmiset yrittävät elää ja olla samalla elämättä. Pitää keksiä vaihtoehtoisia keinoja. Ja pitää osata luopua asioista ja toiminnoista. Olemme niin juurtuneet tapoihimme ja omiin ympyröihimme että emme aina näe tarpeeksi kauas. Jos tämä ei ole silmiä avaava kokemus niin en tiedä mikä on.

Lopuksi kissakuva. Olo on hetkittäin tällainen.

kissa


semikipeä

Lue artikkeli

Minä teille korollat näytän…

Korona siellä ja korona täällä, minä en jaksa enää! AAARGH!!! Olisipas kiva käydä kaupassa ilman että tarvitsee pelätä tuovansa sen viruksen kotiin. Nimimerkillä riskiryhmäläinen. Muuten tämä ns. eristäytyminen ei ota pattiin, kun olen hyvin eristäytynyt ihminen jo muutenkin. Mutta en voi halutessani ostaa esimerkiksi kaupan salaattibaarista töihin evästä, ja sekös potuttaa. Itseasiassa vähän ihmettelin, että näitä salaattibaareja ja irtosämpyläkaukaloita vielä kaupoissa on tällaisena aikana.

Syönpä siis lisää jugurttia ja spelttimuroja.

En olisi minä jos en repisi huumoria tästä tilanteesta. Sitä tarvitaan, ettei meno mene liian vakavaksi. Hymähtelinpä hetken ajatukselle, että koronaviruksen nimi olisikin korollavirus. Aina kun näkisi korollan liikenteessä, voisi veistää jonkin puujalkavitsin asiasta. Vaan kävisiköhän tuo tylsäksi hetken kuluttua varmaankin. Vaikka eipä ne kuhajututkaan tunnu vanhenevan, muistatteko vielä? On siitäkin jo meemi tehty, Corona kaatuu, kuha muistaa pestä kädet tai jotain sinnepäin.

Kuitenkaan en nyt tähän sitten keksi mitään korona-korolla vitsiä, vaikka ajatus oli mielestäni niin erinomaisen hauska.

Nyt ei irtoa enempää, kirjoitteli tietääkseen edelleen terve

Lue artikkeli

Minde: 23.3. maanantai

Oletettavasti minulla ei ole tartuntaa. Heräilen hieman tokkuraisena edellisen illan jäljiltä noin kello 9 ja aloitan aamutoimet. Keitin poikkeuksellisesti kahvia. Nenä on tukkoinen taas vaihteeksi, tai niinhän se taitaa olla vähän joka aamu. Ärsyttävää! Olen käynyt asian tiimoilta lääkärissäkin, mutta ei sieltä oikein mitään ihmeellistä lääkettä saa… allergialääkettä muutamassa eri muodossa. Näillä mennään. Otan lääkkeet, ja mietin, mitä tänään pitäisi siivota.

Vaikuttaisi taas, että tulee kaunis, aurinkoinen päivä. Kello 11 alkaa hallituksen tiedotustilaisuus YLE1:ltä. Laitan kanavan päälle ja kuuntelen hetken. Tapetilla on nyt yritysten apupaketit ja sen semmoiset… kauhunsekasin ajatuksin mietin mitenkä monta yritystä menee nyt nurin, ehkä omanikin… teen kaikkeni auttaakseni ainakin omien ystävien/kavereiden/tuttujen yrityksiä jottei tämä kolisisi ihan niin pahasti heidän nilkkaan. Kunpa tietäisin ”lääkkeen” tähän asiaan, saisin varmasti Nobelin!

Minulla on käsidesiä kotona ja sain hankkineeksi sitä lisää ja tällaisia pieniä matkapulloja, joihin ajattelin laittaa sitä ja nestemäistä saippuaa. Ihania purnukoita kerta kaikkiaan, varsinkin nämä ”geeliset rutattavat” purtelot ovat aika hauskoja. Ne jäävät kotiin – toinen keittiöön ja toinen vessaan. Takin taskussa kulkee sitten pienemmät, hieman jämäkämmät purkit. Näitähän saa sitten Colosé-edustajien kautta, tai maahantuojan verkkokaupasta (minulle ei ole maksettu tästä). Käsidesi on todella hyvää ja se ei rasita ainakaan omaa ihoa. Ja se on geelimäistä niin ei valu käsistä pois. Nyt voin siis turvallisin mielin kuljettaa omat mömmöt mukana mihin sitten ikinä joudunkin menemäänkin.

https://colose.fi/

Tuttavani halusi itselleen muutamia taimia paprikaa ja chiliä. ”Sattumoisin” niitä nyt lojui tossa pöydällä karkkirasiassa ylimääräisenä miltei tusina, niin laittelin hänelle ne valmiiksi kasvatus-/taimipotteihin. Huomenna sitten toimitetaan perille kunhan ovat yhden päivän levänneet uusissa ruukuissa. Sain samalla taimipöydälle (ruokapöytä) tilaa.

