Minde: Pääsiäinen vierähti

Minua kyllä alkuunsa hirvitti, että kuinka saan pääsiäisen kulumaan, mutta sitten totesin, että eihän se nyt ole yhtään normiviikonloppua kummempi. Kotona möllötellään ja touhutaan mitä nyt sattuu huvittamaan. Minulla ei tiettävästi ole tartuntaakaan, hyvä niin… ja perjantaikin oli edessä…

Touhusin taimien kanssa melkein koko viikonlopun. Piti ottaa videota ja koulia tomaatintaimia ja ja ja… videoista en tiedä mitä niille kävi, en ole katsonut niitä vielä. Kuvasin yhden yli tunnin pätkän puhelimellani enkä meinannut saada siirrettyä sitä mihinkään. Videopätkät pitäisi siirtää tietokoneelle editointia varten siis. Drop Boxissa ei ollut tarpeeksi tilaa, niin ainoa vaihtoehto oli siirtää tiedosto Driveen. Noh, joka kerta kun joku perkeleen asia kilkatti puhelimessani, tämä tiedostonsiirto katkesi. Meinas mennä hermot!

Sain päähäni haluta lisää saniaisia. Kaverini käytti minut kaupassa ostoksilla. Kävin muutekseen kaupassa ilman rollaa – tadaa! Lähimarketista löytyi pari Pesäraunioista. Toivottavasti en tapa niitä. Vein ne heti kotiin tultuani suihkuun. Kun katselin hetken ympärilleni kyseisessä tilassa ollessani, seuraava projeti voisi hyvinkin olla pestä kylppäri… se on jäänyt vähän vähemmälle huomiolle jostain syystä.

Pesäraunioinen

Muutenkin pääsen liikkumaan jo paremmin. Voin tehdä enemmän asioita kotona, viedä vaikka roskia useammin. Se piristää aina kun saa roskat pois kämpästä.

Jatkoin jo miltei ikuisuusprojektiksi venyvän torkkupeiton viimeistelyä. Näyttää vähän epätoivoiselta tässä vaiheessa kun peitto on viskattu sohvalle tuollaiseen myttyyn… näyttää tuossa pinossa olevan näköjään muutakin; maatuskahuivini.

Mutta kyllä sieltä reuna löytyy loppujen lopuksi, kun kaivelee 🙂

Joo, tosiaankin, tämä torkkupeitto on ollut projektina viime kesästä asti. Aloitin sen kauniina lämpimänä iltana istuessani koirani kanssa parvekkeella. Koirani oli sairas ja tiesin, ettei hänellä olisi enää paljon aikaa olla vierelläni makoilemassa parvekkeella. Koira piti viedä lopetettavaksi juhannuksen jälkeen. Se oli tähän mennessä elämäni vaikein päivä, en unohda sitä varmasti koskaan!

(kuva: 22.5.2019)

Torkkupeiton virkkaaminen loppui siihen. En saanut jatkettua sitä kuukausiin. Peiton oli ensiksi tarkoitus olla valmiina loppukesäksi ja sitten jouluksi, mutta eihän siitä mitään tullut. Kun sain kipinän jatkaa peiton virkkaamista, päätin, että sen tulee olla valmis siihen päivämäärään mennessä tänä vuonna milloin sen vuosi sitten aloitin. Jokainen, joka tekee tämän kaltaisia käsitöitä ymmärtää, miten se voi ”vaikuttaa” mielentilaan, ja että käsitöiden tekeminen voi olla myös terapeuttista. Joten, seuraavaksi tiedossa hieman vuodatusta…

Nyt varsinkin karanteenin aikana tajuaa asioita, joita on aiemmin ohittanut – on aikaa ajatella. Yksinäisyyden tunne yksinäisellä korostuu, ja välillä tuntuu siltä, ettei ketään kiinnosta onko sitä olemassa vai ei. Sellaiseen tunteeseen ei kylläkään auta torkkupeittoterapiat eikä mitkään muutkaan vippaskonstit! Elämästä katoaa se viimeinenkin ajatus siitä, että minulla olisi jotain merkitystä. Saattaa kuulostaa ”itkemiseltä” mutta jokainen, joka kokee oikeasti yksinäisyyttä, voi samaistua tähän asiaan. Yksinäisyyteen auttaa ainoastaan toisen ihmisen fyysinen ja henkinen läsnäolo. On aivan eri asia haluta olla välillä yksin ja tarvita omaa aikaa, kuin että muita vaihtoehtoja ei ole, kun olla yksin. Se ei ole valinta! Nyt tällaiset asiat korostuvat kun ihmiset joutuvat olemaan kotonaan ”pakon sanelemana”. Toivon kaikille voimia ja pitäkää tuttuihin yhteyttä. Ette voi koskaan välttämättä tietää tai arvata kuinka soittonne tai viestinne voi piristää jotakuta.

Arvostakaa ystävyyttä, kaveruutta, toveruutta, rakkautta… kaikella on aikansa – ette voi koskaan tietää milloin se jokin otetaan teiltä pois

22.5.2019

Saatat pitää myös näistä