Isä soitti, että hälle pitäisi hakea tupakkia kaupasta. Hän on yli 70-vuotias eikä voi itse hakea, muutenkin ”puolisokea”. Ajattelin samalla hoitaa lisää taimimultaa ja kukkamultaa istutuksia varten – kaipaamani paristot myös. En käynyt ruokakaupassa sen enempää kuin hakemassa isukin tupakat. Muistin ostaa jopa lämpömittarin! Olinhan tehnyt tarkan kauppalistan puhelimeeni ja oma näkö oli vielä tallella. Tuli sieltä vähän ylimääräistäkin mukaan; uusi muovinen parvekelaatikko yrteille, paketti suojakäsineitä, siivousliinoja, vaateteippirullaan teippirulla, ohutta juuttinarua amppeleita varten… varmasti tarpeellista. Kaikki pitää näet olla hankittuna tässä vaiheessa, jos joutuu bunkkeroitumaan kämppään useammaksi viikoksi! Pelkkä tietokoneella oleilu tekisi minut vielä hullummaksi joten harrastuksia täytyy olla. Vein tupakit isälle kauppareissun jälkeen ja jätin ne takapihan kuistille. Samalla tsekkasin pihaa, ja omenapuu tarvitsee selkeästi jonkun sortin trimmausta tänäkeväänä! Kaikki vesiversot pois ASAP. Toistaiseksi täällä ei ole ulkonaliikkumiskieltoa, niin voin ehkäpä käydä tällaisen homman tekemässä vanhempieni pihamalla kun muuta kontaktia heihin ei tule. Isä voi huudella ohjeita kuistilta sitten vaikkapa! (kuuntelen tai en)

Omenapuu – EI NÄIN!

Jatkoin yhtä projektia, mikä pitäisi olla valmis huhtikuun alussa. En halua paljastaa mihinkä tämä on menossa ja mikä se on, etten pilaa yllätystä. Tekele tulee olemaan pesun jälkeen myös karanteenissa tovin ennen kuin se toimitetaan.

Pesin tänäänkin koneellisen pyykkiä. Vuorossa oli keittiöpyyhkeet ja sitten serkun käyttämät vuodevaatteet. Ne kosteuttavat sopivasti huoneilmaa kuivuessaan. Kuivuivat kyllä helvetin nopeasti, joten on varmasti paikallaan laittaa jossain vaiheessa ilmankostutin pörisemään tänne asuntoon… ensin makkari ja sitten olkkari. Se voisi helpottaa myös nenäni tukkoisuutta, kun hengitysilma olisi vähemmän pölyinen.

Noh, siivosin sitä makuuhuonetta nyt sen verran että pesin petivaatteet ja otin lattiaruukussa olevan kultaköynnöksen käsittelyyn. Tein myös muita istutuksia; rönsyliljan. Sille oli varattu kiva lattiateline, vai mikä se nyt onkaan. Sitä tosin piti hieman viritellä, että ruukun voi laittaa paikoilleen. En saanut millään siihen sattumaan mitään aluslautasta, niin tein sellaisen sitten muoviastiasta ja alle piti laittaa jokin tuki, että ruukku pysyy missä pysyy.

Kultaköynnökset pääsivät suihkun kautta kasvupaikoilleen. Ne piti muuten jakaa kahteen eri ruukkuun.

Kultaköynnöksiä riitti kahteen eri ruukkuun.

Ei tässä tältä päivältä enempää muuta kuin, että pysykää terveenä ihmiset En enää jaksa laittaa paristoja palovaroittimeen… toivottavasti kämppä ei pala yön aikana!

Lue artikkeli

Tervesiä Kainuusta

Kainuu, tuo viimeinen korpimaa.. Eipäs vaan viimeinen maamme kolkka, jossa ei vielä ole todettu koronatartuntoja. Eiköhän se virus täällä kuitenkin jo jyllää, kun kaikkia ei testata, ei voida olla varmoja. Osalle se tulee kuitenkin niin lievänä, että eivät välttämättä tajua sitä saaneensa, vaan kuvittelevat tavallista rajummaksi flunssaksi. Mutta ei siitä sen enempää. Koronasta kirjoitetaan ihan tarpeeksi uutisissa, katso vaikka Ylen sivuilta jos et usko.

Karanteni ei ole vaikuttanut päivittäiseen elämääni juuri mitenkään. Käyn edelleen kodin ulkopuolella töissä, en työskentele niillä aloilla, jotka lasketaan kriittisiksi ja josta ei saa jäädä kotiin karanteeneilemaan. Teen toimistotyötä, jossa en kohtaa asiakkaita. Osa meistä on siirtynyt etätöihin, mutta itse käyn vielä toimistolla ja ajattelin käydä niin kauan, kuin se on mahdollista. Työpaikallani valmistaudutaan kyllä siihen, että tarvittaessa koko henkilöstö työskentelee etätyönä. Toivottavasti siihen ei kuitenkaan tarvitsisi mennä.

Tykkään autoilusta, vaikka kaltaiselleni viherpiipertäjälle (käytän tätä nimikettä itsestäni ylpeänä) tuleekin huono omatunto ympäristön puolesta. Kuitenkaan minua ei ole tehty kaupunkiasujaksi, joten tarvitsen auton päästäkseni peräkyliltä töihin ja kauppaan. Hankin joitain vuosia sitten heikkolaatuisen ns. kojelautakameran, josta kyllä heti alussa hajosi imukuppikiinnitys, joten nykyään roikottelen sitä pelkääjän puolen kauhukahvasta. Asuinseudullani liikkuu paljon hirviä, joten käytän kameraa ihan sen vuoksi. Ja on jotenkin hypnoottista katsella näitä videoita. Yleensä vain tyhjennän tuon kortin säännöllisin väliajoin, mutta nyt innostuin tekemään vähän koostetta. Karanteenin alkamisen jälkeen liikenne on huomattavasti hiljentynyt.

Joten alla 8 minuuttia ja rapiat päälle autoilua, ilman mitään sen suurempaa tarkoitusta.

Kirjoitti Aplari, edelleen terveenä.

Lue artikkeli